http://sakasti.evl.fi/
Arvoisa arkkipiispa, hyvät kirkolliskokousedustajat. Lähestyn tätä asiaa aralla mielellä. Lähestyn tätä kristittynä, uskovana ihmisenä. Jos tässä joudun käyttämään lain vasaraa, niin haluaisin laittaa oman peukaloni sen vasaran ja alasimen väliin. Tämä homokysymys on noussut yllättävän nopeasti suureksi asiaksi yhteiskunnassamme ja myös kirkossa. Piispojen selvityksestä luemme, että vielä 1970-luvun alussa homoseksuaalisuuden harjoittaminen oli rangaistava teko, ja sairausluokituskin poistettiin vasta 1980-luvulla. Paljon on tapahtunut, koska Suomessa on jo voimassa laki samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröimisestä, ja nyt jo aletaan vaatia sen rinnastamista lainsäädännössäkin avioliittoon. Koomista kyllä, että samanaikaisesti heteroihmiset päätyvät enenevässä määrin avoliittoon, josta puuttuu Jumalan ja hänen Sanansa tuoma siunaus. Kaikki tämä viestii mielestäni vääränlaisesta suvaitsevaisuudesta nykyaikana. Ihmiset välittävät yhä vähemmän toisistaan. Kukin eläköön kuinka tahtoo, se on ajan henki. Viime vuosina ovat auenneet sellaiset portit, joista tulvii yleisen mielipiteen ja seksuaalisen vapauden tulva jo yli äyräiden. Nämä vaatimukset ovat panneet monet yhteiskunnan päättäjätkin polvilleen välittämättä tuhansien vuosien käsityksestä oikeasta ja väärästä, puhumattakaan Jumalan Sanasta. Voi sanoa, että yhteiskuntamme avioliitto- ja perheinstituutiorajat rikkova vapauden aika, se nyt hyökyy ylitsemme. Tässä homoasiassa ihmiset haluavat kuulla kirkon mielipiteen. Tiedämme, että toiset odottavat kirkon tuomitsevan homoliitot, toiset taas odottavat hyväksyntää. Sen tähden olemme hyvin vaativan tehtävän ääressä. Kansa odottaa, mitä me sanomme. Aiempina vuosikymmeninä kirkko on päättäväisesti tukeutunut Raamatun ilmoitukseen, että avioliitto on naisen ja miehen välinen elinikäinen liitto. Homoseksuaalisuuden harjoittaminen on pidetty syntinä. Kuten on tänäänkin vielä suurten kirkkojen kanta, esimerkiksi katolisen ja ortodoksikirkon osalta.
Avioliitto ja parisuhde ovat mielestäni kaksi eri asiaa. Nykyaika on yrittänyt sokaista siinäkin silmämme. Avioliitossa puolisot liittyvät toisiinsa Jumalan siunauksella ja voimalla. Vanhan vihkikaavan mukaan puolisot lupaavat osoittaa toisilleen uskollisuutta ja rakkautta sekä hyvinä että pahoina päivinä aina kuolemaan asti. Heistä tulee puolisoita. Ovat siis molemmat puolet toisistaan. He ovat yksi. He ovat tasavertaisia ja toinen toistaan täydentäviä, kuten piispojen selvityksessäkin sanotaan. Sitähän me monet olemme saaneet tuta vuosikymmenten ajan. Jumalalle olkoon siitä kiitos. Parisuhteen perustana on sen sijaan kahden ihmisen keskinäinen tunneside. Parisuhde on ihmisistä ja avioliitto on Jumalasta. Ihmisten välinen rakkaus loppuu helposti, jos liitto ei ole Jumalan yhdistämä. Kaksi ihmistä ei voi ilman Jumalan Sanan siunausta ja voimaa sitoutua toisiinsa samalla tavoin kuin aviopuolisot.
Kaikki ihmiset olemme kuitenkin Jumalan edessä samanarvoisia. Syntiinlankeemuksen perinnöstä osallisia ja Jumalan edessä syntisiä. Emme voi osoittaa sormella toista sanoen, että hän on suurempi syntinen kuin joku toinen. Kaikki olemme poikenneet pois ja kelvottomiksi tulleet, kuten Paavali sanoo. Jumalan edessä ei ole myöskään suurempia syntisiä ja pienempiä syntisiä, kaikki olemme samalla viivalla. Meillä kaikilla on myös omat helmasyntimme, vietit ja taipumukset, joita vastaan tahdomme uskon avulla taistella. Emme voi kuitata ja tehdä oikeutetuksi väärintekojamme, valheita, petoksia, aviorikoksia ja niin edelleen, vain sillä, että minulla on sellainen taipumus. Kristittyinä saamme kuitenkin olla onnellisia, kun syntisille kuuluu aina Jumalan armo. Syntinsä tunteva ja niitä anteeksi pyytävä saa vapautuksen synneistään Jeesuksen sovintotyön tähden. Kristittyinä tunnemme halua rakastaa ja auttaa lähimmäisiämme, yhtä lailla homoseksuaaleja kuin muitakin. Osoittakaamme heille rakkautta ja muita uskon hedelmiä. Kuinka sitten osoitamme rakkautta? Meidän tulee olla tietenkin ystävällisiä ja laupiaita. Oppi-isämme Luther sanoo, että rakkaus ilman totuutta ei ole oikeaa rakkautta, ja totuus ilman rakkautta ei ole mikään totuus. Rakkaus ja Jumalan sanan totuus kulkevat rinta rinnan, käsi kädessä. Jos en lähimmäiseni kanssa ilmaise sitä Raamatun totuutta, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on synti, rakkaus ei ole rehellistä. Jos taas en kirkasta Jumalan rakkautta ja anteeksiantavaisuutta hädässä olevalle lähimmäiselle, ei taaskaan päästä eteenpäin. Meidän tulee kohdata lähimmäisemme rehellisesti, rakkaudella, anteeksiantavaisuudella ja totuudella. Piispojen selvityksestä nousee esille niin sanottu pastoraalinen tie ja rukous homoseksuaalien kanssa. Uskon sen olevan oikea tie. Emme tarvitse mitään uusia lakeja, säädöksiä tai kaavoja parisuhteensa rekisteröineiden kohtaamiseen. En kuitenkaan pidä oikeana, että kirkon palvelija järjestää rukoushetken erityisesti homoparille. Siinä hyväksytään välillisesti myös parisuhde, joka on Jumalan Sanan vastainen
Arvoisa arkkipiispa, hyvät kirkolliskokousedustajat. Lähestyn tätä asiaa aralla mielellä. Lähestyn tätä kristittynä, uskovana ihmisenä. Jos tässä joudun käyttämään lain vasaraa, niin haluaisin laittaa oman peukaloni sen vasaran ja alasimen väliin. Tämä homokysymys on noussut yllättävän nopeasti suureksi asiaksi yhteiskunnassamme ja myös kirkossa. Piispojen selvityksestä luemme, että vielä 1970-luvun alussa homoseksuaalisuuden harjoittaminen oli rangaistava teko, ja sairausluokituskin poistettiin vasta 1980-luvulla. Paljon on tapahtunut, koska Suomessa on jo voimassa laki samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröimisestä, ja nyt jo aletaan vaatia sen rinnastamista lainsäädännössäkin avioliittoon. Koomista kyllä, että samanaikaisesti heteroihmiset päätyvät enenevässä määrin avoliittoon, josta puuttuu Jumalan ja hänen Sanansa tuoma siunaus. Kaikki tämä viestii mielestäni vääränlaisesta suvaitsevaisuudesta nykyaikana. Ihmiset välittävät yhä vähemmän toisistaan. Kukin eläköön kuinka tahtoo, se on ajan henki. Viime vuosina ovat auenneet sellaiset portit, joista tulvii yleisen mielipiteen ja seksuaalisen vapauden tulva jo yli äyräiden. Nämä vaatimukset ovat panneet monet yhteiskunnan päättäjätkin polvilleen välittämättä tuhansien vuosien käsityksestä oikeasta ja väärästä, puhumattakaan Jumalan Sanasta. Voi sanoa, että yhteiskuntamme avioliitto- ja perheinstituutiorajat rikkova vapauden aika, se nyt hyökyy ylitsemme. Tässä homoasiassa ihmiset haluavat kuulla kirkon mielipiteen. Tiedämme, että toiset odottavat kirkon tuomitsevan homoliitot, toiset taas odottavat hyväksyntää. Sen tähden olemme hyvin vaativan tehtävän ääressä. Kansa odottaa, mitä me sanomme. Aiempina vuosikymmeninä kirkko on päättäväisesti tukeutunut Raamatun ilmoitukseen, että avioliitto on naisen ja miehen välinen elinikäinen liitto. Homoseksuaalisuuden harjoittaminen on pidetty syntinä. Kuten on tänäänkin vielä suurten kirkkojen kanta, esimerkiksi katolisen ja ortodoksikirkon osalta.
Avioliitto ja parisuhde ovat mielestäni kaksi eri asiaa. Nykyaika on yrittänyt sokaista siinäkin silmämme. Avioliitossa puolisot liittyvät toisiinsa Jumalan siunauksella ja voimalla. Vanhan vihkikaavan mukaan puolisot lupaavat osoittaa toisilleen uskollisuutta ja rakkautta sekä hyvinä että pahoina päivinä aina kuolemaan asti. Heistä tulee puolisoita. Ovat siis molemmat puolet toisistaan. He ovat yksi. He ovat tasavertaisia ja toinen toistaan täydentäviä, kuten piispojen selvityksessäkin sanotaan. Sitähän me monet olemme saaneet tuta vuosikymmenten ajan. Jumalalle olkoon siitä kiitos. Parisuhteen perustana on sen sijaan kahden ihmisen keskinäinen tunneside. Parisuhde on ihmisistä ja avioliitto on Jumalasta. Ihmisten välinen rakkaus loppuu helposti, jos liitto ei ole Jumalan yhdistämä. Kaksi ihmistä ei voi ilman Jumalan Sanan siunausta ja voimaa sitoutua toisiinsa samalla tavoin kuin aviopuolisot.
Kaikki ihmiset olemme kuitenkin Jumalan edessä samanarvoisia. Syntiinlankeemuksen perinnöstä osallisia ja Jumalan edessä syntisiä. Emme voi osoittaa sormella toista sanoen, että hän on suurempi syntinen kuin joku toinen. Kaikki olemme poikenneet pois ja kelvottomiksi tulleet, kuten Paavali sanoo. Jumalan edessä ei ole myöskään suurempia syntisiä ja pienempiä syntisiä, kaikki olemme samalla viivalla. Meillä kaikilla on myös omat helmasyntimme, vietit ja taipumukset, joita vastaan tahdomme uskon avulla taistella. Emme voi kuitata ja tehdä oikeutetuksi väärintekojamme, valheita, petoksia, aviorikoksia ja niin edelleen, vain sillä, että minulla on sellainen taipumus. Kristittyinä saamme kuitenkin olla onnellisia, kun syntisille kuuluu aina Jumalan armo. Syntinsä tunteva ja niitä anteeksi pyytävä saa vapautuksen synneistään Jeesuksen sovintotyön tähden. Kristittyinä tunnemme halua rakastaa ja auttaa lähimmäisiämme, yhtä lailla homoseksuaaleja kuin muitakin. Osoittakaamme heille rakkautta ja muita uskon hedelmiä. Kuinka sitten osoitamme rakkautta? Meidän tulee olla tietenkin ystävällisiä ja laupiaita. Oppi-isämme Luther sanoo, että rakkaus ilman totuutta ei ole oikeaa rakkautta, ja totuus ilman rakkautta ei ole mikään totuus. Rakkaus ja Jumalan sanan totuus kulkevat rinta rinnan, käsi kädessä. Jos en lähimmäiseni kanssa ilmaise sitä Raamatun totuutta, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on synti, rakkaus ei ole rehellistä. Jos taas en kirkasta Jumalan rakkautta ja anteeksiantavaisuutta hädässä olevalle lähimmäiselle, ei taaskaan päästä eteenpäin. Meidän tulee kohdata lähimmäisemme rehellisesti, rakkaudella, anteeksiantavaisuudella ja totuudella. Piispojen selvityksestä nousee esille niin sanottu pastoraalinen tie ja rukous homoseksuaalien kanssa. Uskon sen olevan oikea tie. Emme tarvitse mitään uusia lakeja, säädöksiä tai kaavoja parisuhteensa rekisteröineiden kohtaamiseen. En kuitenkaan pidä oikeana, että kirkon palvelija järjestää rukoushetken erityisesti homoparille. Siinä hyväksytään välillisesti myös parisuhde, joka on Jumalan Sanan vastainen
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä puheenvuoro vuodelta 2010
urteufhd