Nuorempana muistan itselläni olleen aika avoin tapa puhua sen hetken ongelmistani. Elämä kuitenkin opettaa, että toiset ihmiset osaa olla paskapäitä joilta sääliä ei tule.
Nykyään mun on helppoa puhua menneistä ja kaukaisista menneisyydessä vaikeista aiheista, mutta oikeasti hyvin vaikeista tämän hetken asioista mulla on vaikeuksia puhua mitään. Mä en luota muihin ihmisiin.
Puhun pakon alla, mutta usein otan suojakilven silloin ympärilleni ja minun suojakilpeni on erottaa tunteet irralleen siitä mitä puhun. Peittelen ja väistelen myös vaikeista asioista puhuessani katsekontaktia joka myös suojakilpeni. Vain hyvin harvoin minulla on näkyy tunteet siinä mitä kerron. Opittua niin monien puukon iskujen jälkeen joita tullut selkääni.
Se on niin outoa, miten monet "tuntee" mut ulkonäöltä, mutta vain harva pääsee läpi kaikkien suojamuurieni. Monenmielestä saatan olla pidättyväinen, hiljaisempi, ujompi ja varautunut. Jos silloin mun pääni päällä olisi puhekupla siinä lukisi: "Mitähän tässä uskaltaa puhua, sillä tuo ei ole ystäväni, kaverini mutta ei myöskään viholliseni... Pitää olla varuillaan mitä puhuu. En halua liikaa puhua enkä vielä kaveeratakaan. Pidän etäisyyttä. Tarkkailen uskaltaako luottaa"
Joskus törmännyt kaltaiseeni ja tajunnut hänen varautuneesta käytöksestä että tuijotan nyt "kohtalotoveriani". Eräs mies joskus muutama vuosi sitten tuli elämääni ja meillä oli pitkään sellainen molemmin puolinen epäluuloisuus. Emme avautuneet asioistamme ja toisiamme katseltiin asenteella "kuka vittu toikin on. Painuis nyt vittuun tosta heilumasta. "Kumpikaan ei luottanut toiseen eikä kehenkään muuhunkaan helposti ja mä veikkaan että meistä kumpikin tiesi ja havaitsi sen toisesta että me kannetaan aika kovia arpia sisällämme ja ollaan paljon koettu emmekä osaa siksi enää luottaa uusiin ihmisiin niin kuin muut.
Vuosi kului kunnes ensimmäisen kerran se mies sanoi että arvostaa ja luottaa minuun ja alkoi kohteleen minua "omiin" kuuluvana. Minulla kului saman aikaa suunnilleen alkaa avautuun asioistani ja päästään sitä miestä lähemmäksi itseäni henkisesti.
Lähipiiri alkoi samaan aikaan huomaamaan että välimme alkaneet lähentymään ja muuttuneet todella lämpimiksi. Kaikki näki muutokset joka alkoi tapahtumaan. "Kohtalotoverit" joiden luottamusta ei osteta helpolla alkoivat luottaan ja avautuun enemmän toisilleen.
Nykyään mun on helppoa puhua menneistä ja kaukaisista menneisyydessä vaikeista aiheista, mutta oikeasti hyvin vaikeista tämän hetken asioista mulla on vaikeuksia puhua mitään. Mä en luota muihin ihmisiin.
Puhun pakon alla, mutta usein otan suojakilven silloin ympärilleni ja minun suojakilpeni on erottaa tunteet irralleen siitä mitä puhun. Peittelen ja väistelen myös vaikeista asioista puhuessani katsekontaktia joka myös suojakilpeni. Vain hyvin harvoin minulla on näkyy tunteet siinä mitä kerron. Opittua niin monien puukon iskujen jälkeen joita tullut selkääni.
Se on niin outoa, miten monet "tuntee" mut ulkonäöltä, mutta vain harva pääsee läpi kaikkien suojamuurieni. Monenmielestä saatan olla pidättyväinen, hiljaisempi, ujompi ja varautunut. Jos silloin mun pääni päällä olisi puhekupla siinä lukisi: "Mitähän tässä uskaltaa puhua, sillä tuo ei ole ystäväni, kaverini mutta ei myöskään viholliseni... Pitää olla varuillaan mitä puhuu. En halua liikaa puhua enkä vielä kaveeratakaan. Pidän etäisyyttä. Tarkkailen uskaltaako luottaa"
Joskus törmännyt kaltaiseeni ja tajunnut hänen varautuneesta käytöksestä että tuijotan nyt "kohtalotoveriani". Eräs mies joskus muutama vuosi sitten tuli elämääni ja meillä oli pitkään sellainen molemmin puolinen epäluuloisuus. Emme avautuneet asioistamme ja toisiamme katseltiin asenteella "kuka vittu toikin on. Painuis nyt vittuun tosta heilumasta. "Kumpikaan ei luottanut toiseen eikä kehenkään muuhunkaan helposti ja mä veikkaan että meistä kumpikin tiesi ja havaitsi sen toisesta että me kannetaan aika kovia arpia sisällämme ja ollaan paljon koettu emmekä osaa siksi enää luottaa uusiin ihmisiin niin kuin muut.
Vuosi kului kunnes ensimmäisen kerran se mies sanoi että arvostaa ja luottaa minuun ja alkoi kohteleen minua "omiin" kuuluvana. Minulla kului saman aikaa suunnilleen alkaa avautuun asioistani ja päästään sitä miestä lähemmäksi itseäni henkisesti.
Lähipiiri alkoi samaan aikaan huomaamaan että välimme alkaneet lähentymään ja muuttuneet todella lämpimiksi. Kaikki näki muutokset joka alkoi tapahtumaan. "Kohtalotoverit" joiden luottamusta ei osteta helpolla alkoivat luottaan ja avautuun enemmän toisilleen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.