Surullinen tilanne, suomessa ei ole puoluetta,

jota voisi itsenäisesti ajattelemaan kykenevä tavis äänestää.

Kaikki nykypuolueet ovat enemmän tai vähemmän hukassa, ja yksinkertaisesti halveksivat ja väheksyvät äänestäjiään. Niistä on tullut vain koneisto puolueen sisäpiireille päästä mahdollisimman hyviin hommiin.

Koskee siis kaikkia puolueita. Lukuunottamatta muita marginaalipuolueita kuin tätä uutta marginaalipuoluetta persuja.

9

184

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joxanen

      Puolueita Suomessa on jo nyt aivan liian monta.
      Olisi vain terveellistä jos maassamme olisi esimerkiksi kolme puoluetta.
      Hyvää siinä olisi jo se että silloin jokaisessa puoleessa olisi oltatava sisäinen kulttuuri rakentaa asioita kompromissien ja sopimisen kautta.
      Kolmeen puolueeseen mahtuu mielestäni kaikki ajatussuunnat mitä Suomalaisuus edustaa. Joitain ääriryhmiä ei ehkä mahtuisi
      Mukaan. Väyrynen ja muut Anarkistit jäisivät ehkä vieläkin enemmään sivuraiteille ?

      • ziinäne

        IPU edustamaan tavallista kansaa, työläisiä, pienyrittäjiä, eläkeläisiä ja työttömiä.

        Kokoomus, rahavallan puolue edustamaan niitä jolla jo on mutta lisää pitää hamuta,
        muita hyväksikäyttäen.

        Keskusta, jonkun pitänee puolustaa myös viljelijöitä ja keskituloisia. koko maan
        asuttuna pitämonen on tärkeää myös tulevaisuudessa.

        http://ipu.fi/eduskuntavaalit-19_4_2015/itsenaisyyspuoleen-eduskuntavaaliohjelma-2015/


    • JärkeäPäähän

      Samaa mieltä, puolueita on jo ihan liikaakin. Vähempikin riittää. Jos jokaiselle pitäisi löytyä puolue joka ajaa kaikkia juuri hänelle tärkeitä asioita niin puolueita pitäis olla miljoonia! Äänestäjä valitsee pari tärkeintä asiaa itselleen ja päätös on tehtävä sen mukaan. Siinä mielessä samaa mieltä aloittajan kanssa että kyllä päätös tällä kertaa oli vaikeampi kuin koskaan aiemmin.

      Esimerkiksi mä halusin äänestää maahanmuuttokriittistä työväenpuoluetta ja niitähän on täällä vain yksi eli Perussuomalaiset. SPD:tä äänestin joskus ennnen muinoin mutta enää ei voi kun niillä ole lainkaan maahanmuuttopolitiikkaa ja haluavat EU:sta liittovaltion.

      • Vasuritinhottaa

        Aivan oikei ,siksi olen äänestänyt Perussuomalaisia alusta alkajen ja tätä myös jatkan ja varmasti vanhanlliitonmiehiä on lisää .Demarit on pois suljettupuolue kuten Vasemmisto jota inhoan enemmän kuin mitään muutapuoluetta .


      • JärkeäPäähän

      • PerusHomot

        Hyvä vitsi että persut olisi maahanmuuttokrittinen tai työväenpuolue...


      • PerusHomot

      • PerusHomot

      • PerusHomot kirjoitti:

        Hyvä vitsi että persut olisi maahanmuuttokrittinen tai työväenpuolue...

        Eivät persut ole maahanmuttokriittinen /eurokriittinen eikä työväenpuolue ,eivätkä enää edes teeskentele olevansa sen jälkeeen kun pääsivät suurtenpuolueiden joukkoon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe