PÄHKÄHULLU PÄÄMINISTERI MYY SUOMEA JA TAPPAA TILAT

VOIKO HULLUMPAA ENÄÄ OLLA MAAJUSSILTA MENE TILAT TODELLA TYÖNTÄKÄÄ SIPILÄ LANTALIETEKAIVOON ÄLKÄÄKÄ NOSTAKO YLÖS KUN KOLMEN VUODEN PÄÄSTÄ !
6104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Outoa on, että Keskusta päähallitus puolueena ei hoida edes oman tärkeimmän äänestäjä kuntansa asioita, kun jättää maanviljelijät ilman tukirahoja. Kuka on niin toope, että kannattaa vielä näitä Suomen konkurssiin vieviä puolueita.

Äänestä

Vittu sitä Sipilää. Hullu se on.

Äänestä
  • Sipilä tuo ensi viikolla eduskuntaan esityksen laiksi
    suurten metsäilojen sukupolvenvaihdosten helpottamiseksi
    20 miljoonan euron edestä. Laki antaa suurille
    metsätilallisille mahdollisuuden siirtää omaisuutensa
    jälkeläisilleen veronmaksajain kustanuksella.
    Metätilalliset ovat jo usean vuoden ajan nauttineet
    15 % pääomaverosta myydessään puitaan jos
    ovat sijoittaneet rahansa uusiin metsäpalstioihin
    toisin kuin ne jotka ovat laittaneet puunmyyntirahansa
    yksityistalouteen tai yrityksensä parantamiseen joten
    he ovat maksaneet 34 % pääomaveron puistaan.
    Tuo hulppea metsävähennysoikeus on synnyttänyt
    muutamassa vuodessa runsaasti yli 1000 ha
    metsäalan omistajia jotka siis nyt saavat kepulta
    20 miljoonaa siirtääkseen omaisuutensa koskemattomana
    jälkeläisilleen.

    Äänestä

Se tiedettiin alusta alkaen.

Äänestä

Loistaavaa

Äänestä

Hyvin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


LANTAKAIVOONVAAN kirjoitti:

VOIKO HULLUMPAA ENÄÄ OLLA MAAJUSSILTA MENE TILAT TODELLA TYÖNTÄKÄÄ SIPILÄ LANTALIETEKAIVOON ÄLKÄÄKÄ NOSTAKO YLÖS KUN KOLMEN VUODEN PÄÄSTÄ !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu