Persut tekivät mieliksi Ruotsille pakolaisasiassa

Viime syksyn pakolaisvirta Suomeen olisi ollut mahdollista lopettaa alkuunsa, jos Suomen hallitus olisi niin päättänyt. Oikein ja viisaasti toiminut Suomen hallitus päätti kollegiaalisesti, että päästämme Ruotsin läpi tulleet pakolaiset maahamme, koska Ruotsin kantokyky oli ns. tapissa. Persut olivat tekemässä tätä päätöstä, vaikka he olisivat voineet vedota juridisesti sitoviin EU:n lakeihin ja asetuksiin sekä muihin kansainvälisen oikeuden piiriin kuuluviin sopimuksiin.

Tämä toiminta ei tietenkään vastaa sitä, mitä persut lupasivat ennen vuoden 2015 ek-vaaleja. Eli persut pettivät äänestäjänsä ilman mitään juridista pakkoa - he vain halusivat tehdä mieliksi Ruotsille, mikä olikin viisasta. Persuista kuoriutui yllättäen hieno skandinaavista yhteistyötä kannattava ruotsinrakastajapuolue.
055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sotilastarkkailija kirjoitti:

Viime syksyn pakolaisvirta Suomeen olisi ollut mahdollista lopettaa alkuunsa, jos Suomen hallitus olisi niin päättänyt. Oikein ja viisaasti toiminut Suomen hallitus päätti kollegiaalisesti, että päästämme Ruotsin läpi tulleet pakolaiset maahamme, koska Ruotsin kantokyky oli ns. tapissa. Persut olivat tekemässä tätä päätöstä, vaikka he olisivat voineet vedota juridisesti sitoviin EU:n lakeihin ja asetuksiin sekä muihin kansainvälisen oikeuden piiriin kuuluviin sopimuksiin.

Tämä toiminta ei tietenkään vastaa sitä, mitä persut lupasivat ennen vuoden 2015 ek-vaaleja. Eli persut pettivät äänestäjänsä ilman mitään juridista pakkoa - he vain halusivat tehdä mieliksi Ruotsille, mikä olikin viisasta. Persuista kuoriutui yllättäen hieno skandinaavista yhteistyötä kannattava ruotsinrakastajapuolue.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu