Join viiniä ruuan kanssa kolme lasillista. Seuraavana päivänä yhden annoksen kuohuviiniä. Sunnuntaina join kolme lasillista samppajaa, ruuan kanssa. Seuraavalla viikolla torstaina raivosin kuin hullu; olin ärtynyt ja lähes vapiseva jo aamusta. Oliko minulla vieroitusoireita? Nimittäin: en käytä alkoholia kuin satunnaisesti. Oli suuri poikkeus, että käytin alkoholia kolmena päivänä peräkkäin. Olen aikaisempi suurkuluttaja, mutta ajat sitten raitistunut. Luulen, että minulla oli viekkareita, nimenomaan ärtymystä! Herkistyykö keho alkoholin haittavaikutuksille jotenkin? Huom! Aikaisemmassa elämässä join päivittäin viiniä, siideriä, mitä hyvänsä ns. mietoa. P-marjat, alkoholismihan siitä muodostui. Että tympäisee alkoholi. Olipahan taas muistutus, että alkoholi ei sovi minulle.
Vieroitusoireita satunnaiskäytöstä?
EtanoliOnMyrkkyä
2172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikea sanoa. Mutta jos et muuten sekoile, suosittelen olemaan kokonaan ryyppäämättä.
Niiku97 on siis voimabiisi, jonka tarkoitus on valaa energiaa ja toivoa eritoten itähelsinkiläisiin nuoriin.
Konssi on tavannut lukemattomia maahanmuuttajanuoria, ”veljiä”, jotka unelmoivat vaikkapa näyttelijän tai laulajan urasta, mutta pelkäävät, ettei kantaväestö ikinä hyväksyisi heitä.
”Mä oon silleen, että veljet, kaikki on sun päässä. Bussi on täynnä, bussi on menossa ylös. Ole ylpee, mistä sä tuut!”
https://www.youtube.com/watch?v=I3gvftN-ZNQ