MÖNKÄREEN

Kun olemme saaneet lukea, että samaan aikaan, kun valtiovalta osallistui pyhänä Turussa jumalanpalvelukseen, olisi Mönkäreellä ollut Thaimaassa palaveri kollegansa kanssa, niin kuka osaa varmasti kertoa nyt, oliko tapaaminen työmatkan nimelle muuttunut ja maksaako hän lainkaan matkaansa golfaamaan vai velottaako hän kuluja tästä ministeritapaamisestaan.

Jos hän suvereenisti maksaa kaikki kulut lomastaan, niin kerrottakoon se julkisuuteen, jotta saisi edes promillen tai enemmänkin hyvitystä tästä pyörityksestään lähteä lomailemaan juuri sinne... Mutta - eihän suru kohdannut kuin pientä osaa Thaimaata ja valtiohan on varakas, sanovat lehdet.
301597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Pienet on murheet sullakin. Se on kyllä matkansa itse maksanut. Sua taitaa vituttaa kun joudut täällä suomessa näillä ilmoilla olemaan....suomalaista kateutta.

Äänestä
  • kun noin kiihdyit. Asiallinen kysymys ja odotan yhtä asiallista selvitystä. Siihen kai on minullakin oikeus ja kohtuullisen määrän veroja vielä maksavana.

    Äänestä

  • on sullakin. Siis murheet, vissiinkin..

    Äänestä

Kyllä sinulle nyt pänsärkyä pukkaa kun et pysty enää muusta puhumaan kuin Mönkäreestä milloin milläkin verukkeella. Kuule, hanki ihan iki oma elämä!

Äänestä
  • olen niitä ihmisiä, joita Mönkäreen 1. Lipposen hallituksen aikana k...tettiin pahasti. Kun on nähnyt sen tuskan ja hädän lähimmäisten elämässä, ei minulta heru pientäkään myötätuntoa häntä kohtaan. Mutta - olet itse varmaan sulkenut silmäsi kaikelta silta tuskalta, mitä STM on tehnyt monille pienille... Joten - harkitse hyvä ihminen sanojasi, jollei ole varmaa faktaa toisen tekemättä jättämisistä tai tehdyistä tosiasioista. Minulla on faktaa, mutta aikanaan sitten... Siksi jaksan paasata, ettei totuus unohtuisi Mönkäreeltäkään.

    Olen pienen ihmisen puolesta ja tehnyt ilmaiseksi oikeusturva-asioita paljon lähimmäisille, joilta kaikki on viet, joten tiedän mistä puhun. Entä itse.

    Äänestä

  • auttanut kirjoitti:

    olen niitä ihmisiä, joita Mönkäreen 1. Lipposen hallituksen aikana k...tettiin pahasti. Kun on nähnyt sen tuskan ja hädän lähimmäisten elämässä, ei minulta heru pientäkään myötätuntoa häntä kohtaan. Mutta - olet itse varmaan sulkenut silmäsi kaikelta silta tuskalta, mitä STM on tehnyt monille pienille... Joten - harkitse hyvä ihminen sanojasi, jollei ole varmaa faktaa toisen tekemättä jättämisistä tai tehdyistä tosiasioista. Minulla on faktaa, mutta aikanaan sitten... Siksi jaksan paasata, ettei totuus unohtuisi Mönkäreeltäkään.

    Olen pienen ihmisen puolesta ja tehnyt ilmaiseksi oikeusturva-asioita paljon lähimmäisille, joilta kaikki on viet, joten tiedän mistä puhun. Entä itse.

    Toivottavasti Sinulla on koulutusta oikeudellisissa asioissa auttamiseen, etteivät auttamiesi ihmisten asiat mene päin peetä entistä enemmän. Tässä maassa on ihan tarpeeksi itse oppineita maallikkojuristeja, joiden pyhät päämäärät tuhoutuvat omaan taitamattomuuteen.

    Äänestä

  • Kypsä kirjoitti:

    tunnollisesti pienen ihmisen asioita ilman rahankiilto silmissä. Kun toiselta on kaikki viety, miksi laittaisin hänen elämänsä miinusmerkin puolelle, kun sydämessäni on inhimillisyyttä vielä.

    Miksihän tämä maa on vapaa ja saamme puhua omaa äidinkieltämme? Mietipä sitä, ennenkuin availet suutasi enempää. Ahneutta on vieläkin ihmisissä ja siksi on muistutettava, että kohtuus kaikessa.

    Äänestä

tulla sitten tänään haukutuksi muutamassa kymmenessä topicissa, vai?

Pari päivää sitten meni Tuomioja ja moni muu, kyllä ensi viikon loppuun mennessä on varmaan koko hallitus läpikäyty.

No mutta ei se mitään, täytyyhän kansan saada purkaa sydäntään, ja maan hallitushan on se tyypillinen tikkataulu...

Äänestä
  • Tämä sama valittaja itkee veroeurojaan, kyllä on pieni maailma sullakin, sulla tulee olemaan paljon töitä... hanki elämä!

    Äänestä

  • täällä kirjoitti:

    Tämä sama valittaja itkee veroeurojaan, kyllä on pieni maailma sullakin, sulla tulee olemaan paljon töitä... hanki elämä!

    venheessä, ku sullakhaan ei oo elämää. Mutt äithee antoi mull elämhän ja siithä piän kiinn. Joskus tuphaa itkethään, kun sääkhin sorshit mua.Vaikkapha naapurhis voishin olla. Öitä.

    Äänestä

  • yx, joka haluu ministeriks. Iiihanan piiitkät lomat ja vaikka mitä. Miten siihen pääsee? Kysyy yx toope. Ei muuten, mutt täällä tuntuu olevan monta toopee sillai.

    Äänestä

  • täällä kirjoitti:

    Tämä sama valittaja itkee veroeurojaan, kyllä on pieni maailma sullakin, sulla tulee olemaan paljon töitä... hanki elämä!

    Ajatella, miten paljon M-re auttaa suomalaisii terapoimaan täällä. Hyvä juttu, lisää aiheita ja paaaaaaljon omia mielipiteitä. Ja tämä palsta on ilimanen.

    Äänestä

pitäisi ohjata uusi versio elokuvasta Being John Malkovich. Sen nimeksi tulisi Being Sinikka Mönkäre, ja elokuvassa päähenkilöt siis pääsisivät hetkeksi Sinikka Mönkäreen tajuntaan sisään, katsojat voisivat siis paremmin eläytyä siihen millaista on jatkuvasti märehtiä Mönkärettä ja hänen tekojaan.

Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre... Mönkäre...

MÖNKÄRE!

Äänestä
  • Nami minä haluan olla vastanäyttrlijä ja nuolla Sinikan merellisen vartalon hikisden golf-treenin jälkeen. Voisin vaikka yltiöpääksi ryhtyä herkkua sadessani

    Äänestä

  • heikki kirjoitti:

    Nami minä haluan olla vastanäyttrlijä ja nuolla Sinikan merellisen vartalon hikisden golf-treenin jälkeen. Voisin vaikka yltiöpääksi ryhtyä herkkua sadessani

    sinut jahka projekti alkaa.

    Muistakaahan palstalaiset sitten käydä katsomassa jahka tulee valkokankaille.

    Luvassa taatusti jännittäviä demari- ja kepu-salajuonia, huikeita romansseja kabineteissa, ja ties mitä muuta jännittävää.

    Arkadianmäen kirjaston varastosta löytyvä salainen käytävä tuottaa sankareillemme huikeita seikkailuja!

    Äänestä

Turha enää voivotella. Eikun pelaamaan golffia kuolleiden palleilla, kyllä niitä riittää. Mönkäre on fiksu, kun huomasi että nyt on tilaisuus pelata ilmaisilla 'palloilla'. Niin sitä pitää!!!

Äänestä
  • Voishan se Mönkäre käyä vähän moikkaamas siäl ruumiitten kans olevia, onhan hän ittekin lääkär. Sais palijo pisteitä ja nuo raha-asjatkin tulis kerrall kuntoon.

    Äänestä

  • vaihteeksi kirjoitti:

    Voishan se Mönkäre käyä vähän moikkaamas siäl ruumiitten kans olevia, onhan hän ittekin lääkär. Sais palijo pisteitä ja nuo raha-asjatkin tulis kerrall kuntoon.

    Jokainen ministeri ja isokenkänen tekee näin: ensin oma asiat, sitten kaverin, sitten poliitiikan ja jos rahaa jää ja aikaa, sitten tulee kansalaiset.

    Äänestä

  • vähän kirjoitti:

    Jokainen ministeri ja isokenkänen tekee näin: ensin oma asiat, sitten kaverin, sitten poliitiikan ja jos rahaa jää ja aikaa, sitten tulee kansalaiset.

    Niin kaikki tekevät, jos tilaisuus tulee. Kaikki mulle ensin.

    Äänestä

  • suomalaisii kirjoitti:

    Niin kaikki tekevät, jos tilaisuus tulee. Kaikki mulle ensin.

    Mönkärehän voisi neuvotella nyt tuon veden viemisen sinne, noo, onhan sitä vettä siellä, mutta janovettä. Olis ihan oikeesti asialistaa ja sais paljon plussapisteitä.

    Äänestä

  • aatteen kirjoitti:

    Mönkärehän voisi neuvotella nyt tuon veden viemisen sinne, noo, onhan sitä vettä siellä, mutta janovettä. Olis ihan oikeesti asialistaa ja sais paljon plussapisteitä.

    Mönkäreen pissa riittää thaimaalaisille juomavedeksi. Sekin lähes liian hyvää heille.

    Äänestä

  • valloittavat maailman kirjoitti:

    Mönkäreen pissa riittää thaimaalaisille juomavedeksi. Sekin lähes liian hyvää heille.

    Ei hän voikaan mennä sinne kuolemanleirille vierailulle, ois kuulema tiellä vain, mutta ammatti sellaisii tarviivat siellä, joten turha reissu, ei hän työhön sinne mene.

    Äänestä

  • pesti kirjoitti:

    Ei hän voikaan mennä sinne kuolemanleirille vierailulle, ois kuulema tiellä vain, mutta ammatti sellaisii tarviivat siellä, joten turha reissu, ei hän työhön sinne mene.

    olisi Mmönkäreestä valittajille demareiden oma kohta politiikka-sivuilla. Lukevat tarkkaan kansan mielipiteitä, jopa eduskunnassakin. Joten, täyttyköön demareiden posti.

    Äänestä

Rouva on aina niin tärkissä, ettei edes tsunamin tuulet sais tukkaa sekaisin. Ei kait tuollaiset paatuneet tollot vaivaudu jotain, "palkkiolomamatkoja" siirtelemään. Omasta kunnosta on pidettävä huolta, vaikka toiset kuolis vieressä nälkään. Sais vaan itellessä jonkun tartuntataudin tai ainakin golfpallon päähänsä.

Äänestä
  • Joo kyllä se vaan kateus on joka suomea pyörittää
    "eli jos mä en pääse matkalle niin ei sitten muutkaan"
    Ja eikö nyt juuri pitäisi mennä Thaimaahan että siellä päästään takaisin jaloilleen.
    käsittääkseni ministeri maksaa matkansa itse, ja jopa hallituksen jäsenillä on samat oikeudet kuin muilla matkustaa lomallaan minne haluaa ?

    Äänestä

  • pekka kirjoitti:

    Joo kyllä se vaan kateus on joka suomea pyörittää
    "eli jos mä en pääse matkalle niin ei sitten muutkaan"
    Ja eikö nyt juuri pitäisi mennä Thaimaahan että siellä päästään takaisin jaloilleen.
    käsittääkseni ministeri maksaa matkansa itse, ja jopa hallituksen jäsenillä on samat oikeudet kuin muilla matkustaa lomallaan minne haluaa ?

    Eivät koskaan maksa itse mitään. SDP politiikkaan kuluu " tyhmä kansa maksaa"

    terveisin Sunqvist

    Äänestä

  • PASKAT kirjoitti:

    Eivät koskaan maksa itse mitään. SDP politiikkaan kuluu " tyhmä kansa maksaa"

    terveisin Sunqvist

    Mönkäreen & muiden SDP:n johtohenkilöiden tympeä röyhkeys juontaa juurensa siitä, että ovat leveää persettään makuuttaneet liian kauan pomoilijoiden pallilla. Ovat itse alkaneet uskoa omaan mainiouteensa.

    Härski omahyväisyys senkun tiivistyy. Pitää olla olla kallista autoa ja päivärahaa. Se on selvä, että itse ei makseta. Golf lomat päälle - hittoako miten tavallinen kansa kärsii.

    "Power corrupts - and absolute power corrupts absolutely"

    Äänestä

  • valta korruptoi kirjoitti:

    isot kihot ja poliitikot hierovat tyytyväisinä käsiään kun paskasakki riitelee itsensä pyörryksiin Internetin keskustelupalstoilla.... :)

    Äänestä

En ole lukenut kaikkia kommentteja ministeri Mönkäreen golfmatkasta Thaimaahan. Enkä tarvitsekaan, oma kantani on selkeä: ehdottomasti väärä aika lähteä monen viikon mittaiselle golf(!)matkalle juuri suunnattoman katastrofin kärsineeseen maahan. Ikäänkuin pois oman maan surutyöstä ja tapahtuneen selvittelystä.
Golfia voi pelata vaikka Timbuktussa ja varmasti hän, halutessaan, olisi pystynyt muuttamaan loma-aikansa tai -paikkansa kuten hyvin monet muut suomalaiset joutuivat tekemään.
Lienemmekö koskaan yksimielisiä mistään asioista, pienistä tai suurista? Omassa pienessä mielessäni olen tuntenut tämän onnettomuuden koskettaneen kaikkea kansaa nuorista, keski-ikäisistä ja vanhuksista, köyhistä ja rikkaista, valtion ylimpään johtoon asti. En halua hymistellä, olen vain tuntenut sen kaikkialla, missä olen liikkunut.
Mikä ristiriita! Ministeri Karpela ei voinut lähteä vapaaehtoiseksi auttajaksi Äiti Amman ashramiin tulvan vuoksi, mutta ministeri Mönkäre voi lähteä huoletta lomailemaan harrastuksnsa pariin saman luonnonkatastrofin kokeneeseen toiseen maahan. Nyt kun oikein yllyn ajatuksessani, niin en mitenkään voisi kuvitella esim. ministeri Vanhasen lähtevän pesueineen ennalta sovitullekaan hiihtolomalle esim. Ranskan Alpeille tässä tilanteessa.
Niinpä niin, runsaan kuukauden kuluttua meillä alkaa koulujen hiihtolomakausi. Eiköhän silloin jo voine hiihdellä missä haluaa?!
Yritin olla niin asiallinen kuin osaan, mutta kyllä tunteet kuljettivat aika paljon.
Kansan käsi on ollut todella karttuisa muistokonserteissa. Varmaan ihailtiin erityisesti Jussi Salonojan miljoonan euron lahjoitusta, josta Karhuvaaran veljekset melkein pökertyivät. Kiitos kiitos potenssiin 10, Jussi Salonoja! Miten sen voisi suhteuttaa tavallisen lahjoittajan antiin? Mutta missä olikaan Vesa Keskitalo, vai enkö huomannut hänen lahjoitustaan?
Työkyvyttömyyseläkeläinen lahjoittaa puhelinkeräykseen 10€, hänen nettoeläkkeensä on n.900€/kk. Olisi kiinnostavaa tietää, missä suhteessa avustukset ovat tuloihin. Mutta kukapa tietää Jussi Salonojan tulot? Ja mitäpä niistä, ehkä niitä ei käsittäisikään, tuskin kuitenkaan tulisi kateelliseksi. Mutta kuitenkin: Olisi ollut hienoa nähdä suurlahjoittajien ohessa televisioruudussa vaikkapa: 10€ pieneläkeläiseltä!
Nyt tuli sitä ja tätä. Aloitin Mönkäreestä ja lopetan häneen. Toivoin ministeri Mönkäreeltä harkintakykyä loman ajasta ja paikasta eettisillä ja moraalisilla perusteilla.
Hyvää alkanutta vuotta meille kaikille, parhain terveisin Hili(ma)kka.

Äänestä
  • oikea aika lomailla? Onkohan se niinkään että Mönkäre pystyisi noin vain vaihtamaan lomansa aikataulua? Siitä ei mitään vahinkoa koidu kenellekkään vaikka hän nyt lomaileekin. Lomaileehan nuo korkea-arvoisemmatkin henkilöt samaan aikaan. Aivan sama kuka lomailee ja missä, se ei asiaa miksikään muuta, eikä uhrien kunnioitusta vähennä.
    En tajua tuota hysteriaa mikä tästä on tullut. Kun vuosi sitten Iranissa oli maanjäristys, niin kukaan ei vouhkannut toisten lomista mitään. Lähden piakkoin lomaileen itsekin. Olen viime kesänä matkani varannut, eikä tulisi mieleenikään muuttaa aikaa eikä paikkaa. That`s so.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

MATKAKULUT kirjoitti:

Kun olemme saaneet lukea, että samaan aikaan, kun valtiovalta osallistui pyhänä Turussa jumalanpalvelukseen, olisi Mönkäreellä ollut Thaimaassa palaveri kollegansa kanssa, niin kuka osaa varmasti kertoa nyt, oliko tapaaminen työmatkan nimelle muuttunut ja maksaako hän lainkaan matkaansa golfaamaan vai velottaako hän kuluja tästä ministeritapaamisestaan.

Jos hän suvereenisti maksaa kaikki kulut lomastaan, niin kerrottakoon se julkisuuteen, jotta saisi edes promillen tai enemmänkin hyvitystä tästä pyörityksestään lähteä lomailemaan juuri sinne... Mutta - eihän suru kohdannut kuin pientä osaa Thaimaata ja valtiohan on varakas, sanovat lehdet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu