Olen huomannut, että palstan rkp :läisten kirjoitukset ovat muuttuneet yhä katkerammiksi ja aggressiivisemmiksi. Mietin mistä se johtuu.
Puolueesta on viime vuosina erottu yhä kiihtyvällä vauhdilla. Myös puheenjohtaja Carl Haglund veti jo johtopäätöksensä ja lähti. Puolueyhdistyksistä on kadonnut jäseniä yhä enemmän ja enemmän. Osa ruotsinkielisestä toiminnasta on yleisemminkin sammunut jäsenkadon seurauksena. Lisäksi merkittävät suomenruotsalaiset toimijat ovat irtautuneet RKP :n ajamasta pakollisesta kouluruotsista ja virkamiesruotsista.
Puolueen jäsenkato näyttää jatkuvan yhä kiihtyvänä. Jo ensi vuoden alussa voidaan olla tilanteessa, jossa puolueyhdistysten jäsenmäärä on ennen näkemättömissä pohjalukemissa
Lähes kaikki RKP -palstan vakio kirjoittavat vaparit ovat puolueen jäseniä. Jäsenkadon seurauksena RKP :n edellytykset hallita sosiaalista mediaa ovat supistumassa samalla kun ruotsinkielinen media on vähitellen kuihtumassa pois.
Palstalla kirjoittavien RKP :läisten edessä on kohta makeiden ja palkallisten päivien päättyminen. Sekös heitä kismittää, mikä näkyy aggressiivisena ja katkeroituneena palstakirjoitteluna.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Heidän epätoivoa ja itkunsekaista katkeraa raivoa ei voi olla huomaamatta.
ei voikaan
se tihkuu läpi joka lauseesta vaikka ne yrittää pidätellä
Todella typerä avaus.
Täyttä asiaa.
Onhan se katkeraa kuin vuosisatoja kestänyt ruotsin kieleen perustunut etuiluasema uhkaa häipyä rusujen vähenemisen ja mamujen lisääntymisen vuoksi.
Jos on saavutetuista eduista tunnetusti vaikea luopua, niin vielä vaikeampaa on savutetuista etuoikeuksista. Kysykää vaikka Etelä-Afrikan valkoisilta.
Ja Ruotsiin muuttavien virta vain kasvaa kuin kevättulva. Harmi että vievät Suomen rahat mukanaan. Mutta laki se on Ruotsissakin, ja vieläpä ankarampi svekoille kuin Suomessa.
Olen itsekin havainnut tuon saman. Vielä muutama vuosi sitten RKP:n aktiivien kirjoittelut olivat usein tyyliltään "hyväntahtoisen ylimielisiä". Mutta nyt kun RKP:n ikuiseksi arvioitu hallitustie on katkennut, ja usealla puolella näkyy merkkejä täydellisestä kyllästymisestä pakko- ja virkamiesruotsiin, niin perusvire on muuttunut selvästi aiempaa kärttyisemmäksi ja aggressiivisemmaksi.
Eväät on syöty.
Kuka täällä puhuu pahaa pakkoruotsista! Minä tinttaan heti!