Surullinen tilanne. Suomessa Ei ole puoluetta.

jota voisi itsenäisesti ajattelemaan kykenevä tavis äänestää.

Kaikki nykypuolueet ovat enemmän tai vähemmän hukassa, ja yksinkertaisesti halveksivat ja väheksyvät äänestäjiään. Niistä on tullut vain koneisto puolueen sisäpiireille päästä mahdollisimman hyviin hommiin.

Koskee siis kaikkia puolueita. Lukuunottamatta muita marginaalipuolueita kuin tätä uutta marginaalipuoluetta persuja.

9

205

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itsenäisen yksilöllisen ajattelun ja puolueen kaltaisen joukkoajattelun välillä on jo lähtökohtainen ristiriita.

    • asiatkuntoon

      Kunhan kansanedustaja Teuvo Hakkarainen perustaa oman puolueen, niin sitten Suomen asiat alkavat toimia. Kannattaa lukea Kainuun Sanomista 9.5.16 Hakkaraisen haastattelu.

    • nukkumaan-vaan

      Puoluetilanne on todellakin tällä hetkellä tosi surkea. Olen minäkin miettinyt, ketä voisi äänestää ja mitä puoluetta. Nykyisiä en enää äänestä.

    • kannattaavastustaa

      Vihreät ovat sellainen puolue, että ensin ajavat jotain asiaa. Ja kun se alkaa joskus toimia, niin sitten puolue ryhtyy vastustamaan sitä. Täytyy ihmetellä sellaisen puolueen kannatuksen nousua ja puheenjohtajan valintaa suosituimmaksi oppositiojohtajaksi. Nyt Vihree-Ville haluaa presidenttiehdokkaaksi, vaikka muodollisesti aikoo pyytää Haavistoa. Toiminta muistuttaa entisaikojen kommunistien myyräntyötä.

      • Nerokasta

        Sitä voisi kutsua ideologiseksi ikiliikkujaksi.
        Suorastaan nerokas keksintö!


    • kfjfccc

      Ikuinen pelimies Väyrynenkin on huomannut tämän puutteen.

    • patetoivo

      Ainoa puolue jota äänestän seuraavaksi on p.väyrysen puolue, olen pettynyt tähän nykyiseen menoon, muutosta ei näytä tulevan.

    • kitaauki

      Pelottaa vihreitten nousu , pian tämä maa on matuja täynnä.

      • kitakiinni

        Täh? Etpä varmaan huomannut että kepulainen pääministeri kutsui kotiinsa 30 000 matua. Yksi lause ja miljardiluokan lasku. Eikä sitä edes kaduta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe