Rakkaus on kaikki

Juuri tuossa mietin, että jos kaiken jakaa pienen pieniin osiin, niin rakkauttakaan ei ole enää olemassa siinä muodossa kuin me ehkä se ymmärretään. Ihmiskunta joutuu määrittelemään sen kokonaan uudelleen. Voiko rakkaus kadota kokonaan? Siten, että jäljellä olisi vain kylmän viileä, kivinen järjen tie, kuin hauras harmaa lanka. Millainen olisi se rakkaus, joka voisi pitää kaiken kasassa, olisiko se kuin kirkas läpinäkyvä lanka?

Olet oikeassa. Kun itse on surullinen ja tuntuu ettei oikein jaksa mitään niin se rakkaus aina kuitenkin nostaa uudelleen päätään ylös ja ilmoittaa itsestään.

Aika hyvin arveltu. Se pimeä aine jota ei vielä kovin hyvin tunneta on kuin liimaa hämähäkin seitin elastisuudella varustettuna, sitä ei ole mutta se kuitenkin on. Se on sitä kun katsot maankamaralta tarpeeksi pimeässä paikassa maailmankaikkeutta ja avaruutta ja olet sen kaikkeuden rakastavassa energiassa ja tuuli on sinussa ja kaikki mitä olet on yhtä kaiken kanssa. Se on valaistumisen hetki. Sen jälkeen kun ymmärrät oman pienuutesi mutta silti oman elämäsi ihmeellisyyden, rikkibakteerista maan päälle ajattelevaksi ja rakastavaksi olennoksi... sen jälkeen inhimilliset ulkoiset puitteet menettävät osan tärkeydestään ja ymmärrät olevasi onnellinen vaikka et omistaisi mitään sillä maapallo ja ihmiselämä yleensä ovat jo niin valtavan ihania kiitollisuuden ja rakkuden arvoisia. Sinun maantienvärinen tukkasi on omasi, sinun ajatuksesi ja sanasi ovat omiasi, sinä olet sinä jona Pyhä maailmankaikkeus sinut tietää, muiden argumenteilla ei ole väliä.
Luonto on siitä ihmeellinen että se vastaa puhutteluun. Minä kerran ihastelin miten suloisia ovat pienet vaaleansiniset lemmikit. Seuraavana keväänä viereinen joutomaa jostain kumman syystä oli täynnä lemmikkejä. Samoin lehtoakileija löysi kasvupaikan läheltäni vaikka sen oletin harvinaistuneen.
Rakkaus luontoa ja sen monimuotoisuutta kohtaan heijastuu ja palkitsee katselijansa, sinut, ihmisen.
Olet ehkä lukenut kirjan "Hellyyden anatomia", en ymmärrä mistä se tuli mieleeni juuri nyt, mutta joka tapauksessa ihmisen sileä iho on tarkoitettu kosketeltavaksi. Ilman kosketusta olet kuin kasvi ilman lannoitusta. Kätkytkuolemakin johtunee kosketusvajeesta. Itse olen ollut kosketusta vieroksuva mutta olen pyrkinyt muuttumaan. Yritän aina jossain vaiheessa koskea keskustelukumppania, oli hän sitten vaikka satunnainen vastaantulija joka kysyy mitä rotuja koirassani on. Minä rakastan sekä luontoa että myös ihmisiä. Ilmennän sitä aina ja kaikessa mitä teen.
Jotkut teot voivat tuntua vääriltä jopa itsestäni tai siitä osasta mitä omaksitunnoksi kutsutaan mutta tosiasiassa olemme ison kokonaisuuden pieniä osasia ja kaikella on tarkoituksensa ja myöskin voisi sanoa että kaikesta oppii.
Minä haluaisin kysyä mitä aloittaja on oppinut hiljattain työssään tai työ- tai kauppa-asioinnillaan rakkaudesta ja kaikesta mikä siihen liittyy? Kenties olet joskus antanut kolikon kerjäläiselle tai halannut vanhaa koulukaveria hänet kohdatessasi?
Rakkaus kannattaa aina kohdistaa mahdollisimman laajalle kohdeympäristölle, ei ainoastaan omiin lapsiin vaan myös naapurin lapsiin. Näin olet hyvänä esimerkkinä muille ja edistät rakkaudellisten tekojen leviämistä seuraaviin sukupolviin ja helpotat monien elämää. Ylen maailmalta kopsattu halaa muslimia ja halaa HIV-positiivista olivat mukava aloitus kauniimpaan ihmiskuntaan.
Mitä jos olisi halaa Jeesusta. Montakohan halausta sitä pitäisi jonottaa ennen kuin saisi omansa. Olin entisajalta unohtuneella heinäpellolla, jossa nykyään on upea koivulehto. Siellä keväisten ojien tulviessa jäin jo ensimmäiselle lohkolle halailemaan koivua kun sen vahva juurakko tarjosi niin oivan pitkospuun jossa seistä kastelematta jalkojaan. Se rakastettava lakimme eli jokamiehenoikeus kulkea metsässä... Määrättävä oitis nautinto ja rakkaus verollepantavaksi. Jakoon kaikki rakkaus niin että siitä saavat nauttia kaikki yhteiskunnan jäsenet, se olisi hyvinvointia se!

Kyllä rakkaus voi muuttaa muotoaan, vihaksi ja myös täydelliseksi välinpitämättömyydeksi, kuin jokin vaatekappale joka kiristyy ja löystyy sen mukaan lihommeko vai laihdummeko itse. Väittäisinpä että rakkaus on ihmisen kehon tapa huijata sitä tuottamaan jälkeläisiä. Ikäänkuin kemiaa, joka on vielä hienorakenteisempi kuin kemia, mutta joka saa kemian kautta ilmiasunsa fyysisessä kehossamme.

Näin joskus pienenä tyttönä unta, että asuin kirkkaan pallon sisällä, joka oli kuin kirkasta vettä, läpinäkyvä ja sen läpi saattoi naapurin pojan kanssa koskettaa toista, laittaa esim kädet vastakkain mutta se kirkas pinta jäi väliin. Sitten myöhemmin, aikuisena, näin unta että joku kiskoi päältäni sitä kirkasta kuplaa, mutta ei saanut sitä pois koska se oli kiinni sydämessäni, unessa. Oliko se kirkas läpinäkyvä juttu itse Rakkaus? Jos se vain muutti muotoaan, pienenä kävelin kuplan sisällä ja se oli paljon isompana ympärilläni suhteessa kokooni, ja aikuisena se oli vain kuin läpinäkyvä kirkas kaistale sydämessäni. Sellaisen pallon kautta pystyi vielä kommunikoimaan toiselle, mutta ei oikeasti koskettamaan sitä toista ihmistä muuten kuin sen pallon läpi. Minusta se saattaisi olla rakkaus, mietin että onko se kirkas ihmisen ainoa tunne mitä lopulta voi olla? Onko se sielu, rakkaus?

En tarvitse sitä, se satuttaa. En mitään utopiaa enää tarvitse. En korulauseita, enkä muutakaan.

On niin hienoja kuvauksia tullu, että ihan usko voimistuu.

Paras fiktio rakkaustarina https://www.youtube.com/watch?v=R4vkklf96jo

Mäkin sanoisin, että ilman rakkautta ei ole mitään. Mikään ei olisi mitään. Pienikin rakkaus tai rakkauden teko hengittää elämää :). Ja rakkautta on niin monenlaista. Mä toivon että hänen elämässä on paljon rakkautta, joku joka näyttää myös sen. En haikaile, menin silloin niin ulalle hänestä ja vieläkin joskus mietn miltä tuntuisi hengittää häntä, mutta tiedän paikkani, enkä olisi hänelle mitään. Hänelle iloa ja hyvää mieltä forever <3

Juuri näin suurin tunne mitä ihmisellä voi olla. Ja kuten sanotaan se antaa anteeksi paljon. Rakkaus on se joka kantaa läpi elämän.