kuinka pääsen eroon velvollisuuksistani?

vastentahtoinen

Eli siis tilanne on se, että oli yhden yö juttu erään tutun kanssa, kumia käytettiin ja tälleen mutta nyt ei ole menkkoja näkynyt yms. joten pitää varautua pahimpaan. molemmat on sitä mieltä että vanhemmiksi kummastakaan ei ole, itse en elämäntilanteen vuoksi (enkä todellakaan halua lapsia) ja tämä tuttu myöskään elämäntilanteen ja terveytensä vuoksi. siis suoraan sanottuna kyseessä huithapeli joka on ryssinyt asiansa ihan kunnolla, eikä kykene huolehtimaan itsestään oikeastaan paljoa mitenkään, ylivelkaantunut mielenterveyskuntoutuja, ei mikään unelma äiti matskua siis. ongelma tulee siinä että tämä tyyppi on tällä erää ajaantunut ituhippeilyyn eli alko vegaaniksi ja ns prolife eli kaikilla on oikeus elää jne, joten aborttia ei suostu tekemään, vaikka aikaa on kulunut nyt vasta kuukausi, eli eihän sielä vielä mitään ole, "muttakun ei saa viedä mahdollisuutta".. noh, vaihtoehtona on sitten antaa se adoptioon ja siihen tämäkin suostuisi, mutta pelkään vaan että kunhan hormmoonit hyrrää niin muutaman kuukauden päästä tämä ei sitten kuitenkaan halua luopua siitä pennusta, kun kyseessä on muutenkin aika epävakaa tuulimylly jonka mieli muuttuu päivittäin, niin pelkään että sitten tämä haluaa alkaa yksinhuoltajaksi jne ja minähän en siihen soppaan halua sotkeentua kun kyseessä todellakin on ihminen jonka kanssa en ikinä haluaisi lisääntyä, joten kysymys kuuluukin että miten tästä voi pestä kätensä? yhteinen sopimus vielä onnistus varmastikkin, että luovun oikeuksistani, mutta elatusmaksuista ei pääse moisella paperilla eroon. mites sitten nämä kun luovuttaa spermaa lapsettomille pareille yms, miten siinä pääsee irti velvollisuuksista ettei se tuore äiti tule sitten perimään maksuja? toki jos saisi jotenkin sovittua että tämä tyyppi sanois vain että ei tiedä kuka on isä, mutta en menis luottamaan tämän sanaan etteikö se paljastas mua isäksi, ja tuohon ei liene mikään sopimuspaperi auta?kuulostan toki sydämmettömältä jne, mutta mun näkökulmasta se on ikäänkuin että mies pakotetaan hankkimaan lapsi ja pakotetaan isäksi vasten tahtoa, ja kun kuiteski on ehkäsy ainaki yritetty hoitaa ja yhteinen tahtotila on ollu että ei pentuja hankita, niin eihän tämä reilulta tunnu, vielä kun kyseessä on tyyppi joka ihan hyvin saattaa pennun hankkia ihan vaan siksi että saa rahaa siitä, niin tässä tulee lähinnä olo että käytetään vaan lompakkona miestä, muulla ei mitään väliä jos vaan saadaan mies jotenkin ansaan.

4

255

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinsemenee

      Annampa neuvon ihan jokaiselle: älä ikinä missään tilanteessa harrasta seksiä kenenkään kanssa edes ehkäisyn kanssa, jos et halua tai voi kuvitella tuon henkilön kanssa lapsia saavasi - ehkäisy nimittäin voi aina pettää/ sinua saatetaan huijata...

      Mukavaa tulevaa kesää :)

      • vastentahtoinen2

        sitten tulis aika kuivat ajat, en nimittäin halua lapsia vielä vuosiin, jos ollenkaan. miehille vaan ei taho olla mitään semmosta toimivaa ehkäisyä jonka vois vielä joskus perua, meinaan että jos joskus tuleeki semmonen kumppani ja elämäntilanne että vois hankkia lapsia, niin ei viittis vielä tässä vaiheessa käydä lekurilla katkaisuhoidossa.


    • vihalintu

      Jos vastentahtoinen ei pilailee ja vaikka pilailisi puoliksi, niin vastaan, että sinulla on liikaa ajatuksia yhdeksi kertaa. Mene luontoon lenkille ja ajattelee muuta. Ihmiset kun hyrräävät kaupunkimiljoossa kuin mitkä ja puhaltavat ongelmia tyhjästä. Ihmiset tahtovat tehdä kauneusleikkauksia ja harrastaa hullutuksia, rikkoa rajoja, mutta elämässä kun on kyse aika simppelista jutusta. Menee siis luontoon rauhaan ja selvitä itse itseäsi. Älä yritä syöttää kakkaa toisille vaan anna riittävä aikaa ajatuksillesi.

      Rauhaa sulle

    • HeippaTrollipossu

      Sinä olit vastuussa ehkäisystä. Jos käytit kumia oikein eikä se hajonnut, niin mahdollisuus raskauteen on tosi pieni. Reikiä voi olla jossain halpiskumeissa ja jos olet säilyttänyt niitä väärin tai yli viimeisen käyttöajan. Kuukautiset voivat olla myöhässä muuten vain, toivottavasti siitä kyse.

      Jos taas kämmäsit kumin kanssa, niin virhe on sinun. Samoin vastuu. Valitettavasti molemmat joutuvat kantamaan seuraukset, riippumatta kumman piti ehkäistä tai pettikö menetelmä. Kannattaa siis miettiä selibaattia tai ainakin jotain muuta kuin yhdyntää, jos ei halua lapsia, koska mikään ehkäisy ei ole 100% varma. Seksi on lapsentekomenetelmä. Erittäin valitettavasti lapsi myös joutuu pahimman kautta kantamaan seuraukset, vaikka on viaton syntymäänsä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      72
      1160
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      78
      822
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      635
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      29
      608
    Aihe