Katkokävelyn SM-kisat tänään Kalevanpuistossa

Ilmoittautumiset kisaan Tapionkadun ja Kalevanpuiston risteyksessä 18:00 alkaen, itse kisa alkaa 19:00 ja kestää noin 2-tuntia.

Kolmelle parhaalle kävelysauvat joissa on korkit päissä.
601209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Kisaa sponsoroi SGR eli Suomen Gambina Ry, se on tehnyt pitkäkestoista sekä laadukasta työtä tämän aluksi vuonna 1932 Viinakkeen nimellä lanseeratun ja maistuvan juoman hyväksi. Aalto yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan monessa perheessä on olemassa jo useampi sukupolvi joka harrastaa katkokävelyä, kaikki heistä saavat kiittää tästä mainiosta harrastuksestaan tätä ihanaa ginin ja vermuntin sekoitusta eli Gambinaa. Itse olen sitä sukupolvea joka on kokenut elämänsä ikimuistoisimmat hetket Gambinan seurassa, niin Vitikossa ryypätessä kuin myös krapularyypyllä Pikapalan paskahuusissa.

Äänestä
  • Gambina oli maailman parhaita viinaksia. Se maistui aina samalle, oli se sitten menossa alaspäin tai tulossa ylöspäin.

    Äänestä

  • kampiina kirjoitti:

    Gambina oli maailman parhaita viinaksia. Se maistui aina samalle, oli se sitten menossa alaspäin tai tulossa ylöspäin.

    Hee :D

    Äänestä

Kuulin myös, että Porin kaupunki ja perusturva sponsoroi tapahtumaa.
Päihdepalvelut luvanneet vuoden Diapamit voittajalle.

Äänestä

Mikä on kisan kävely matkan pituus?
Parisataa metriä vois jaksaakkin.

Äänestä
  • Tämä on pilkkakirjoitusketju. Rikollisen ylilääkärin järjestäytyneen rikollisuuden osapuolet ovat kovalla atsemaslilla yhden ihmisen kimpussa. Tämä ketju on kaikkea sitä.
    Siinä paljastetaa että asialla on todella venäjältä ostettu tilaus , ryhmä joka pitää miehen kaasuissa, kuten he uhkasivatkin tehdä. Suomen valtio rikkoo lakia ja ihmisoikeuksia törkeällä tavalla vainotessaan viatonta ihmistä, raukkamaisuuksissaan kun tietävät että asia viedään kansainvälisiseen julkisuuteen, pitää tehostaa uhrinsa kaasuttamista.
    Siinä vinoillaan miten he saavat uhriinsa kemikaalit miten haluavat,hengitettävässä muodossa tai elintarvokkeissa. Ovat maksaneet jopa alueen kaupoille ja kioskeille siitä että yrittävät ujuttaa johonkin päivittäin tarvittavaan elintarvikkeeseen mukaan käsitellyn tuotteen.
    On törkeää että rikolliset saavat vahingoittaa syyttömiä ihmisiä ja poliisi toimii heidän kanssaan yhdessä, koska poliisia johtaa sama järjestäytynyt rikollisuus ja sen edustama kokoomus.

    Äänestä

Saaks vaipat järjestäjien puolelta jos menee pakki sekasin kilpailun tuoksinnassa?

Äänestä
  • Ei saa vaippoja, ralliraidasta takapuolessa saa kaksi lisäpistettä ja kossuhuikan.l

    Äänestä

Sponsoroiko tätä urheilutapahtumaa tena lady?

Äänestä
  • Ladyt saa tenan vaan siinä tapauksessa jos aikoo osallistua pelkässä hameessa ilman kraappahousuja.

    Äänestä

Mikä oli maaliintulojärjestys, ketkä olivat kolme onnekasta ensimmäistä?

Äänestä

Kukaan ei päässy maaliin asti. Viidestä osallistujasta kaks vietiin sairaalaan nestehukan takia, yksi jäi siihen penkille huilimaan ja sammui, yksi sai sydärin ja yksi katkokäveli mettään kun paskat valui lahkeesta ja sille tielle jäi. Matka oli siis 200m.

Äänestä

Kuulin lähes varmalta taholta, että kilpailut järjestetään uudestaan, koska palkintopystit jäivät jakamatta. Varmaa ajankohtaa ei olla vielä lyöty lukkoon, mutta todennäköisesti Suomi-areenan aikana.
Porin Gambina-seuran puheenjohtaja kertoi, että matka olisi nyt 50 metriä ja kaikille kilpailijoille laitetaan lähdössä Tena XXXXL-vaipat. Myös naisille olisi oma sarja.
Ainoa ongelma tulee olemaan haju ja jos on lämmintä, niin lokit parveilevat häiritsevästi kilpailualueella.
Siis odotetaan nyt tarkempaa ajankohtaa..

Äänestä
  • Ennen kisaa kannattaa vetää pari litraa puolukoita naamariin nii tulee kunnon plöröt ääniefektillä.

    Äänestä

  • Mahtaako kilpailussa olla tiukat doping-testit.

    Äänestä

  • puhtaanurheilunpuolesta kirjoitti:

    Mahtaako kilpailussa olla tiukat doping-testit.

    on.alle 2 promillen ei pääse edes kilpailuun sisään.

    Äänestä

  • romilletkatotaan kirjoitti:

    on.alle 2 promillen ei pääse edes kilpailuun sisään.

    Onko myös yllätystestejä kilpailuun valmistautumisajalla.
    Olen kuullut huhuja, että jotkut aikovat olla kerran tai pari ryyppäämättä ennen kello kymmentä.

    Äänestä

  • Osallistujia valvoo venäläinen olympiakomitea joka on siis äärimmäisen luotettava toiminnassaan.Komitea tykkää itsekin vähän ottaa joten valvonta sujuu siinä samalla.Tarvittaessa osallistuja joka saadaan vilpistä kiinni ensin pumpataan täyteen hemohessiä (kadulta satunnaisesti löydetystä lääkärinlaukusta jonka on löytänyt/tulee löytämään jari isometsä) ja sen jälkeen 4 litraa gambinaa kaadetaan tratilla kurkusta alas jotta promillet saadaan oikealle tasolle.Niskoittelijoille laitetaan pontikkasuppo.

    Äänestä

En nyt päässyt osallistumaan.Tuli nyt otettua taas kampiviinaa.

Äänestä

Porin Alkon mainos vuodelta 1956. Lämmin Gambina tekee nauttijastaan komean, ryhdikkään ja varakkaan oloisen, nauti sinäkin iso Gee ja tee se Hummatorin upeissa maisemissa.

Äänestä

Ei ole kuulemma doping-testejä, koska osallistuja syövät mielin määrin kaikenlaisia tabuja.
Nestehukan ehkäisemiseksi on järjestetty 25m kohdalla juomapaikka, missä saa ottaa kunnon hörpyt.
Niin ja puistoissa kuulemma kuiskitaan, että kaupungin ylin johto suojelee tapahtumaa ja joku kaupungin nokkahenkilöistä palkitsee kolme parasta.
Tapahtuma tulee olemaan aika ainulaatuinen, koska kaksi metsästysseuraa on palkattu ampumaan lokkeja kisan aikana. Näin estetään lokkien parveilusta tuoma haitta.
Myös katsojia pyydetään tuomaan paikalle erilaisia hajusteita.

Kilpailu lähestyy.. ja pian selviää rata ja ajankohta.

Äänestä

Miul o prosenttihameeee, saaks miekii osallistuuuu?

Äänestä
  • Jospa te ihmislajia ylemmät olennot keskittyisitte olemaan kauniita ettei vain puku likaannu.

    Äänestä

Oli puliukko tiellä poikittain jala jalla jala jala vei.
Jala jalla jala jala vei kampiviiina jalat alta vei....

Äänestä

On jo aikaki järkätä uudet kisat. Kun hallitseva porin mestari Santtukin tukehtu lihapiirakkaan ja ajat sitte.

Äänestä
  • Olisi tosiaan fiksua, että hallitseva mestari on elossa oleva.

    Äänestä

Voinko osallistua SM-kisaan, koska olen kahden maan kansalainen.

Äänestä
  • Voit osallistua molempien maiden mestaruuskisaan.
    Kansainvälisissä kisoissa voi edustaa vain toista maata.

    Äänestä

Saako Vokkilaiset osallistua, voisi ottaa jonkun kyrpätynnyrin huoltamaan.

Äänestä
  • horisontin täydeltä räjähtävää seksiä paikallisen siideritynnyrin muodossa, armahda Allah syyrian poikaa ja kaada se kyrpätynnyri pojan päälle niin lähtö on nopea ja tuskaton.

    Äänestä

Palkintolistaan on tullut lahjoituksena kuuluisaa La Sol viiniä. 10 ensimmäistä sammunutta saa koko litran.

Äänestä

Olet varmastikin ilmoittautunut kisaan heti etunenässä , , ,

Äänestä
  • Olen jo kunniajäsen. Pystyn yhden askeleen katkomaan neljäksi taka-askeleet. Teeppä perässä mutta älä kupsahda.

    Äänestä

Nyt voin osallistua kisaan.Viimeksi kampiviina vei jalat alta.

Äänestä

Kuulemma katkokävelijöiden pukkijuoksu tulossa joulun aikoihin.
Juoksu alkaa kaup.talon edustalta . Lähtölaukauksen ampuu kuulemma joku persuista.
Maali on sokoksen alkon edustalla.
Voittaja saa vip-kortin alkoon. Kaupunki antaa myös muhkean joululahjan.
Ilmoitan lähempänä ajankohdan, siis kilpailupäivän.

Äänestä

Viime kesänä ei ollut Porissa katkokävelyn sm-kilpailuja, mutta huhu kertoo, että tänä vuonna olisi.
Ajankohta on kait terassikauden jälkeen, jolloin katkokävely on parhaimmillaan.
Voittajalle annetaan vuoden katkot ilmaiseksi, sekä lahjakortin alkoon.
Wada tekee paikan päällä testit, ettei kukaan pääse huijaamaan. Reitti pitäisi kulkea jossakin Kuukkarissa.
Edellinen voittajahan oli Lars Gambina, mutta saas nähdä uusiiko tittelin. Moni on veikannut, että voiton nappaa nyt Piri Nistipää.

Äänestä

Ehdottomasti tulen mukaan kisaan.

Äänestä

Mitä jos ei kävely katkea, joutuuko silloin katkolle, missä se katkaistaan Diapam-myrkytyksellä ???

Äänestä

Porin virallinen katkokävelijä Santtu kuoli jo. Aika monta vuotta tepsutteli käviksellä ja pummasi euroa vastaantulijoilta.

Äänestä
  • Santulle kävi ikävästi kun ei ollut juotavaa. Tukehtui kuivaan lihapiirakkaan jonka juuri näppäsi k-kaupasta ja ahnehti liian ison haukun kerralla.

    Äänestä

Uusia kykyjä on paljon tulossa. Kysyppä vaikka alkosta.

Äänestä
  • Kymppärin K-Marketti on suljettu, missä nyt voi käydä levittämässä tauteja?

    Äänestä

Olisikohan aika uusia kilpailu?

Äänestä

Tulevana kesänä on superviikon aikana ko. kilpailu. Nyt on tulossa monta sarjaa. Gambina-miehillä on oma ja Subu-miehillä oma.
Myös dopingtestauksia on tulossa.
Lähtö on kaup.talolta ja maali rannassa. Siis matka yhtä alamäkeä.
Kuulemma poliisit seuraavat tilannetta, jos jollakin sattuis olemaan haku päällä.
Aika selviää myöhemmin.

Äänestä
  • Ai+ai,+nyt+tuli+mainittua+hieman++harkitsemattomasti.Olet+varmaankin+onnistunut+pelottamaan+pois+90%+kilpailijoista+mainitsemalla+poliisin+seuraavan+tilannetta.Olisi+kannattanut+vain+olla+hiljaa+ja+antaa+poliisin+odottaa+verkkojen+kanssa+alamäessä.Nyt+he+joutuisivat+tekemään+oikeasti+töitä+kriminaalin+etsimisessä+ja+se+ei+käy+koska+se+on+vaikeaa.

    Äänestä

Tapahtuma peruttu poikkeuslain vuoksi, koska siihen ilmoittautui 11 osallistujaa.

Äänestä
  • Antakaa meidän kävellä rauhassa!

    Äänestä

  • Kyllä parin ilmottautuneen luulisi kuukahravan ennen kisoja ja kisat voidaan pitää.

    Äänestä

Katkokävelyn talvikisat nyt tulossa. Lähto Valtionsillalta 1.2. 2024 klo 12:00 ja maali Kirvatsissa Pusukopin luona. Myös suksia saa käyttää. Kilpailijoilta toivotaan, että saapuvat maaliin saman vuorokauden aikana.
Palkintoina ilmaiset katkokäynnit vuodeksi tai puolen vuoden korvaushoitosubut.
Ikärajoituksia ei ole.

Äänestä
  • Välitankkaus Lissulla, sossutätien paistamia lihapullia pamitäytteellä

    Äänestä

  • Aloitus vuodelta 2016 koskas maali häämöttää? Ps eletään vuotta 2023!

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Aloitus vuodelta 2016 koskas maali häämöttää? Ps eletään vuotta 2023!

    Nämä kilpailut ovat jokavuotiset, mutta joka vuosi niitä ei ole pystytty järjestämään.
    Meidän piti järjestää kilpailut tämän vuoden heinäkuussa, mutta kilpailijat olivat niin huonossa kunnossa, että siitä ei tullut mitään. Suurin osa majaili Käviksellä lähes tajuttomana.
    Katsotaan nyt, että onnistuuko,

    T. Järjestelytoimikunnan puh. joht. Lars Koskenkorva

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Nämä kilpailut ovat jokavuotiset, mutta joka vuosi niitä ei ole pystytty järjestämään.
    Meidän piti järjestää kilpailut tämän vuoden heinäkuussa, mutta kilpailijat olivat niin huonossa kunnossa, että siitä ei tullut mitään. Suurin osa majaili Käviksellä lähes tajuttomana.
    Katsotaan nyt, että onnistuuko,

    T. Järjestelytoimikunnan puh. joht. Lars Koskenkorva

    Ammu ittes.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Ammu ittes.

    Se ei ole kilpailusäännöissä sallittu :D

    Äänestä

Kyseessä ei ole ampumakilpailut, vaikka monella kilpailijalla on käsiase taskussa, ainaskin kuulapyssy, joka muistuttaa oikeaa käsipyssyä.

Äänestä
  • Mukavan oloiset leikit sinulla kuvailemasi kaveriesi kanssa.

    Äänestä

Eilen päivällä oli joku ryhmä valtionsillalla harjoittelemassa tulevaa kisaa. Eivät päässeet kylläkään kuin 2-3 metriä eteenpäin ja taas piti levätä. En tiedä oliko ryhmässä bubreporukkaa vai pelkkiä deekuja.
No odotellaan tulevia kisoja ja toivotaan, että edes joku osallistuu ja jaksaa kulkea kilpailumatkan vuorokauden sisällä.

Äänestä
  • Etkö sää piripää omaa perhettäsi tunnistanut.

    Äänestä

Tätä tapahtumaa on jo kyselty. Kuulemma köyhillä menee huonosti, mutta viinaan on rahaa ja palkinnon toiveena halutaan osallistumaan kilpailuun.
Koska Porin Bubrepojat ry järjestää kilpailun ????

Äänestä
  • Köyhät on täysi työllistetty, joten eivät ehdi nyt.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


KansainvälinenKisa kirjoitti:

Ilmoittautumiset kisaan Tapionkadun ja Kalevanpuiston risteyksessä 18:00 alkaen, itse kisa alkaa 19:00 ja kestää noin 2-tuntia.

Kolmelle parhaalle kävelysauvat joissa on korkit päissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu