Valtiovarainministeri Alexander Stubb puolustaa hallituksen harjoittamaa talouspolitiikkaa. Stubb sanoi alkuviikolla hallituksen tekevän Suomen historian kokoomuslaisinta politiikkaa. Hän toisti väitteensä TV1:n Ykkösaamussa. Valtiovarainministeri näkee nykyisen leikkaavan talouslinjan vastuullisena.
– Se lähtee liikkeelle vastuullisesta taloudenhoidosta eli siitä, että velkaantuminen taitetaan ja velaksi eläminen loppuu.
Stubbin mukaan vastuulliseen taloudenhoitoon kuuluu myös hallituksen työllisyyspolitiikka, sote-uudistuksen valinnanvapaus sekä normien purku, kuten kauppojen aukioloaikojen vapautus.
Nykyään kilpailukykysopimuksena tunnettua yhteiskuntasopimusta Stubb kuvaa Suomen historian ensimmäiseksi sisäiseksi devalvaatioksi. Kilpailukykysopimus on hänen mukaansa tärkeä, joskin kokoomuksen sisältä on kuultu kritiikkiä, ettei paikallista sopimista viety riittävän kunnianhimoisesti maaliin palkkojen ja työaikojen osalta.
– Keinot, joita me haluaisimme käyttää, menisivät ehkä vähän pidemmälle kuin mitä yhteiskuntasopimus meille antaa. Mutta tämä on askel oikeaan suuntaan.
Valtiovarainministeri Stubb muistuttaa yleisesti taloudellisesta tilanteesta, että pieniä merkkejä ja positiivista värinää on ilmassa. Viime vuosi oli jälleen plusmerkkinen talouden kannalta ja tälle vuodelle VM:n ennustaa 0,9 prosentin kasvua.

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Valtiovarainministeri Stubb muistuttaa yleisesti taloudellisesta tilanteesta, että pieniä merkkejä ja positiivista värinää on ilmassa. Viime vuosi oli jälleen plusmerkkinen talouden kannalta ja tälle vuodelle VM:n ennustaa 0,9 prosentin kasvua."
niinpä, siis "nousunvärinää on jo tapahtunut vaikka yhteiskuntasopimusta ei vieläkään ole käytännössä käytössä joten sillä ei "värinään ole vaikutusta, Stubbi paljastaa tahtomataan sen salaisen toiveen, että nousu tapahtuu yleisen globaalisen nousun myötä, josta sitten poimitaan irtopisteet, hehkuttaen "yhteiskuntasopimuksen onnistumista ja poliittista wiisautta, valitettavasti samaanaikaan on peruskansalaisilta ja kulutuksen ostovoimasta lisäten työtömyyttä, kynitty valtava summa rahaa yritysten satojenmiljoonien osinkojen maksuun.