Mahtavaa. Olen aamulla aina ensimmäisenä työmaalla. Kesäksi on otettu harjoittelija konttorin puolelle. Parikymppinen tyttö, joka on "opettelemassa" toimistotöitä. Jalassa hänellä on ainakin tähän asti ollut töissä vaaleanruskeat sukkikset, kiilakorkoiset mustat pistokkaat joiden kärkiaukosta ihanasti näkyy lakatut varpaankynnet. Olen aamuisin tutkinut tytön pistokkaat ( koko 36) ja todennut ne paljon pidetyiksi. Varpaat ovat merkanneet paikkansa kenkien kärkeen ja tuoksu noissa kengissä saa kullin pystyyn.
Aamuni töissä alkaa noiden ihanuuksien nuuskimisella. Samalla kaivan seisovan paljasterskaisen munani esiin housuista hiljalleen sitä runkkaillen. Kun nuuskimisen ja kengän hikisen pohjan nuolemisen jälkeen kiimatipat nousevat terskan pintaan, on aika työntää terska kengän kärkiaukosta sisään ja aloittaa kengän nussiminen. Pidän kenkää työpöydän pintaa vasten kullia sisään työnnellen samalla nuuskien eilispäivän hikiaromeja toisesta kengästä mielessäni kuva tuosta nuorikosta ihanan näköisine varpaineen, samalla seuraten kiiltävän terskan liikkumista kengän sisällä sisäpohjan ihanasti hangatessa terskan alapintaa.
Eikä "leikki" loppujen lopuksi kauaa kestä johtuen tilanteen kiihottavuudesta, ja ehkä kiinnijäämisen riskistä. Sperma lentää sykäyksittäin kullista kastellen kengän sisäpohjan sen samalla valuessa kullin juureen joka tukkii kengän kärkiaukon. Seuraavaksi puoliveltto kulli pois kengän sisältä ja wc-tiloihin kenkien ja kullin kuivaukseen.
Tähän päivään asti "aamuharrastukseni" on sujunut ongelmitta. Lienee syytä vain muistaa että oikean jalan kenkää nussitaan ja vasenta nuuskitaan sekä nuollaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Leppoisia aamuja siellä. Toivottavasti konttorin tyttö saa sut kiinni.... ;)
Lähes yhtä outo fantasija kuin minullakin , eli haaveilen että joku 50-60 varakkaampi mies panisi avokkiani ja itse saisin olla vieressä katsomassa ja runkkaamassa sekä lopulta päästä työntämään oma kyrpäni tyttöni spermaiseen pilluun. Tyttöni on 24 ja ite oon 27 .
TEKISIN AIVAN SAMOIN/MAA! sä osaat nauttia naisen varpaista,punaisine kynsineen"olen fetissi niihin ihanan KIIHOTTAVAA nuolla,nuuskia!
sekskaiska : saisiko tulla tyttöstävää kokeilemaan?
Millanen mies olet ?
Vielä parempi, jos jokin sadepäivä tulee töihin kiiltävät Nokian kumisaappaat jalassaan! Kumpparit voisi napata naulakon alta pientä wc:ssä tapahtuvaa tutustumissessiota varten, vaikka ruokatunnin aikana.