Voiko olla homeen aiheuttamia oireita?

apuakaipaava11

Kuuluuko homeen aiheuttamiin oireisiin hajuhäiriöt, dejavu-kohtaukset, päänsärkykohtaukset, sähköiskut kehoon (esim nukahtaessa) ja tajuton väsymys? Lisäksi oireina unissakävelyä/puhumista mikä alkanut aikuisällä. Lisäksi vielä elohiiriä suurimmaksi osaksi silmäluomessa mutta myös huulessa ja muissa kehon osissa (stressiä?). Olen 99% varma että asunnossani on kosteusvaurio, olen kaksi pientä sellaista myös todistanut mutta sitä ennen jo melko varma kosteusvauriosta, mutta homeesta ei ole vielä "todisteita", eli vuokranantaja ei usko väitettä. Lähden täältä heti kuin vain mahdollista, kunhan vain saan uuden asunnon. Tarkoitus on nyt selvittää voiko oireeni olla homeesta johtuvia vai jotain muuta neurologista. Mitään silmäoireita ei ole muuta kun näköhäiriöitä eikä ole usein flunssaa tms tulehduksia tai mitään ihottumaa. Oireet eivät ole hävinneet poistuessani asunnosta, mutta muissa paikoissa vaatteeni haisevat/tuoksuvat omituiselle, eivät kuitenkaan suorastaan homeelle. Pesukone homeessa vai asunnossa liikaa kosteutta?

Lisäkysymys: voiko ns. pitkäaikainen (2v) altistus ns. pahanlaatuiselle homeelle (näkyvä ja/tai mahdollisesti näkymättömissä oleva musta home) altistaa esim. aivokasvaimelle?

8

356

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihminentarviikaikkee

      Vaikuttaisi että sinulla on magnesiumin puutetta. Osta purkki magnesium pilleriä kaupasta. Luultavasti lähtee oireet muutamassa päivässä.

    • aistikato

      Tarkennatko tuota hajuhäiriötä? Miten se oireilee?Hae tarkempiin tutkimuksiin verikokeista alkaen ja pään kuvantamisiin,vaadi!

    • apuakaipaava11

      Verikokeet tehty vuosi sitten, kaikki ok d-vitamiinin puutoksesta huolimatta ja sekin jo hoidettu, ja omatoimisesti syöty magnesiumia jo 2kk säännöllisesti, ei vaikutusta. Hajuhäiriöt lähinnä savun hajua kun muut eivät haista.

    • fatik

      kuulostaa neurologislta jutuilta,hajuhaitta,ym jutut mm näköhäikkää,lihasjuttuja,tajuton väsymys,eli väsytkö jostain vai ihanmuuten vaan heikko olo? etkö jaksa asioistamitä normaalisti,tuleeko väsy ihan tosta vaan ? pitääkö levätä tai istahtaa?

    • Päppärää

      Itse homealtistunut ja home aiheuttaa valtavaa väsymystä.Ja noista kuvailemistasi oireista mulla oli myös 'sähköiskuja' sekä päänsärkyä.Eli voivat johtua homeesta,mut tietty jos oireet ei muuton jälkeen poistu,kandee tutkia tarkemmin.

    • homekorva

      Home aiheuttaa epämääräisiä oireita. Itselläni mm. vatsassa väänsi ja yökötti ja usein piti mennä pihalle ottamaan happea ettei laatta lentänyt. Päänsärkyä, kirvelyä, kurkkukipua jne. Vaatteiden tuoksu on vahva merkki mahdollisesti homeesta.

    • jaoireiluhelpottaa

      Ihan kaikki oireesi aivokasvainta myöten sopii homeen aiheuttamiksi.Tuokin on tuttua ettei vuokranantaja usko.Jokainen ihminen reagoi erilailla homeisiin.Todellakin,muuta pois heti kun löydät hyvän,terveen asunnon.Sitäkään kun ei tiedä ennen kuin on asunut aikansa.Puhdista pesukoneesi sitruunahapolla tai etikalle,ohjeet löytyy marttojen sivulta,samalla kuin muutat.Puhdista myös kaikki tavarasi hyvin,ihan nihkeällä tai kostealla mikrokuitupyyhkeellä irtopölystä.Ihan fairylla.

    • MariHK

      Asuntoani ei ole vielä tutkittu mutta uskon home diagnoosini valmistuvan. Minulla ei ole enää hajuaistia ollenkaan! Makuaistitkin heikot, syke taivaissa ja erittäin pahoja hengitysvaikeuksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe