Kuulkaas nyt palstan hörhöpersut. Kun persut ovat hallituksessa niin silloin ei voi huudella mitä tahansa järjetöntä, koska pitää ottaa vastuu. Tarkoittaa sitä että pitää tunnustaa talouden kovat lait. Niitä ei voi lähteä muuttamaan millään hurmahenkisellä isänmaallisuudella tai muka vitsikkäillä heitoilla.
Hyvä esim. tästä on Soinin muuttuneet puheet Englannin erosta EU:sta. Aikaisemmin Soini hehkutti Eglannin EU-eron puolesta. Hän sanoi että myös Suomen tulee lähteä samalla linjalle jos britit sanovat "EI" EU:lle. Nyt Soinin suurin murhe tuntuu olevan se, että jos Englanti todella ottaa pesäeron unioniin.
Syy tähän on selvä. Jos britit lähtevät se on vakava isku Suomen ulkomaankaupalle, sillä saarivaltio on Suomen yksi suurimpia kauppakumppaneita. Eron myötä kautta sinne vaikeutuu toden teolla. Tahtoo sanoa että Suomessa lama pahenee. Tahtoo sanoa että hallituksen suosio laskee.
Tahtoo sanoa että persujen kannatus laskee eikä uutta "jytkyä" ole odotettavissa. Soini laskee että kuluvan neljän vuoden aikana hallituksen toimet talouden ylösnostamiseksi purevat ja se tietäisi lisää työpaikkoja. Että tässä välillä mennään ensiksi pohjamutia myöten. Mutta jos Englanti eroaa niin sen jälkeen on turha luulla että nopeaa nousua olisi odotettavissa.
Näitä talouden perustotuuksia tällä palstalla teille pölhöpersuille yritettiin opettaa ennen vaaleja. Uskoitteko te? Ette. Suu vaahdossa te mölisitte että muutos tulee kun persut pääsevät hallitukseen. Laitetaan kaikki uusiksi ja heti. Hallituksen ensimmäinen vuosi osoittanut että näin ei ole käynyt. Syynä ovat talouden kovat peruslait jotka jokaisen politiikkaa seuraavan pitää tunnustaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.