Kilometrivero?

Et saadaan tiet kuntoon? No jos tollot ei saa 8 miljardilla mitä autoilijoilta nyhdetään veroina teitä kuntoon herää kysymys miten tolloja me elätämme?"Hallitusneuvottelijat sopivat sunnuntaina tulevien miljardileikkausten vastapainoksi 1,6 miljardin euron satsauksesta Suomen "strategisiin hankkeisiin".

Sunnuntai-iltana neuvottelujen vetäjä Juha Sipilä (kesk) tarkensi panostusten kohdentuvan hallituksen kärkihankkeiksi nimeämiin hankkeisiin, joilla tavoitellaan talouskasvua ja työllisyyttä. Sipilän mukaan vain pienempi osa varoista kohdentuu teiden ja rautateiden kunnostukseen.

Varat on tarkoitus käyttää kolmen vuoden kuluessa. Suunnitelmia strategisten kärkihankkeiden kehittämiseksi on tarkoitus tarkentaa ensi töinä heti kesäkuussa, kun hallitus aloittaa työnsä, Sipilä linjasi.
Artikkeliin liittyvät

Hallitusneuvottelujen yksi vaikea asia on koulusäästöjen miettiminen. Kuvassa Juha Sipilä, Timo Soini ja Alexander Stubb valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa, jossa neuvotteluja käydään.
Hallitusneuvottelujen lähteet HS:lle: Ammatillisen koulutuksen jatko-opintokelpoisuus turvataan 21:23
Sisäministerin ja oikeusministerin salkkujen yhdistämistä harkitaan 24.5.2015
Kommentti: Ministerien työnjako on yhtä sekasotkua – saataisiinko tähän tolkkua? 24.5.2015

Sipilän mukaan varat 1,6 miljardin euron panostuksiin saadaan luovalla ratkaisulla, jota vielä lähipäivinä hiotaan. Ratkaisun mukaan varat kerätään "omaisuustuloilla", ei "
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


opelius kirjoitti:

Et saadaan tiet kuntoon? No jos tollot ei saa 8 miljardilla mitä autoilijoilta nyhdetään veroina teitä kuntoon herää kysymys miten tolloja me elätämme?"Hallitusneuvottelijat sopivat sunnuntaina tulevien miljardileikkausten vastapainoksi 1,6 miljardin euron satsauksesta Suomen "strategisiin hankkeisiin".

Sunnuntai-iltana neuvottelujen vetäjä Juha Sipilä (kesk) tarkensi panostusten kohdentuvan hallituksen kärkihankkeiksi nimeämiin hankkeisiin, joilla tavoitellaan talouskasvua ja työllisyyttä. Sipilän mukaan vain pienempi osa varoista kohdentuu teiden ja rautateiden kunnostukseen.

Varat on tarkoitus käyttää kolmen vuoden kuluessa. Suunnitelmia strategisten kärkihankkeiden kehittämiseksi on tarkoitus tarkentaa ensi töinä heti kesäkuussa, kun hallitus aloittaa työnsä, Sipilä linjasi.
Artikkeliin liittyvät

Hallitusneuvottelujen yksi vaikea asia on koulusäästöjen miettiminen. Kuvassa Juha Sipilä, Timo Soini ja Alexander Stubb valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa, jossa neuvotteluja käydään.
Hallitusneuvottelujen lähteet HS:lle: Ammatillisen koulutuksen jatko-opintokelpoisuus turvataan 21:23
Sisäministerin ja oikeusministerin salkkujen yhdistämistä harkitaan 24.5.2015
Kommentti: Ministerien työnjako on yhtä sekasotkua – saataisiinko tähän tolkkua? 24.5.2015

Sipilän mukaan varat 1,6 miljardin euron panostuksiin saadaan luovalla ratkaisulla, jota vielä lähipäivinä hiotaan. Ratkaisun mukaan varat kerätään "omaisuustuloilla", ei "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu