Lieksasta Suomen monikulttuurisin kaupunki

vuoteen 2030 mennessä. Silloin Lieksan väestöstä pitäisi 30 - 40% olla ulkomaalaistaustaisia, ja enimmäkseen muslimeita eli suuri moskeija tarvitaan ja rahaa siihen on saatava.

Tosin kaupungin työttömyyslukematkin voivat olla nuo 30 - 40%, mutta pääasia on että etnistä värinää riittää.
22213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Nämä saatesanat ovat kuin Jarkon (kaupunginjohtajan) uuden uljaan STRATEGIA työn viisaaista visioista johdetut.

Äänestä

Silloin saadaan myös kaupungin päättäviin elimiin monikulttuurista porukkaa, mikä on vain hienoa. Jääräpääpersut pois vallasta!

Äänestä
  • Joo ja homoja heitetään katoilta alas ja vastaavaamitä nyt ei viitsi edeltäkäsin enustaa, tuliat sikiävät kuin hotat noninkertaisesti kantaväkeen verrattuna.

    Äänestä

  • Epäillä sitä sopii.

    Äänestä

Lieksasta tulee kansojen sulatusuuni. Perikset kuolee sukupuuttoon ja terve geeniperimä ottaa vallan.

Äänestä
  • Kovasti ovat kaupungin päättäjät säätäneet uunin kuumaksi. Uunista ulos tulee kovin, kovin tummapaahtoista tavaraa, joka ei sitä ole kuranttia nykypäivän vaativalla työmarkkinalla. Ylitarjonta lähes pohjaanpalaneista pellillisistä Pielisen & joen rannoilla odottaa edelleen noukkijaansa ja oikeaa osoitettaan.

    KaupunginLeipuri & apurit, säätäkääpä uuni kohdilleen, termostaatti pienemmälle ja taikinaa saa vähentää rutkasti. Näyttäkää, että saatte jotenkin sijoitettua edelliset paistamanne pellilliset jonnekin. Muuten Jätekukko korjaa potin ja Soile kaupungin veronmaksajat maksaa laskun.

    Äänestä

Uusruotsalaisten petoskone tahkoaa rahaa Suomesta

Iltalehti kirjoittaa jutussaan, että poliisilla on tutkinnassa uusi ilmiö, jossa Ruotsista tuodaan bulvaaneja Suomeen nostamaan lainaa ja ostamaan tavaraa osamaksulla. Iltalehden juttu täältä.

Kyseessä ei varsinaisesti ole uusi ilmiö, sillä tällaista (tilaus)petosta on harrastettu jo vuosikymmenen. Uutta siitä tekee sen, että Suomessakin alkaa olemaan jo sen verran paljon kehitysmaista tullutta porukkaa, jotka osaavat auttaa Ruotsista tulleita maanmiehiään.

Homma toimii seuraavasti:

Tällaisen petoksen perusehtoon kuuluu se, että tekijä on jonkin toisen Pohjoismaan kansalainen. Pohjoismaisten sopimusten mukaan toisen Pohjoismaan kansalainen voi muuttaa toiseen Pohjoismaahan tekemällä pelkän maahanmuuttoilmoituksen. Muuttaessa ensimmäistä kertaa saa muuttaja automaattisesti suomalaisen henkilötunnuksen. Kun henkilötunnus muutaman viikon päästä tipahtaa postilaatikkoon, on henkilö periaatteessa täysivaltainen yhteiskunnan jäsen.

Lisäksi kannattaa huomata se, että toisen maan luottohäiriöt eivät seuraa (kuin poikkeustapauksissa) toiseen maahan.

Ruotsista Suomeen muuttanut ”ruotsalainen” saa Suomesta eri luottoyhtiöistä joitakin pieniä pikavippejä ja läppäreitä osamaksulla, mutta mistään todella isoista summista ei yksittäistapauksessa puhuta. Monilla luottoyhtiöillä on vaatimuksina mm. kolmen vuoden maassaoleskelu tai Suomen kansalaisuus, mutta jotain kuitenkin irtoaa. Muuten homma ei tehtäisi. Homman juju ei kuitenkaan piile siinä.

Juttu etenee siten, että Ruotsissa asuva uusruotsalainen mafioso palkkaa riveihinsä tällaisia henkilöitä, jotka ovat jo Ruotsin kansalaisia. Henkilölle luvataan potista x- rahaa. Diilin jälkeen henkilö ottaa yhteyttä Suomessa asuvaan kontaktiin, joka luultavasti on uussuomalainen. Henkilö käyttää tämän kontaktin osoitetta uutena osoitteenaan. Lisäksi hän osaa opastaa Ruotsista tullutta bulvaania omalla äidinkielellään. Kontakti taas osaa sen verran suomea, että voivat hoitaa asiaa eteenpäin.

Kun bulvaanin nimi saadaan Suomeen ja hän saa sosiaaliturvatunnuksensa, alkaa odottelu. Muutaman kuukauden päästä haetaan pikkuvippi ja maksetaan vippi pois. Sen jälkeen nostetaan rajaa tappiin. Näin toimitaan muutamassa firmassa. Kun bulvaanin nimissä on mahdollisimman monta vippifirmaa, rysäytetään kerralla muutama tonni. Lisäksi haetaan niin monta läppäriä, puhelinta ja muuta tavaraa kunnes kone piippaa punaista.

Itse bulvaanin ei tarvi olla enää tässä vaiheessa paikanpäällä, sillä hänelle on haettu jo ensimmäisellä reissulla puhelinkaupasta hänen nimillään oleva puhelinliittymä ja pankista pankkitunnukset. Nämä ovat nyt Suomessa oleskelevan yhteyshenkilön hallussa, joka hakee lainoja ja ostelee tavaraa netistä bulvaanin nimiin.

Ja koko juonen juju on se, että bulvaaneja ei ole yhtä tai kahta vaan niitä on 10, 20, 40, 100… yksittäisestä bulvaanista ei rikastu, mutta mitä useampi, sitä enemmän rahaa kannetaan lahden toiselle puolelle. Kyseessä on siis eräänlainen petoskone, joka tahkoaa rahaa niin kauan kuin uusruotsalaisella mafiosolla riittää bulvaaneja. Lisäksi kannattaa huomata, että tällainen aivan samanlainen kaava on toiminut Norjaan ja Tanskaan jo kauan. Näihin maihin homman on tehnyt helpoksi se, että kieli on suurinpiirtein ymmärrettävää eikä ole tarvinnut rakentaa isoa koneistoa. Kun taas suomen kieli on pitänyt suomalaiset turvassa tähän asti. Mutta nyt Suomessakin asuu jo suomenkielen taitoisia uussuomalaisia, jotka taas voivat kommunikoida Ruotsissa asuvien maanmiestensä kanssa omalla äidinkielellään.

Tämä on sitä monikulttuurisuutta.

https://paavotajukangas.com/2016/05/10/uusruotsalaisten-petoskone-tahkoaa-rahaa-suomesta/

Äänestä
  • Että tuollaistakin vielä.

    Äänestä

Vääräuskoiset koirat juoksevat pitkin katuja liekassa

Äänestä

Aamupalat on syötetty ja nyt vonkaavat tätä pääruokaa sitten päivänpääle muutasapuskaa loikoilujen lomaan jne.....

Äänestä

Mieluista kateltavaa,itäsuomalainen peräkammaripoika punttia nostaa,voeman eissä on oltava nöyrä.

Äänestä

Velttokikkeliset lieksalaiset katsoo vierestä, kun viriilit mamut lisääntyy!!! Buhahahhaha aaa:D :D :D

Äänestä
  • hehhehee

    Äänestä

  • juuri näin.

    Äänestä

  • hyvin.kiteytetty kirjoitti:

    juuri näin.

    Tuo itsellesi vastailu on surkeaa, mutta sinähän olet surkea.

    Äänestä

  • öhöhöhööh kirjoitti:

    Tuo itsellesi vastailu on surkeaa, mutta sinähän olet surkea.

    siellä yksi impotentti älähti!

    Äänestä

Kesällä kulttuurin tarjonta monipuolistuu entisestään uusiin ulottuvuuksiin.

Äänestä

Liekan juntti on aina liekan juntti! Ei mahda mitään...

Äänestä
  • Höpö höpö. Sinä edellinen taidatkin olla jumalan luomasta vain kylkiluun verran.
    Tulikohan luotua liian oivallista, eli hyysäri. Nykyisin kannattaa pitää läpensä kiinni. Kohta ryhtyy pirukin jumalan tahtoa vastaan heilumaan.

    https://www.youtube.com/watch?v=BvZXr1t8BMY

    Äänestä

Oletteko huomanneet, miten valloitus sotaa nykyisin käydään. Maata ei tarvitse enää valloittaa asein tai luodein. Ei edes väkivalloin. Riittää kun käyttää hyväntahtoista hyysäyksen humaanista vääräilmeistä moraaalia valloituksensa välineenä.

Hävetkää Lieksalaiset pesusta poistuneet aivot.

Äänestä
  • Korkeintaan mielenterveysongelmat on valloittaneet pääsi.

    Äänestä

Lieksa on Suomen Somalia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


meillä.unelma kirjoitti:

vuoteen 2030 mennessä. Silloin Lieksan väestöstä pitäisi 30 - 40% olla ulkomaalaistaustaisia, ja enimmäkseen muslimeita eli suuri moskeija tarvitaan ja rahaa siihen on saatava.

Tosin kaupungin työttömyyslukematkin voivat olla nuo 30 - 40%, mutta pääasia on että etnistä värinää riittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu