Rahastoon ostetaan asuntoja ja nostetaan samantien niiden arvo taseessa kymmenillä prosenteilla jotta voidaan jakaa näin syntyneet "voitot" osinkoina ulos uusien rahasto-osuuksien merkkaajien tuomilla varoilla. Hoitokulut pidetään tietenkin ihan tapissa koko ajan.
Vastaukset 5
- Vakuusvaje
Orava tarvitsisi nousukauden tullakseen rehellisesti toimeen. Likviditeettikriisi on koko ajan käsillä, kun voitot ovat pelkkää tasekikkailua ja osinkoihin pitää kuitenkin löytää selvää käteistä neljästi vuodessa.
Meno voi kuitenkin jatkua tällaisena niin kauan kuin uskovaisia riittää ostamaan markkinoille tulevat uudet osakkeet. Riittäähän niitä kaikenlaisille valuuttahuijauksillekin eikä asuntorahastoissa juuri kunnollisia vaihtoehtojakaan ole. Kurssikin on valunut pikkuhiljaa alaspäin, mikä auttanee syöttämisessä.
En omista Oravan osakkeita enkä suosittele muillekaan. - voiorava
Eikön se ole noin vuoden päästä eri tilanne, kumminkin tappiolla menee tuo pulju. En omista enkä suosittele muillekaan.
- Termitalkoot
Orava ei kylläkään ole sijoitusrahasto.
- hillooo
Juu ei ole ei. On pörssissä listattu ja sen takia arvo heiluu ihan hullun lailla, tavalliset asuntorahastot ovat paljon vakaampia sijoituskohteita.
- Vakuusvaje
hillooo kirjoitti:
Juu ei ole ei. On pörssissä listattu ja sen takia arvo heiluu ihan hullun lailla, tavalliset asuntorahastot ovat paljon vakaampia sijoituskohteita.
Ei Oravan arvo ole heilunut hullun lailla. Varsin vakaastihan tuo on valunut hiljalleen alaspäin, kuten nähdäkseni firman taloudellinen tila edellyttääkin.
Tavallisissa asuntorahastoissa ette edes tiedä, miten arvo vaihtelee. Varsinkin kun lunastusviive saattaa olla useita kuukausia. Ainoa varma asia on se, että sielläkin ylläpitäjä ottaa ensiksi oman palkkionsa päältä pois. Tällä alalla ei ole hyväntekijöitä.
En omista enkä suosittele muillekaan Oravaa enkä nykyisen hintaisia asuntorahastoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3991621- 1451051
- 661036
- 861024
- 92940
- 94721
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku132708- 45691
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50649En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57634