Hautojen kukitus

omainen_X

Hyvät haudoilla kävijät.
Ei ole mitään sitä vastaan, että hyväsydämisesti viette keväällä haot pois, talvella viette kynttilöitä, kastelette kukat ym. muualtakin kuin omien läheistenne haudoilta.

Mutta älkää hyvät ihmiset menkö ainakaan keväisin, kuokkimaan toisten omaisten hautojen istutusaluetta. Omainen on hyvinkin saattanut istuttaa siihen monivuotisia perennoita, jonka juuret kaivatte haudanhoitovimmassanne pois. Esimerkiksi kielo, kuunlilja, kevätesikko. monivuotiset neilikat ovat vielä tähän aikaan nousematta pinnalle. Moni omainen on vuosikausia ihmetellyt miksi kuunliljat eivät nouse, miksi pikkusydän ei elä kuin yhden kukinnon verran jne. moni vaihtaa vuosi vuoden jälkeen multaa istutusalueelle, ostaa kalliita perennoita ja ihmettelee mikä tappaa uudet monivuotiset kukat.

Omaisella, joka hoitaa hautoja on varmasti oma tarkoituksensa siinä, jos nyt juuri äitienpäiväksi ei istutakaan ruusuja tai orvokkipaljoutta läheistensä haudalle. Olisi hyvin fiksua kysyä omaiselta, mahtaako haudalla olla monivuotisia istutuksia, jotka eivät vielä ole heränneet talven jäljiltä.

3

662

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hoitaamontaahautaa

      Hyvä kirjoitus! Muutenkin leikkokukkia voisi viedä sellaiset jotka hautaa eivät hoida koska ei ole häävin näköistä kun haudalla on kymmenen eri ruukkukukkaa...

      • liikaonliikaahaudallakin

        Samaa mieltä kummankin edellisen kirjoittajan kanssa. Leikkokukat ovat hyvä valinta haudalle, jossa on monivuotisia, yleensä vasta keskikesällä kukkivia, kasveja.
        Leikkokukka kestää paremmin kuin kuivumiselle herkkä ruukkukukka. (joka vielä viskataan kivenviereen kovalla kiireellä).
        Omainen_X on oikeassa, ei kannata kaivaa istutusaluetta, jos ei ole varma mitä siihen on istutettu. Toisaalta tämä, ilman omaisen lupaa tapahtuva haudanhoito voi kovastikin loukata vakituista haudasta huolehtijaa. Maalaisjärjellä ajatellen, tuntuu oudolta myös se, että jos vainajan eläessä ei haudalla vierailija ollut missään tekemisissä hänen kanssaan, käynyt katsomassa sairaalassa tai vanhainkodilla. Tai jos olivat vain hyvänpäivän tuttuja vainajan kanssa. Miksi sinne haudalle ylipäätään pitää istuttaa niitä omia kukkasiaan? Onko kyse omantunnon tuskasta vai näyttämisen halusta?


    • rhododendronella

      Jep, asiaa kirjoititte. Olen tarkkaan suunnitellut rakkaitteni (äidin, isän ja veljeni) hautaistutukset. Kun sitten menen käymään siellä, on joku tunkenut RUMAN MUOVISEN maljakon haudalle, maljakossa räikeitä istutettujen kukkien väriin sopimattomia (esim. ORANSSI) kukkia. Jättäkääpä hautamme rauhaan sinne saakka, kunnes pyydän teitä sitä kaunistamaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      59
      7482
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2906
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1756
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1639
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1448
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      129
      1116
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      817
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe