Mitkä ovat demarien eväät talouden nousuun?

Ainoa mitä olen kuullut on, että mistään ei saa leikata ja mitään saavutettuja etuuksia ei saa poistaa. Mitäs muuta on? Paljonko noilla saadaan uusia työpaikkoja vientiteollisuuteen?
1293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mitä kuvittelit?

Äänestä
  • SDP:n varjobudjetti esittää rahapulassa kärvistelevälle valtiolle uusia verotuskohteita esimerkiksi pääministerin sijoituksista.
    Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran omaisuudesta SDP tulouttaisi kertarysäyksellä puolet eli 350 miljoonaa euroa. Suomen Pankin tuloksesta demarit tulouttaisivat valtiolle 60 miljoonaa enemmän kuin hallitus.

    Pääomien verotuksessa on SDP:n mukaan selvästi kiristämisen varaa. Pankeille pitäisi valmistella Ruotsin kanssa yhdessä uusi liiketoimintavero, jolla Suomessa voisi SDP:n mukaan kerätä 230 miljoonaa euroa. Arvio perustuu Ruotsin demarihallituksen laskelmiin, joiden mukaan Ruotsin pankeista on saatavissa 450 - 500 miljoonan euron verotulot uudella verolla.

    SDP esittää uutta veroa myös kapitalisaatiosopimuksille. Ne nousivat julkisuuteen, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk) kertoi sijoittaneensa merkittäviä summia tällaisiin sopimuksiin. Pankit markkinoivat sopimuksia veroedulla, sillä sijoituskuorien sisällä käytävä kauppa on verotonta. Omistaja maksaa verot vasta sitten, kun hän ottaa voitot ulos sijoituskuoresta.
    Puolue laskee, että valtio voisi saada yhteensä 36 miljardin euron sijoituksista yhteensä 115 miljoonan euron verotulot vuodessa. Mallia otettaisiin tähänkin uuteen veroon Ruotsista.

    - Verotuksen ansiosta tämä omaisuuserä tulee myös julkiseen tietoon, SDP:n varjobudjetti linjaa. Se siis tarkoittaisi, että pääministeri Sipilänkin sijoitusten arvo tulisi julki verotustiedoissa.
    Pääomaverotusta SDP kiristäisi 120 miljoonan verran ja osinkoverotusta 115 miljoonalla. Yritysten korkomenojen vähennysoikeutta rajaamalla demarit uskovat saavansa 60 miljoonaa euroa lisää verotuloja.

    Palkansaajille ja eläkeläisille SDP lupaa vastaavasti nykyistä kevyempää verotusta.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112420719782_uu.shtml

    Äänestä

Peukuttaisin jos voisin.

Äänestä

Lisäksi mamuja pitää vieläkin enemmän hyysätä silmitön velkaantuminen nostaa Suomen nousuun

Äänestä

Demarien uusi ase on isojen miesten huutokuoro,ne luulee ettei muuta tarvitse sitten tehdäkkään kuin ottaa velkaa ja kovaa huutaa, sillä ne asiat korjaantuu, vaikka sitähän on kerran jo yritrtty lapsille siirtää velkaa. sittenhän sen näkee.

Äänestä

Kaiken muun paitsi lisävelan vastustaminen on nykydemarien ainoa aate. SAK ja Rinne kusettavat laumaansa täysillä ja lauma hurraa..

Äänestä

Ihan oikeastiko kuvittelet, että kaltaiselle tolvanalle joku viitsisi selittää uudestaan ja uudestaan asioita. Joskaan ne eivät välttämättä ole mitään Demariasioita, mutta kuitenkin. Luurin toisessa päässä kohisee, ei maksa siis vaivaa.

Äänestä

Demarit ja muut sensellaiset omituiset höpöttäjät ovat täysin sitoutuneet sellaiseen, jota niillä ei ole eikä tule - rahaan. Miksi sitoutua johonkin sellaiseen, jota ei ole tai johon ei ole mitään kontrollia?

Ei yhdelläkään demarilla ole mitään muuta pankkia jalkovälinsä. Ei yhdelläkään demarilla ole mitään sellaista, mikä tuottaisi arvokkaita tuotteita ja palveluita vaihdettavaksi jonkun muun kontrolloimaan rahaan - jos ei jälleen sitä jalkoväliä lasketa.

Äänestä

Mikä ihme kestävyysvaje?

"On hyvä kerrata hieman asian taustoja. Raimo Sailakselta kysyttäessä julkisen talouden kestävyysvaje on seurausta milloin silmittömästä tuhlaamisesta, milloin suurten ikäluokkien vanhenemisesta, milloin suomalaisten työläisten liian korkeista palkoista. Totuus on kuitenkin hieman toinen. Ensinnäkin työn teettäminen Suomessa on Pohjoismaihin ja muuhun Länsi-Eurooppaan verrattuna halpaa, ja jopa halvempaa kuin kotimaisen elinkeinoelämän mallimaassa Saksassa. Työn sivukulut ovat jo alle EU:n keskiarvon ja työläisten irtisanomissuoja OECD-maiden heikoimpia. Työn tuottavuus on Suomessa ollut jo viimeiset 4 vuotta sekä Saksaa että Ruotsia edellä. Kaiken lisäksi kotimaiselle teollisuudelle tarjottava, tavallisista kuluttajahinnoista poiketen täysin verovapaa sähkö on Balkania lukuunottamatta Euroopan halvinta. Puitteet ovat siis erinomaisessa kunnossa teollisuuden näkökulmasta katsottuna. Eikä sovi myöskään unohtaa 170 miljardiin euroon kasvaneita työeläkevarojamme, joista useimmat EU-maat voivat vain haaveilla. Lisäksi julkisen velkamme osuus kokonaisvelasta on poikkeuksellisen pieni, ja kuten Aalto-yliopiston kansantalouden professori Pertti Haaparanta vielä muistuttaa, porvarihallituksemme peräänkuuluttama, järjenvastainen "tuottavuusloikka" on jo loikattu - olemattomin tuloksin. Miksi lyödä päätä seinään yhä uudestaan?"

Lähde: http://pahamaa.info/index/mika_ihmeen_kestavyysvaje/0-7

Äänestä

Demarien verotusinnosta puuttuu ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poisto, "yleishyödyllisten" yhdistysten verottomuus, ay-liittojen sijoitustuottojen verottomuus, näin aluksi

Äänestä
  • Eivät ole porvaripuolueetkaan asiaa ajaneet . . . miksiköhän ei ;D

    Äänestä

Tehokkain tapa saada Suomi nousuun on jakaa työväenluokalle lisää rahaa.
Mitä enemmän ihmisillä on rahaa sen enemmän on ostovoimaa. Mitä enemmän on ostovoimaa, sen enemmän ostetaan ja talous kasvaa. Sen seurauksena saadaan lisää pääomaveroja.
Turha huolehtia työpaikoista, tärkeintä on että on rahaa kulutettavaksi.
Hulluhan töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Rahan takiahan sitä ojiakin kaivetaan, ei rakkaudesta ojiin. Jos rahaa tulee ilman kaivuuta, aina parempi.
Lisää ostovoimaa köyhille ja sorretuille! Enemmän sosiaalitukia! Tehköön herrat itse työn, jos se niin mukavaa on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei.ole.kuulunut kirjoitti:

Ainoa mitä olen kuullut on, että mistään ei saa leikata ja mitään saavutettuja etuuksia ei saa poistaa. Mitäs muuta on? Paljonko noilla saadaan uusia työpaikkoja vientiteollisuuteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu