Taas rakit hyökkäsi ihmisen kimppuun

Ellei naapuri olisi sattunut kuulemaan avunhuudot, tuskin olisi enää kertomassa hyökkäyksestä. Onni onnettomuudessa että uhrina toinen rakkiharrastaja ja sen omakin rakki oli päästä hengestään. Piikille vaan nuokin rakit ja omistajalle isot sakot, vankeuttakin pitäisi tulla. Kaksi päivää antanut rakkiensa olla vapaana, uhrina olisi voinut yhtä hyvin olla lapsia.

"Kuusamolaisen Jukka Karjalaisen vaimo oli ulkoiluttamassa perheen sekarotuista Helmi-koiraa torstai-iltapäivänä.

Yhtäkkiä paikalle juoksi kaksi karjalankarhukoiraa, jotka hyökkäsivät naisen ja koiran kimppuun. Nainen putosi ojaan puolustaessaan koiraansa. Ulkona ollut naapuri kuuli naisen avunhuudot, juoksi paikalle ja sai toisen karjalankarhukoiran niskasta kiinni.

- Vaimo kävi sairaalassa, ja jalasta ja kädestä otettiin röntgenit. Lisäksi hänen sormeensa on purtu, Karjalainen kertoo.

Myös Helmi-koira sai hyökkäyksessä vammoja. Siltä tikattiin kaksi isoa haavaa, joista toinen oli kahdeksan senttimetrin pituinen haava hännässä.

- Kolme tuntia laitettiin haavoja umpeen eläinlääkärillä."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016050721527819_uu.shtml
9312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Totta! Kauheita nämä tapaukset. Tässä yksi lisää: http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/dobermanni-puri-miesta-kirjurinluodossa/

"Dobermanni puri miestä
Poliisit hälytettiin helatorstaina kuuden aikaan illalla Kirjurinluodon uimarannalle, jossa kahden miehen välille oli syntynyt sanaharkkaa.

Toisella miehellä oli mukanaan dobermanni, joka oli hyökännyt toisen miehen kimppuun ja purrut tätä jalkaan.

Poliisi tapasi molemmat miehet tapahtumapaikalta. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä ja järjestysrikkomuksena."

Äänestä
  • Rakeilla ei ole mitään asiaa uimarannoille, pitäisi tehdä välittömästi ilmoitus uimavalvojille jos on tai soittaa poliisille. Voi tietysti jokainen itsekin käskeä lähtemään, mutta vaarana kuten tuossa että usuttavat rakkinsa kimppuun. Sehän on sitten laillista lopettaa jos niin käy, vähintäänkin sumute pitäisi olla varalta aina mukana.

    Äänestä

  • Koiraa voi käyttää aseena. Kun alkaa ottaa pattiin ikävä ihminen, niin siitä vaan koirat kurkkuun kiinni. Ainahan se on "vahinko". Kuka tahansa muulla tavoin toisen kimppuun teräaseella käyvä joutuu pidätetyksi, mutta koiransa kanssa riehuvat ovat ihan viattomia, koira vaan "sattui" pääsemään irti ja "puolusti" omistajaansa.

    Usein omistaja tarvitsee puolustusta vaarallisia pikkulapsia, kepin kanssa liikkuvia vanhuksia ja koiran haukkumisesta valittavia naapureita vastaan. Myös pyöräilijät, hiihtäjät ja sauvakävelijät uhkaavat pelokkaita koiranomistajia yhtenään.

    Äänestä

Onneksi helmi koira selvisi hengissä, tämän takia kaikkien koirienomistajien olisi hyvä opetella miten pureva koira irrotetaan toisesta, youtubesta kannattaa käydä katsomassa.

Äänestä

Aika tyypillinen rotu ollut puremishommissa. Hankala tapaus siinäkin suhteessa, että karjalankarhukoiria laukotetaan vapaana riistan perässä. Harvoja (melkein ainoa) rotuja, joka käy aktiivisesti metsällä muiden koirien kimppuun. Kiellettävien rotujen listalle pitäisi tämäkin rotu saada.

Äänestä

Kuusamossa metsästetään karhua toukokuussa. Saaliina tähän mennessä yksi nainen, yksi koira ja kylän lapset suljettuna sisätiloihin.

Sentään oikea asenne uhrin miehellä, valmis viemään asiaa eteenpäin eikä painamaan villaisella (poliisi varmaan hoitaa sen puolen).

Äänestä

Ihan helvetin väärin, että koirat oli irti (tosin sekin kait vahinko?) ja vielä ikävämpää, että siitä sai muutkin kärsiä.

Kumminkin olis hyvä kans muistaa, että koira tuskin oli aggressiivinen tälle ihmiselle sentään. On hyvin yleistä, ettei koirat siedä samaa sukupuolta aikuisena, varsinkaan leikkaamattomana.
Karjalankarhukoirat ovat todennäköisesti tätä Helmi-koiraa pyöritelleet ja koska omistaja on mennyt väliin, niin saanut hammasta _vahingossa_.
Jos karjalankarhukoirat olis olleet tappolinjalla sen ihmisen kanssa, niin ei niitä olis ''niskasta tarttumalla'' paljoa pysäytetty ja olis käynyt paljon pahemmin.

Aggressiivisuus toista samaa sukupuolta olevaa kohtaan kun ei ole mikään ''luonnevika'', vaan ihan luonnollista. Esiintyy melkein kaikissa eläinlajeissa maan päällä. Siksi koirat tulis pitää aina kytkettynä ja keskenään vapaana vain tutussa porukassa omistajien suostumuksella.

Tosi ikävä tapaus ja toivottavasti kkk:n omistaja ottaa vastuun teoistaan. :/

Äänestä

Tuon vuoksi kannan aina mukana kolinapurkkia ja turvasumutinta.

Äänestä

Valitettavan usein tämä rotu eli karjalan karhukoira osallisena näissä ihmisen ja toisen koirien puremistapauksissa.

Ei ainakaan meidän kylälle karjalan karhukoiria kaivata...tai jos kaivetaan niin syvälle, että multaa on metri päällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nytKuusamossa kirjoitti:

Ellei naapuri olisi sattunut kuulemaan avunhuudot, tuskin olisi enää kertomassa hyökkäyksestä. Onni onnettomuudessa että uhrina toinen rakkiharrastaja ja sen omakin rakki oli päästä hengestään. Piikille vaan nuokin rakit ja omistajalle isot sakot, vankeuttakin pitäisi tulla. Kaksi päivää antanut rakkiensa olla vapaana, uhrina olisi voinut yhtä hyvin olla lapsia.

"Kuusamolaisen Jukka Karjalaisen vaimo oli ulkoiluttamassa perheen sekarotuista Helmi-koiraa torstai-iltapäivänä.

Yhtäkkiä paikalle juoksi kaksi karjalankarhukoiraa, jotka hyökkäsivät naisen ja koiran kimppuun. Nainen putosi ojaan puolustaessaan koiraansa. Ulkona ollut naapuri kuuli naisen avunhuudot, juoksi paikalle ja sai toisen karjalankarhukoiran niskasta kiinni.

- Vaimo kävi sairaalassa, ja jalasta ja kädestä otettiin röntgenit. Lisäksi hänen sormeensa on purtu, Karjalainen kertoo.

Myös Helmi-koira sai hyökkäyksessä vammoja. Siltä tikattiin kaksi isoa haavaa, joista toinen oli kahdeksan senttimetrin pituinen haava hännässä.

- Kolme tuntia laitettiin haavoja umpeen eläinlääkärillä."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016050721527819_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu