IH mielipidekirjoitus tänään 10.5

Sen sijaan, että lehdessä valitellaan koulujen tilannetta, tulisi valtuutettujen tehdä asioille jotain. Heidät on valittu hoitamaan kunnan asioita ja omaisuutta, joten niistä tulisi pitää huolta! Ei auta mitään, että lehdessä kirjoitellaan miten asioiden pitäisi olla, vaan asioille täytyy tehdä jotain. Luultavasti heinolalaiset vanhemmat ovat kurkkuaan myöten täynnä selvityksiä, kirjoituksia ja tyhjiä puheita, sillä teot puuttuvat.
Kaupungissa on tehty kouluverkkosuunnitelma, joka osoittautui alle vuodessa turhaksi paperiksi ja näyttää vieläpä pettävän vanhempien luottamuksen, kun Tommolan luvattu remontti ollaan aikeissa jättää tekemättä. On selvitelty ja suunniteltu päin honkia, on päätetty lähinnä purkaa rakennuksia sen sijaan, että niitä korjattaisiin tai niistä pidettäisiin huolta. Luultavasti ei kovin paljon huonompaa huolta voisi rakennuksista pitää.

Koulupäätöksissä vaivaa kaupungin yleinen tauti - aikaansaamattomuus ja osaamattomuus.
21327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Olipa hauska mielipidekirjoitus, etenkin kun huomioidaan, ettei sdp ole saanut viime kuntavaalien jälkeen kaupungissa mitään aikaan.
Miksi sdp ei ole aiemmin hoitanut kouluja, jotteivat ne olisi menneet pilalle? Sdp ja kok ovat suurimpina ryhminä sössineet vuosikaudet ja nyt tilanne on tämä.

Äänestä

Vai pitäisi demarivaltuutettujen hoitaa talkkarin hommat.
Eiköhän ne ole palkollisten hommia. Esimerkiksi mitä Kuuskoski on Teknisessä virastossa tehnyt asian eteen? Ei mitään.
Pesosen vastuulla koko virasto. Hyytiä, Matinlompolo.
Demareilla 11 valtuutettua 43:sta.

Äänestä
  • Hemppa hoitaa nyt sotea yksityisille. Ei ehdi nyt muuta.

    Äänestä

  • Kyllä demareilla ja kokkareilla on ollut vuosien enemmistöllä mahdollisuus hoitaa koulut kuntoon, mutta ovat päästäneet ne purkukuntoon. Täydellistä osaamattomuutta asioiden hoidossa.
    Nyt on turhaa valitella, kun tilanne olisi korjattu hoitamalla rakennuksia oikea-aikaisesti.
    Näiden suurten ryhmien politiikka on tullut maksamaan kymmeniä miljoonia euroja, kun rakennukset on jätetty hoitamatta. Liekö ollut jotain tähdellisempää tekemistä?

    Vai onko ollut tärkeämpää pyrkiä esittämään, että Heinola on rikas kaupunki ja tekee ylijäämäisiä tuloksia? Sehän on perustunut vain siihen, että investoinnit on jätetty toteuttamatta vuosikausien ajan ja siitä maksamme nyt kovan hinnan - osaamattomien kuntapoliitikkojen tunaroinnista.

    Äänestä

  • KatsoMöhköPeiliin; pari huomiota

    epäilen, että olet trolli, joka pyrkii antamaan demareista ja demarien toiminnasta tyylisi mukaisen kuvan. Jos taas edustat demarien tapaa toimia, lukijat osaavat tehdä johtopäätökset.

    Toiseksi; jos rakennukset rappeutuvat talkkarien toiminnan takia - kuten annat ymmärtää - valtuutettujen vastuulla on valvoa ja tarvittaessa ohjeistaa virkamiehet ja -naiset. Elleivät virkamiehet ole sanojasi lainaten "tehneet yhtään mitään", Heinolan valtuustolla on hankittua kokemusta viranhaltijoiden vaihtamisesta. Käyttäkää sitä tai me, äänestäjät, vaihdamme valtuuston....

    Äänestä

  • kallistapolitiikkaa kirjoitti:

    Kyllä demareilla ja kokkareilla on ollut vuosien enemmistöllä mahdollisuus hoitaa koulut kuntoon, mutta ovat päästäneet ne purkukuntoon. Täydellistä osaamattomuutta asioiden hoidossa.
    Nyt on turhaa valitella, kun tilanne olisi korjattu hoitamalla rakennuksia oikea-aikaisesti.
    Näiden suurten ryhmien politiikka on tullut maksamaan kymmeniä miljoonia euroja, kun rakennukset on jätetty hoitamatta. Liekö ollut jotain tähdellisempää tekemistä?

    Vai onko ollut tärkeämpää pyrkiä esittämään, että Heinola on rikas kaupunki ja tekee ylijäämäisiä tuloksia? Sehän on perustunut vain siihen, että investoinnit on jätetty toteuttamatta vuosikausien ajan ja siitä maksamme nyt kovan hinnan - osaamattomien kuntapoliitikkojen tunaroinnista.

    Samaa mieltä!
    Tosin Heinolan tulos oli viime vuonna alijäämäinen, vaikka investoinnit jätettiin vuosien kokemuksella toteuttamatta. Rahat eivät siis riittäneet, vaikkei edes toteutettu suunniteltuja investointeja.

    Kyllä Heinolan poliitikkojen kyvyt on nähty ja heikoiksi havaittu.

    Äänestä

  • RiuskaPemppa kirjoitti:

    Hemppa hoitaa nyt sotea yksityisille. Ei ehdi nyt muuta.

    Kuulostaa kokoomuspolitiikalta. Täälläkö sen hoitaa sdp?
    Kuinka moni saa kenkää?

    Äänestä

  • Paheko hoitaa Heinolan talouden ja palvelut, no ei todellakaan.
    Oma etu ensin ja sitte paholaiskavereiden. Isin pokko hoidellut
    hommia työttömyysduunein a. Milloin mitäkin, tämä viimeinen
    on todellinen floppi. Tori menee lopullisesti sekaisin. Todellista pelin politiikkaa.

    Äänestä

Heh heh, Heinola Suomen ainoa demari/kokoomus vetoinen kaupunki jossa koulut homeessa. Haloo kirjoittajien yleissivistys, joka asia on istuvan hallituksen vika.

Äänestä
  • Heh heh, onko se pelastus, jos muuallakin Suomessa samat ryhmät ovat hoitaneet asioita huonosti? Etenkin kun Heinolassa tilanne on itsestään selvä - kyseiset ryhmät ovat olleet vuosikaudet päättämässä paraatipaikoilla kaupungin asioista ja rahankäytöstä - huonoin seurauksin.
    Itsestäänselvyys on sekin, ettei koulu- ja päiväkotirakennuksille ole viitsitty tehdä mitään ja nyt surkutellaan, kun ne ovat päässeet rapistumaan jopa purkukuntoisiksi. Miksiköhän? Johtuisiko se siitä, että kunnallispoliitikot eivät ole ymmärtäneet kiinteistönpidosta yhtikäs mitään?
    Kaupungin ylijäämäiset tilinpäätökset ovat perustuneet pitkälti tekemättä jätettyihin töihin (=toteuttamatta jätettyihin korjausinvestointeihin).

    Jos lasten asioita olisi ajettu samalla tarmolla kuin esimerkiksi kesäteatterin asioita, olisi kaupungin kouluasiat saatettu kuntoon jo aikapäiviä sitten.

    Äänestä

  • kynnetonnäytetty kirjoitti:

    Heh heh, onko se pelastus, jos muuallakin Suomessa samat ryhmät ovat hoitaneet asioita huonosti? Etenkin kun Heinolassa tilanne on itsestään selvä - kyseiset ryhmät ovat olleet vuosikaudet päättämässä paraatipaikoilla kaupungin asioista ja rahankäytöstä - huonoin seurauksin.
    Itsestäänselvyys on sekin, ettei koulu- ja päiväkotirakennuksille ole viitsitty tehdä mitään ja nyt surkutellaan, kun ne ovat päässeet rapistumaan jopa purkukuntoisiksi. Miksiköhän? Johtuisiko se siitä, että kunnallispoliitikot eivät ole ymmärtäneet kiinteistönpidosta yhtikäs mitään?
    Kaupungin ylijäämäiset tilinpäätökset ovat perustuneet pitkälti tekemättä jätettyihin töihin (=toteuttamatta jätettyihin korjausinvestointeihin).

    Jos lasten asioita olisi ajettu samalla tarmolla kuin esimerkiksi kesäteatterin asioita, olisi kaupungin kouluasiat saatettu kuntoon jo aikapäiviä sitten.

    Kunnallispoliitikotko niitä kiinteistöjä hoitaa?

    Äänestä

  • jaajaasilviissiin kirjoitti:

    Kunnallispoliitikotko niitä kiinteistöjä hoitaa?

    Kunnallispoliitikot myöntävät määrärahat tai jättävät myöntämättä.
    Kunnallispoliitikot siunaavat peruskorjaushankkeet tai jättävät siunaamatta.

    Tähän liittyen kirjoitettiin tänään osuvasti myös IH:n pääkirjoituksessa..

    Äänestä

  • kynnetonnäytetty kirjoitti:

    Kunnallispoliitikot myöntävät määrärahat tai jättävät myöntämättä.
    Kunnallispoliitikot siunaavat peruskorjaushankkeet tai jättävät siunaamatta.

    Tähän liittyen kirjoitettiin tänään osuvasti myös IH:n pääkirjoituksessa..

    Kirjoituksessa tosiaan kuvattiin osuvasti päätöksenteon olevan pallottelua.. Valmista vain ei tule. Näyttää siltä että useampikin rakennus menee purkukuntoon ennen kuin niiden korjauksesta ehditään päättää.
    Nyt on taas kesä käsillä, vuosi on kulunut eikä mitään ole saatu aikaan. Eivätkö valtuutetut itse tajua, ettei kukaan kohta usko heidän saavan asioita kuntoon?

    Äänestä

  • Demarit halusivat panostaa tällä valtuustokaudella vain Hopeasiltaan. Tässä on tulos, koulut on hoitamatta ja purkua vailla ja demarilinna kohoaa kalliille tontille.

    Äänestä

  • Demaripellet kirjoitti:

    Demarit halusivat panostaa tällä valtuustokaudella vain Hopeasiltaan. Tässä on tulos, koulut on hoitamatta ja purkua vailla ja demarilinna kohoaa kalliille tontille.

    Yksi demari päätti ja muut hiihtävät perässä, kun eivät muuhun kykene

    Äänestä

  • Hienoa että saadaan edes jotain tehtyä. Virkamiesten aika on mennyt sepän ja Laitisen kiusantekovalitusten vastineiden teossa.
    Mitäs pahe on saanut aikaan? Ei mitään, osa luopui keskenkautta tehtävistään, osaamisen puutteessa.

    Äänestä

  • Seppä ja Laitinen voisivat etsiä sen kateissa olevan laiturin ja lopettaa valitukset.

    Äänestä

  • Valivalivali kirjoitti:

    Hienoa että saadaan edes jotain tehtyä. Virkamiesten aika on mennyt sepän ja Laitisen kiusantekovalitusten vastineiden teossa.
    Mitäs pahe on saanut aikaan? Ei mitään, osa luopui keskenkautta tehtävistään, osaamisen puutteessa.

    Demari yrittää vierittää vastuuta PaHeelle, kun ei oma nahka kestä kantaa. Demari vaan valmistautuu tyynyineen muuttamaan demarilinnaan Tommolan rantaan. Huone jokaiselle.

    Äänestä

  • MelkeinKultaranta kirjoitti:

    Demari yrittää vierittää vastuuta PaHeelle, kun ei oma nahka kestä kantaa. Demari vaan valmistautuu tyynyineen muuttamaan demarilinnaan Tommolan rantaan. Huone jokaiselle.

    Kyllähän pahe kaikkein pahiten on pettänyt äänestäjänsä. Se on faktaa.
    Porukka koostuu pikkuporvareista ja muutamasta duunarista.
    Aatemaailma on usein kokoomuksesta oikealla. Mihin tälläistä porukkaa tarvitaan tulevaisuudessa? Facebook surffaajina hyviä.

    Äänestä

Kohta on vaalit. Mitäköhän sdp ja kok ehdokkaat mainostavat saaneensa aikaan? Mitään kun eivät ole saaneet.
Kaupungin koulutilanne on säälittävä ja se on seurausta näiden ryhmien kunnallispolitiikasta - korjausinvestoinnit on jätetty toteuttamatta ja nyt alkaa olla myöhäistä

Äänestä
  • Enpä edelleenkään jaksa ymmärtää, miksi Heinolassa kaikesta pahasta syytetään äitiä ja tytärtä tai jotain yksittäistä ryhmää ( Seppää ja Laitista unohtamatta ). En ole kovin perehtynyt vanhempiin päätöksiin, mutta näistä uudemmista keskustelua herättävistä on valtuustossa vallinnut yllättävän suuri yksimielisyys. Usein ( tai ainakin muutaman kerran ) jopa siinä määrin, että esittelijän ja asiantuntijoiden laatimat suunnitelmat/esitykset on kumottu.

    Kyllä Heinolassa on poliittisen kulttuurin yhtä ryhmää laajemmasta mädänneisyydestä kyse.....vai?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tekojasanojensijaan kirjoitti:

Sen sijaan, että lehdessä valitellaan koulujen tilannetta, tulisi valtuutettujen tehdä asioille jotain. Heidät on valittu hoitamaan kunnan asioita ja omaisuutta, joten niistä tulisi pitää huolta! Ei auta mitään, että lehdessä kirjoitellaan miten asioiden pitäisi olla, vaan asioille täytyy tehdä jotain. Luultavasti heinolalaiset vanhemmat ovat kurkkuaan myöten täynnä selvityksiä, kirjoituksia ja tyhjiä puheita, sillä teot puuttuvat.
Kaupungissa on tehty kouluverkkosuunnitelma, joka osoittautui alle vuodessa turhaksi paperiksi ja näyttää vieläpä pettävän vanhempien luottamuksen, kun Tommolan luvattu remontti ollaan aikeissa jättää tekemättä. On selvitelty ja suunniteltu päin honkia, on päätetty lähinnä purkaa rakennuksia sen sijaan, että niitä korjattaisiin tai niistä pidettäisiin huolta. Luultavasti ei kovin paljon huonompaa huolta voisi rakennuksista pitää.

Koulupäätöksissä vaivaa kaupungin yleinen tauti - aikaansaamattomuus ja osaamattomuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu