Haluaisin muuttaa koko elämäni, enkä tiedä mistä aloittaa.
Minulla on ulkoisesti kaikki ihan "hyvin". Olen kolmekymppinen korkeasti koulutettu nainen, minulla on avomies mutta ei lapsia. En ole ammattillisesti/tulotasolla lähellekään siellä missä haluaisin, ja tällä hetkellä olen tilapäisesti työttömänä. Minulla ei ole oikeita ystäviä. Vanhempien ja sukulaisten seura ahdistaa. Avomiehelle riittää tämä arki mitä elämme.
Usein tekisi mieleni vain myydä kaikki tavarat ja lähteä jonnekin kauas pois. Mutta ehkä se ei auta mitään, pelkään että tämä ahdistus seuraa minua enkä pääse siitä vapaaksi.
Minulla on ulkoisesti kaikki ihan "hyvin". Olen kolmekymppinen korkeasti koulutettu nainen, minulla on avomies mutta ei lapsia. En ole ammattillisesti/tulotasolla lähellekään siellä missä haluaisin, ja tällä hetkellä olen tilapäisesti työttömänä. Minulla ei ole oikeita ystäviä. Vanhempien ja sukulaisten seura ahdistaa. Avomiehelle riittää tämä arki mitä elämme.
Usein tekisi mieleni vain myydä kaikki tavarat ja lähteä jonnekin kauas pois. Mutta ehkä se ei auta mitään, pelkään että tämä ahdistus seuraa minua enkä pääse siitä vapaaksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Juuri vastasin tuossa eräälle, joka oli saanut apua ahdistukseen uskoontulosta. Kun luin aloituksesi, tuli mieleen, että onko tavoitteesi ja arvosi sittenkin omasi vai yhteiskunnan ja ympäristön luomat: koulutuksen antama arvostus, rikkaus ja pärjääminen. Itsekin tavallaan tiedät, että asiat ovat hyvin ja kumppanisikin on samaa mieltä. Monella on kolmikymppisenä myös jonkinlainen ensimmäinen ikäkriisi: nuoruus on takana ja on saavuttanut sen pisteen, jossa "oletetaan" että on aika perustaa perhe ja näyttää, että olen pärjäävä aikuinen.
Oletan että lähipiirissäsi on niitä korkeasti koulutettuja ja rikkaita ja tavallaan että voisi jäädä "rimaa" alemmalle. Sinua hävettää ja kun olet elänyt mielessä ne kovat arvot ja tavoitteet, niin eihän silloin jää aikaa ihmissuhteille ja unelma utopiasta eristää.
On ihan hyvä jos ihminen jaksaa opiskella ja hankkia haastava ammatti, mutta riittääkö se pinnistely uraputkessa ja boheemi elämä sittenkään elämän sisällöksi. Eikö se ole vain pintaliitoa - ei lopullista elämää. Sitä vartenko ihminen ja ihmiskunta on olemassa. Ei sellaista edes planeettamme kestä.
Olisi varmaan itsellänikin nuorena ollut mahdollisuus kouluttautua, mutta olen tyytynyt vaatimattomaan ja köyhään elämään.
Vaikka ei ole edes lapsia eikä puolisoa, niin olen erittäin onnellinen ihminen ja nautin elämästä.