Yksi raivostuttavimmista asioista on, jos joku puhuu jostain "kamalasta" kokemuksesta, muka itse kokemana kun on kuullut kun jollain kaverilla on sellaista tapahtunut. Oma kokemus on voinut olla sinne päin mutta ei läheskään samaa, mutta kertoja puhuu suurennellen omaa kokemaa samanlaiseksi kuin jollain on ihan oikeasti koettuna vakavalla tavalla.
Toinen puhuu ja levittelee asiaa kepeästi ja itse kuuntelee vieressä hiljaa sulkeutuneena itkua ja paniikkikohtausta pidätellen ja muistellen sisältä ihan vereslihalla omia kauhun hetkiä. Pystymättä ilmaista pahaa oloa ja loukkausta siitä miten toinen voi olla niin huomiohakuinen että tekee tavallisesta kokemuksestaan suurennellun vain jotta saisi muiden huomioo.
Itse istuin vieressä tällaisessa tilanteessa, saaden fläspäkkejä omasta elämäni historiasta kuunnellessani. Painoin katseeni paperiin ja kirjoittelin siihen yrittäen sulkea itseni tilanteesta ulos.
En halunnut avata TODELLISTA kokemusta aiheesta josta toinen puhui omaa tavallista tilannetta väritellen ja suurennellen. Vain sellainen joka oikeasti kokenut tunnistaa milloin on kyse tositilanteesta ja milloin harmiton tilanne on suurenneltu ja väritetty ehkä huomion saannin takia.
Mä en kuitenkaan jaksanut edes avata suutani että nyt tulee paksua paskaa jonka motiivi mikä? Ollaa jatkuvasti keskipiste? Mun tarinalla, liitettynä omaan kokemukseen ja värittäen sitä minun tarinan kaltaiseksi ?
Jos kokemus ei olisi ollut mulle niin vaikea ja arka olisin noussut siinä ylös ja lähtenyt menee itkien, koska todellisesti koettuna se mitä toinen puhui sattuu helvetisti.
Minusta tuntui niin typerältä istua siinä kuin halvaantunut ja muistaa vaan vyöryävillä fläsbäkeillä kaiken pystymättä sanomaan tai tekemään mitään.
Miksi joku ihminen tekee noin? Nauttiiko huomioista hinnalla millä hyvänsä ja keksii ja lisäilee tarinoihinsa lisää jotta saisi huomio?
Miksi? Miksi satuttaa toista ottamalla siivuja hänen elämästään ja kertoen kuin omanaan? Eikö ymmärrä etä aiheuttaa toiselle aika kovia ahdistuksia sillä koska vieressä oleva on kekenut sen oikeasti ja hänelle se kokemus aiheuttaa suuria tunnelatauksia ja voimakkaita ahdistuksia?
Miksi toista ei edes sen vertaa säälitä että huomioo haettaisiin jollain muulla tavalla kuin ottamalla toisen kokema omakseen ja kertoilemalla siitä?
Toinen puhuu ja levittelee asiaa kepeästi ja itse kuuntelee vieressä hiljaa sulkeutuneena itkua ja paniikkikohtausta pidätellen ja muistellen sisältä ihan vereslihalla omia kauhun hetkiä. Pystymättä ilmaista pahaa oloa ja loukkausta siitä miten toinen voi olla niin huomiohakuinen että tekee tavallisesta kokemuksestaan suurennellun vain jotta saisi muiden huomioo.
Itse istuin vieressä tällaisessa tilanteessa, saaden fläspäkkejä omasta elämäni historiasta kuunnellessani. Painoin katseeni paperiin ja kirjoittelin siihen yrittäen sulkea itseni tilanteesta ulos.
En halunnut avata TODELLISTA kokemusta aiheesta josta toinen puhui omaa tavallista tilannetta väritellen ja suurennellen. Vain sellainen joka oikeasti kokenut tunnistaa milloin on kyse tositilanteesta ja milloin harmiton tilanne on suurenneltu ja väritetty ehkä huomion saannin takia.
Mä en kuitenkaan jaksanut edes avata suutani että nyt tulee paksua paskaa jonka motiivi mikä? Ollaa jatkuvasti keskipiste? Mun tarinalla, liitettynä omaan kokemukseen ja värittäen sitä minun tarinan kaltaiseksi ?
Jos kokemus ei olisi ollut mulle niin vaikea ja arka olisin noussut siinä ylös ja lähtenyt menee itkien, koska todellisesti koettuna se mitä toinen puhui sattuu helvetisti.
Minusta tuntui niin typerältä istua siinä kuin halvaantunut ja muistaa vaan vyöryävillä fläsbäkeillä kaiken pystymättä sanomaan tai tekemään mitään.
Miksi joku ihminen tekee noin? Nauttiiko huomioista hinnalla millä hyvänsä ja keksii ja lisäilee tarinoihinsa lisää jotta saisi huomio?
Miksi? Miksi satuttaa toista ottamalla siivuja hänen elämästään ja kertoen kuin omanaan? Eikö ymmärrä etä aiheuttaa toiselle aika kovia ahdistuksia sillä koska vieressä oleva on kekenut sen oikeasti ja hänelle se kokemus aiheuttaa suuria tunnelatauksia ja voimakkaita ahdistuksia?
Miksi toista ei edes sen vertaa säälitä että huomioo haettaisiin jollain muulla tavalla kuin ottamalla toisen kokema omakseen ja kertoilemalla siitä?
Vastaukset 15
Vanhimmat
se haluaa tuhoutua
Millai?
Mulle tällainen tilanne aiheutti tuntien ahdistuksen, koska mun kokemalla tehtiin huomiohaku teatteria. Olin muutaman tunnin hiljainen ja paljon ajatuksissani koska yritin poistaa muistikuviani. Lopulta mun pää oli hajota niin pahoin että ratkasen samaa tapaan mitä aina käyttänyt olen kun muisTot alkaa vyöryyn. Tartuin viinadrinkki lasiin ja huuhdoin sieluni kirvelyn pois haluten unohtaa kaiken muistikuvissa pyörivän.
Eikö voisi tuhouyua jollain muulla tavalla kuin toisen kokemuksia kertoilemalla ominaan ?
Haluatko tuhoutua?
En ja siksi en välttämättä haluaisi muistaa ja muistella kokemaani. En edes puhua siitä.
Kurja kokemus sulla. Kyllähän näitä huomionhakuisia riittää, niitä on vaan kestettävä. Halauksia ja jaksamista
Jos huomioo haluaa niin ei siinä mitään, mutta miettisi nyt vähän aikaa millä kertomuksella se ois viisainta niin ettei joku muu joudu sen takia huonoon kuntoon.
Huonossa olossa se oikeasti kertomuksen kokenut ihan todellisesti saattaa olla niin lamaantunut ettei pysty edes sanoon ettei nyt enempää. Hän vain passiivisen "uhrin" roolissa kuuntelee ja ahdistuu
Poistuisin tilanteesta ja niin olen tehnytkin. Jotkut ei vaan ymmärrä miten voi satuttaa pelkästään aukaisemalla sanaisen arkkunsa. Voihan se olla että muillekin kuin sinulle sattuu ja tapahtuu, toiset vaan purkavat puhumalla enemmän kuin toiset
Varmasti tapahtuukin, mutta joku esim. sanoo että hänet on raiskattu vaikka tosiasiassa hänet torjuttiin tai hän väittää että hänet on raiskattu peitellääkseen pettämistä.
Tai joku väittää että häntä vainotaan kun ujo ihastunut poika ilmaantuu samaan kauppaan häntä katseleen kauempaa muutamia kertoja. Ihastunut nyt yleensä kulkee paikoissa joissa ajattelee että ihastuksensa kohde liikkuu toiveena että näkisi edes pienen vilauksen ihastuksestaan. Se ei ole vainoamista
(Nuo nyt vain esimerkkejä jotka eivät liity nyt tähän tapaukseen mitenkään )
Myöhemmin pysyin hiljaa fiiliksistäni, koska säälin sitä joka muokkasi omaa kokemustaan tarinani kaltaiseksi ja väritteli ja suurenteli tarinaansa.
Tajusin että hän syvällä sisällään kokee ettei riitä kokemattomana paljon vain kotonaan neljän seinän sisällä elävänä ihmisenä sellaisille jotka ovat elämää eläneet ja joutuneet kokemaan monenlaista. Hän halusi ehkä kuulua joukkoon ja saada joukon hyväksyntää ja ihailua sillä että kertoilee värietltyjä satutarinoita suureen ääneen.
Oikea toiminsuuntaus on jossain kohtaa tehdä ihmiselle selväksi että:
on ihan ok vaikka oletkin kokematon, kelpaat silti. Ei sun tarvitse keksiä jänniä tarinoita jotta kelpaisit joukkoon. Ole se oma itsesi. Se riittää.
Koska pohjimmiltaan on kyse halusta saada muiden hyväksyntä ja kuulua joukkoon ja pelosta ettei sitä saa jos paljastuu ettei ole yhtä paljon kokenut kuin muut.
Tein ehkä ihan oikein kun ärsyyntymisen pidin sisälläni....koska tuo siellä esiintymisen takana kuitenkin piilottelee
Ihmisillä on erillainen tyyli kertoa kokemistaan asioistaan. Toisella selviämiseen auttaa huumori, siinä missä toinen pysyy hiljaa.
Niin, jos kertoisi totta.. se on kamalaa kun itse kertonut sen saman juuri pari tuntia sitten ja kohta toinen esiintyy sillä mun kertomalla kuin olisi omansa.
Olen silti sitä mieltä ettei ihmiselle voi paljoa sioitaan puhua kun ne sitten tulee tuollai hyväksikäytetyksi...
Joskus mietin kuinka moni kertomuksistaan on jonkun muun kokemaa tai täysin keksittyä ja mikä prosentuaalinen määrä on oikeasti henkilölle itselleen todella tapahtunutta...
Asian toinen puoli on taas se, ettei kertojastakaan tunnu hyvältä, jos häntä ei uskota, vaikka puhuu totta. Tuollaista olen enemmänkin ktse kokenut.
Mutta tosiaan valehtelu ei koskaan ole hyvä asia.
Ei niin... tai jos valehtelee omia kokemuksiaan niin ei sitten ainakaan ottaisi niitä kavereiden kokemuksista vaan vaikka googlais netistä jonkun vieraan kokemuksen jonka lähtisi omiin ja keroileen omanaan. Ei satuttaisi kaveria ja aiheuttaisi kaverisuhteisiinsa kitkaa.
Yleensäkkään valehtelu ei ole hyvästä. Se johtaa valehtelijan itsensä arvon tunteen heikkenemiseen ja uskottavuuden puutteeseen muiden silmissä.
Kyllä ja varmasti hyvin huono itsetunto ja omanarvon tunto ajaakin tuollaiseen esittämiseen ja omien tarinoiden värittämiseen valheen keinoin.
Ihmisellä on ongelmia itsensä hyväksymisen kanssa jonka takia ajattelee ettei häntä muutkaan hyväksy jos ei vähän esiinny ja muuntelee totuutta "hienommaksi" ja "värikkäämmäksi"
Kaiken kaikkiaan kertoo pahoinvoivasta ihmisestä joka kainolla millä hyvänsä haluaa saada muilta hyväksyntää, ihailua ja rakkautta.
Siksipä raivoaminen ei ole paras mahdollinen tapa ratkaista tällaisen ihmisen kanssa tilannetta, koska siihen ihmisen on ajanut pelko hylkäämisestä a muiden epäsuosioon joutumisesta.
Tällainen ihminen varmasti hakee hyväksyntää ja kehuja muilta lukuisilla tavoilla joista yksi on tuo valehtelu ja oman elämän dramatisointi ja värittely, mutta varmasti voi olla jotain muutakin mielistelyä tai suostumista kaikenlaiseen mitä ei oikeesti haluaisi mutta tekee jotta muut tykkäisivät hänestä enemmän.