Tampereesta yritetään väkisin metropolia just joo

Siis kuka täällä näistä päättäjistä kuvittelee, että Tampere on tai koskaan tulee olemaan joku metropoli? Ei tämä tuppukylä junttila ole mikään vetonaula, minne tarvitaan kasino, ratikka, areenoita, tunneleita, pilvenpiirtäjiä, jne. Ilmiö on tuttu köyhistä turistimaista: liika löysä raha laitetaan typeriin hankkeisiin, mutta kansa pysyy yhtä junttina. Ei se vetonaulaksi tätä paikkaa tee, koska tympeät asukkaat on se syy, miksi täällä ei kukaan halua muuta kuin käväistä ja lähteä samantien menemään.
79591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 79

Vanhimmat
  • Syy tuntematön. Ehkä perustuu tietämättömyyteen

    Äänestä

  • Eihän tuossa linkitetyssä jutussa puhuttu mitään muuttovoitosta. Siellä sanottiin vain: "Jopa kolmannes suomalaisista voisi *kuvitella* muuttavansa Tampereelle."

    Muuttovoittokaan ei sinänsä ole hyvä asia koska tänne muuttaa opiskelijoita työttömiä ja eläkeläisiä eli huollettavia. Hyvätuloiset sen sijaan muuttavat ympäristökuntiin, koska Tampere ei kaavoita riittävästi riittävän isoja omakotitontteja.

    Äänestä

  • Tampereella on tällä hetkellä niin paljon omakotitontteja, etteivät ne mene kaupaksi! Tonttipula on vanhaa tietoa.

    Äänestä

  • provoilijalle_tiedoksi kirjoitti:

    Tampereella on tällä hetkellä niin paljon omakotitontteja, etteivät ne mene kaupaksi! Tonttipula on vanhaa tietoa.

    Eivät mene kaupaksi koska ne ovat liian pieniä ja kalliita. Kuka rakentaa tontille johon ei jää edes lain vaatimaa 5 metriä naapurin rajaan? Kun samaan aikaan naapurikunnissa on tarjolla kunnon kokoisia tontteja kohtuuhintaan?

    Äänestä

  • VanitatumVanitas kirjoitti:

    Eihän tuossa linkitetyssä jutussa puhuttu mitään muuttovoitosta. Siellä sanottiin vain: "Jopa kolmannes suomalaisista voisi *kuvitella* muuttavansa Tampereelle."

    Muuttovoittokaan ei sinänsä ole hyvä asia koska tänne muuttaa opiskelijoita työttömiä ja eläkeläisiä eli huollettavia. Hyvätuloiset sen sijaan muuttavat ympäristökuntiin, koska Tampere ei kaavoita riittävästi riittävän isoja omakotitontteja.

    Kuitenkin 2/3 suomalaisista eivät voisi kuvitella Tamperetta muuttonsa kohteena. Ja, jopa kolmanneksenkin ajatukset olivat sanatarkasti kuvitelmia.

    Äänestä

  • Jos Tampereelle on tulossa rakennusmiehiä kyttäämään töitä kun on noita rakennushankkeita niin paljon. Ajattelevat että pääsevät Areenaa ja niitä suippokärkisiä pilvenpiirtäjiä rakentamaan. Olishan siinä hommia pitkäksi aikaa.

    Äänestä

  • Naulaan.ja.naputan kirjoitti:

    Jos Tampereelle on tulossa rakennusmiehiä kyttäämään töitä kun on noita rakennushankkeita niin paljon. Ajattelevat että pääsevät Areenaa ja niitä suippokärkisiä pilvenpiirtäjiä rakentamaan. Olishan siinä hommia pitkäksi aikaa.

    Ei siellä rakennustyömaalla Suomea puhu kuin ne harvat valkokypäräiset. Muuten kuuluu viroa ja puolaa!

    Äänestä

Mikä on Tampereen voimatekijä? Pormestariryhmäkö? Joskus se oli kauppa ja kaksi sisävesisatamaa. Sitten se oli koskivoima teollisuudelle ja lapsityövoima, sekä Alabamasta ja siltä suunnalta tuotu halpa puuvilla. (Jaa että miksi se oli halpaa?). Millä nyt mällätään? Jääkiekollako? Se väestön muuttovoitto kääntyy tappioksi milloin tahansa. Ihmisten kuljetteleminen ratikalla Hervannasta Lentävänniemeen ei tuo voimatekijää.

Äänestä
  • Tampere on itsessään voimavara.

    Äänestä

  • JopeV kirjoitti:

    Tampere on itsessään voimavara.

    Siis pimeää energiaa?

    Äänestä

  • aaseille.porkkanoita kirjoitti:

    Siis pimeää energiaa?

    No mustaa makkaraa

    Äänestä

Tampereellahan poliitikot toimivat jätti rakennusfirmojen ja vapaamuurarien juoksupoikina ja tyttöinä. Ruskea kirjekuori saa ihmeitä aikaan, niin kuin nähtiin siinä surullisen kuuluisassa Rantatunneli-projektissa. Seuraavaksi sitten ratikka ja sen jälkeen kansiareena vaikka rahat ovat loppuneet jo vuosia sitten...

Äänestä
  • Kas kun valtuustolle ei ole kerrottu Kruunun rahoittajia oikein nimeltä. Johtuisiko siitä, että niitä ei ole?

    Äänestä

  • hulluja.haussa kirjoitti:

    Kas kun valtuustolle ei ole kerrottu Kruunun rahoittajia oikein nimeltä. Johtuisiko siitä, että niitä ei ole?

    Nimettömiä on pidettävä olemattomina, kunnes ilmoittautuvat

    Äänestä

Kehitys ahdistaa pieniä mieliä. Suomi on täynnä taajamia, joissa ei rakenneta mitään uutta. Suomessa on myös oikeus valita itse asuinpaikkansa.

Äänestä
  • Minä kas pysyn kotonani ja käytän mielipide- ja puheoikeuttani kotikaupunkini asioista. Verbaalisesti vähälahjaisena sinä et juuri pysty osallistumaan keskusteluun, mutta poissaolosi ei häiritse vähääkään.

    Äänestä

  • aaseille.porkkanoita kirjoitti:

    Minä kas pysyn kotonani ja käytän mielipide- ja puheoikeuttani kotikaupunkini asioista. Verbaalisesti vähälahjaisena sinä et juuri pysty osallistumaan keskusteluun, mutta poissaolosi ei häiritse vähääkään.

    Nyt tiedätte, mitä tarkoitan...
    :)

    Äänestä

  • Tehkää-johtopäätökset kirjoitti:

    Nyt tiedätte, mitä tarkoitan...
    :)

    Turhaan esität arvoituksia. Niitä ei kukaan vaivaudu arvailemaan. Sano sanottavasi, jos sanottavaa on.

    Äänestä

  • aaseille.porkkanoita kirjoitti:

    Turhaan esität arvoituksia. Niitä ei kukaan vaivaudu arvailemaan. Sano sanottavasi, jos sanottavaa on.

    Muut ymmärtää kyllä. Sinä et. Tilanteelle emme mitään voi, joten nautitaan sen tuomasta viihteestä...

    Äänestä

  • Tehkää-johtopäätökset kirjoitti:

    Muut ymmärtää kyllä. Sinä et. Tilanteelle emme mitään voi, joten nautitaan sen tuomasta viihteestä...

    Kahelit nauttii

    Äänestä

Tampereelle tulee Suomen suurin yliopisto (T3), joka vetää puoleensa opiskelijoita kaikkialta Suomesta ja ulkomailta sekä tietenkin yrityksiä jotka palkkaavat valmistuvia opiskelijoita. Kansi ja areena takaavat että isoja konsertteja ja urheilutapahtumia saadaan aivan keskustaan. Keskustaan rakennetaan myös 15000 uutta asuntoa järvinäkymillä (Näsi- ja Pyhäjärvenrantaan). Uusi raitiotie ja tunneli keskustan liikenteelle sekä Ratinaan uusi kauppakeskus. Tampere on Suomen dynaamisin kaupunki ja muuttovoitto tulee olemaan jatkossakin voimakas.

Kaupungilla on kerrankin päättäjiä jotka uskaltavat uudistaa ja modernisoida kaupunkia houkuttelevaksi.

Äänestä
  • AMK:ta ei tule ottaa tuohon mukaan, se pilaa yliopistojen maineen! Amis on pidettävä erillään tuosta hankkeesta kaikin keinoin, muuten koko tieteen uskottavuus on uhattuna!

    Äänestä

  • Utopiaa ja valveunia

    Äänestä

  • Pormestarikin on alentunut kasinoa mainostamaan. Kannustaako hän siis ihmisiä uhkapeleihin? Kas kun ei mene Jutan ja Bull Mentulan laihdutusbisnestä mainostamaan jos kerran moraalilla ei ole mitään väliä.

    Äänestä

  • Vanhanaikaisen maaseutu Tampereen aika on auttamattomasti ohi. Nyt eletään sitä välivaihetta, jossa jo tarpeelliseksi nähdyt parannukset ja muutokset odottavat päätöksentemisen aikatauluja. Ja samanaikaisesti pohditaan erilaisten rahoitusinstrumenttien käyttöä kehityksen aikaansaamiseksi.
    Yhdentyvä Eurooppa ja globaalitalous asettavat haasteita kaikkialle. Tampereen linja on ollut aina katsoa niitä asioita paitsi haasteina myös uusina mahdollisuuksina. Aiemmin oli industrialismi, sitten jälkiteollinen yhteiskunta ja nykyistä purkautuvaa palveluyhteiskuntaa seuraava globaaliviihdeyhteiskunta, joka synnyttää nopeassa tahdissa uusia asioita. Näihin kaikkiin on Tampereella ollut oma vastauksensa. Jälkijunaan ei aiota enää jäädä. Siksi linjaksi on valittu sellaiset ratkaisut, jotka antavat ihmisille mahdollisuuden.

    Äänestä

  • Cyren kirjoitti:

    Vanhanaikaisen maaseutu Tampereen aika on auttamattomasti ohi. Nyt eletään sitä välivaihetta, jossa jo tarpeelliseksi nähdyt parannukset ja muutokset odottavat päätöksentemisen aikatauluja. Ja samanaikaisesti pohditaan erilaisten rahoitusinstrumenttien käyttöä kehityksen aikaansaamiseksi.

    Tälle pitkälle litanialle kauniita sanakäänteita löytyy lyhyt ja selkeä kiteytys:" Konkurssipesän putsaus".

    Äänestä

  • se.on.menoa.nyt kirjoitti:

    Tälle pitkälle litanialle kauniita sanakäänteita löytyy lyhyt ja selkeä kiteytys:" Konkurssipesän putsaus".

    Tai sitten, tarpeellisten muutosten välttämätöntä tekemistä. Useat suunnitelmat antavat toteutuessaan ihmisille työtä. Ja niiden myötä avoimuus itseään ja muita kohtaan voi myös kasvaa. Kun realiteetit voidaan ja saadaan kohdata avoimesti, ei luuloisuudelle tarjota tilaa. Ja tätä kautta on mahdollista saada niitä voimavaroja, joita juuri kulloisessakin tilanteessa tarvitaan, että voidaan määrittää ne asiat, jotka ovat olennaisimpia ongelmaryhmiä. Tarjoten mahdollisuudet aikaansaada ratkaisumallit, jotka voivat olla toimivia.

    Lyö ratkaisumallit pöytään, harkitaan tosissaan. Kaikki kelpaa aluksi. Tiputellaan mahdottomat pois, ja katsotaan mitä jää.

    Realiteetti on se, että teollisuuden jälkeen ollaan pilvilinnojen varassa.

    Äänestä

  • ent.elinkeinomies kirjoitti:

    Lyö ratkaisumallit pöytään, harkitaan tosissaan. Kaikki kelpaa aluksi. Tiputellaan mahdottomat pois, ja katsotaan mitä jää.

    Keskustelussa on kyse siitä, millä esiintuoduilla malleilla Tampereen kaupunki aikoo vastata tulevaisuuden haasteisiin. Mitkä ovat niiden mahdollisuudet ja haasteet? Mistä asiasta keskustelet? Mitä sillä on merkitystä, mitä pudotat tai jätät? Tai no, onhan sillä, mutta se ei koske käsiteltyä asiaa? Koska silloin kyseessä on yksittäisen ihmisen elämänpiiri ja ne asiat, joihin se koskee. Mutta miten ne liittyy aloitusviestin aiheeseeseen Tampereen tulevaisuudesta?
    Juurihan aiemmassa viestissä mainittiin realiteettien ja avoimuuden merkityksestä, niihin mahdollisesti kumuloituneisiinkiin ongelmiin, jotka voivat tulla esille.
    Toivotaan, että keskustelu kykenee pysyttäytymään asioissa. Ja epäillään, että vanha paha tapa jatkuu.

    Äänestä

  • paha.juttu kirjoitti:

    Realiteetti on se, että teollisuuden jälkeen ollaan pilvilinnojen varassa.

    Tulevaisuudessa ei ole käynyt kukaan. Menneisyydessä jokainen on jollain tasolla ollut tietoinen asioista. Valittuihin linjoihin voidaan myös suhtautua monin eri tavoin. Siksi ne tuleekin valita siten, että mahdollisimman monen ajatukset siitä miten niissä tulee toimia, voitaisiin analysoida. Muutoin voi olla, että osa siitä, mikä ehkä luontaisesti on, voi ehkä jäädä käyttämättä.
    Pilvilinna voi olla sekin, että uutta ei ole. Ainakin uusille asioita voi olla ensikertaa. Ja vanhoille niillä ei ole enää merkitystä.

    Globaali viihdeyhteiskunta, juu. Epäilemättä arkielämän realismia

    Äänestä

  • amikset.pois.hankkeesta kirjoitti:

    AMK:ta ei tule ottaa tuohon mukaan, se pilaa yliopistojen maineen! Amis on pidettävä erillään tuosta hankkeesta kaikin keinoin, muuten koko tieteen uskottavuus on uhattuna!

    Eiköhän Tampereen yliopisto ole jo ihan itse uskottavuutensa menettänyt viherideologiaan perustuvalla uskonlevityksellä.
    Tiede on jo pitkään jäänyt uskon alle.

    Äänestä

  • Jatka.uskoasi kirjoitti:

    Eiköhän Tampereen yliopisto ole jo ihan itse uskottavuutensa menettänyt viherideologiaan perustuvalla uskonlevityksellä.
    Tiede on jo pitkään jäänyt uskon alle.

    Miten tuo näkyy käytännössä?

    Äänestä

  • kerro.lisää kirjoitti:

    Miten tuo näkyy käytännössä?

    Näkyy akateemisena työttömyytenä. TAMKsta valmistuneilla käytännön osaajilla on enemmän kysyntää työmarkkinoilla. Tietysti lääkärit löytävät töitä.

    Äänestä

  • TAMKduunari kirjoitti:

    Näkyy akateemisena työttömyytenä. TAMKsta valmistuneilla käytännön osaajilla on enemmän kysyntää työmarkkinoilla. Tietysti lääkärit löytävät töitä.

    Et ymmärtänyt kysymystäni.

    Äänestä

  • Cyren kirjoitti:

    Vanhanaikaisen maaseutu Tampereen aika on auttamattomasti ohi. Nyt eletään sitä välivaihetta, jossa jo tarpeelliseksi nähdyt parannukset ja muutokset odottavat päätöksentemisen aikatauluja. Ja samanaikaisesti pohditaan erilaisten rahoitusinstrumenttien käyttöä kehityksen aikaansaamiseksi.
    Yhdentyvä Eurooppa ja globaalitalous asettavat haasteita kaikkialle. Tampereen linja on ollut aina katsoa niitä asioita paitsi haasteina myös uusina mahdollisuuksina. Aiemmin oli industrialismi, sitten jälkiteollinen yhteiskunta ja nykyistä purkautuvaa palveluyhteiskuntaa seuraava globaaliviihdeyhteiskunta, joka synnyttää nopeassa tahdissa uusia asioita. Näihin kaikkiin on Tampereella ollut oma vastauksensa. Jälkijunaan ei aiota enää jäädä. Siksi linjaksi on valittu sellaiset ratkaisut, jotka antavat ihmisille mahdollisuuden.

    Onko Greenway vaihtanut nimimerkkiä vai onko joku muukin hankkinut puppusanageneraattorin?

    Äänestä

  • Viherhippihaihattelua kirjoitti:

    Onko Greenway vaihtanut nimimerkkiä vai onko joku muukin hankkinut puppusanageneraattorin?

    Tämä on sen veli. Greenway on ladattavana.

    Äänestä

  • kerro.lisää kirjoitti:

    Et ymmärtänyt kysymystäni.

    Sivuutin sen hölö-hölönä

    Äänestä

  • TAMKduunari kirjoitti:

    Näkyy akateemisena työttömyytenä. TAMKsta valmistuneilla käytännön osaajilla on enemmän kysyntää työmarkkinoilla. Tietysti lääkärit löytävät töitä.

    Tietysti lääkärit löytävät töitä. jos kannattavat eutanasiaa, cannabiksen laillistamista, morfiinin kylvöä , yhteistä päätöstä olla tietämättä ravintoenergian tarpeesta kroonikoille ja olla puuttumatta sairaalakeittiön keksimiin ruokiin ja olla tietämättä onko hoidokit syöneet dieettinsä vai kuka ruoat on syönyt ja olla kontrolloimatta onko sairailla jotain sairasvakuutustuloa

    Äänestä

  • Keskustan täyttäminen asuinrakennuksilla ei kyllä ole mikään kehittyvän kaupungin merkki. Entä sitten kun tarvitaan lisää liiketiloja ja kaikki tyhjät paikat on täytetty jo asuinrakennuksilla? Pakkolunastaminen ei koskaan ole mikään helppo prosessi.

    Eteläpuistoon pitäisi rakentaa joko viihtyisä puisto tai sitten uusi liikekeskus jollain erityisellä vetonaulalla, kuten kasinolla. Sen täyttäminen asuinrakennuksilla on aivan järjetöntä.

    Äänestä

Jokainen metropoli on joskus ollut mitätön junttila. Ei Tampereesta varmaan lähitulevaisuudessa ole mitään suurkaupunkia tulossa, kun ei Helsingistäkään sellaista ole tullut, mutta kyllä Tampere voi Suomen mittakaavassa kasvattaa asemaansa ja kokoajan kasvattaakin. Tällä hetkellä ei Helsingille ole oikeastaan vaihtoehtoa, mutta Tampere voi hyvinkin olla sellainen jo lähitulevaisuudessa hyvillä ja kehittyvillä ratkaisuilla.

Kasino ja muut nähtävyydet kuuluvat ehdottomasti tämän kuvan rakentamiseen.

Äänestä
  • Kasinossa on käytännön järki mukana.

    Äänestä

  • Kyllä Tampereestakin voi kehittyä kaupunkimailainen ja ennenkaikkea kaupunkilainen paikka olla ja elää. Hyvä alku on kasino, Tullintorin alueen kehittäminen, kansi ja areena, liikennekeskus, sekä Koskikeskuksen kehittäminen ja saaminen tälle vuosisadalle. Sekä tietenkin kasvun kannalta olennainen pikaratikka, joka antaa mahdollisuuden uusille ihmisille. Samoin myös Ranta-Tampellan alue, Eteläpuisto ja keskustan alueen kehittäminen ovat omalta osaltaan viemässä Tamperetta tuppukylävaiheen ohitse. Yleensä kasvu on dynaamisempaa, kun tietty kriittinen massa on saavutettu. Uusille alueille voidaan antaa uusia kaupunkimaisempia teemoja tai kytkeä ne vaikka nimistönsä kautta aiempaan ja aiemmin paikalla työtään tehneiden kulttuuriin. Kyllä kaikesta hyvää voi tulla, kunhan vain lopetetaan vastustaminen ja menneisyydessä väkisin roikkuminen. Myös eurooppalaistyyliset kevyenliikenteen ratkaisut tulee saada aikaiseksi, että ihmisillä on kuitenkin suhteellisen pienen maantieteen kaupunkina järkevät mahdollisuudet kulkea esim. polkupyörillä niillä harvoilla kesän päivillä, minkä säät sallii. Niissä varmaan suunnitelmat ovat ehkä kaikkein puutteellisimmat tällä hetkellä?

    Äänestä

  • UulaBob kirjoitti:

    Kyllä Tampereestakin voi kehittyä kaupunkimailainen ja ennenkaikkea kaupunkilainen paikka olla ja elää. Hyvä alku on kasino, Tullintorin alueen kehittäminen, kansi ja areena, liikennekeskus, sekä Koskikeskuksen kehittäminen ja saaminen tälle vuosisadalle. Sekä tietenkin kasvun kannalta olennainen pikaratikka, joka antaa mahdollisuuden uusille ihmisille. Samoin myös Ranta-Tampellan alue, Eteläpuisto ja keskustan alueen kehittäminen ovat omalta osaltaan viemässä Tamperetta tuppukylävaiheen ohitse. Yleensä kasvu on dynaamisempaa, kun tietty kriittinen massa on saavutettu. Uusille alueille voidaan antaa uusia kaupunkimaisempia teemoja tai kytkeä ne vaikka nimistönsä kautta aiempaan ja aiemmin paikalla työtään tehneiden kulttuuriin. Kyllä kaikesta hyvää voi tulla, kunhan vain lopetetaan vastustaminen ja menneisyydessä väkisin roikkuminen. Myös eurooppalaistyyliset kevyenliikenteen ratkaisut tulee saada aikaiseksi, että ihmisillä on kuitenkin suhteellisen pienen maantieteen kaupunkina järkevät mahdollisuudet kulkea esim. polkupyörillä niillä harvoilla kesän päivillä, minkä säät sallii. Niissä varmaan suunnitelmat ovat ehkä kaikkein puutteellisimmat tällä hetkellä?

    Lisää puppusanageneraattorin tuotoksia!

    Äänestä

  • Viherhippihaihattelua kirjoitti:

    Lisää puppusanageneraattorin tuotoksia!

    Populaation kriittinen massa on totta ilmiönä. Tampere on siitä hyvin kaukana, Helsinki alkaa olla lähellä.

    Äänestä

  • öyghzick kirjoitti:

    Populaation kriittinen massa on totta ilmiönä. Tampere on siitä hyvin kaukana, Helsinki alkaa olla lähellä.

    Siksi kasvu on nähtävä sekä haasteena, että mahdollisuutena. Tulevaisuuteen ohjaajat voisivat olla kansaivälistä tasoa. Eli olisi mietittävä kansainvälistä huipputason johtajaa johdattamaan kaupunkia tämän nykyisen välivaiheen läpi. Tarvittaisiin selkeät näytöt kansanivälisiltä areenoilta. Seuraava askel on kuitenkin, joko kansainvälisten ketjujen osana toimiminen tai taantuminen. Kukaan ei kait tahdo ankkuroitua menneisyyteen, vaan olla osana tulevaisuuden tekemistä.

    Onnittelen, tuosta tekstistä ei enää löydy yhtään järkevää lausetta! Vielä kun saisit puppusanageneraattorisi kirjoittamaan kaikki sanat oikein...

    Äänestä

  • Viherhippihaihattelua kirjoitti:

    Onnittelen, tuosta tekstistä ei enää löydy yhtään järkevää lausetta! Vielä kun saisit puppusanageneraattorisi kirjoittamaan kaikki sanat oikein...

    Tampereen vahvan kasvun aika on edessäpäin. Kansainväliset verkostot ja vahva osaaminen luovat sitä pohjaa, jolla Tampere voi kilpailla kansainvälisillä areenoilla. Suuntaviivat ovat selvät. Päätöksien jälkeen on mahdollista tarttua toimeen. Tulevaisuuden Tampere rakennetaan työllä ja osaamisella.

    Epäilemättä, mutta helvetin kaukana

    Äänestä

Kertokaas mihin kaikki uudet ja vanhat asukkaat laitetaan töihin? Mikä ala vetää hyvätuloisia, joilla on varaa asuttaa Eteläpuistot sun muut uudet asunnot. Tamperehan on lähinnä opiskelijakaupunki, josta lähdetään Helsinkiin töihin. Miksi kukaan tulisi tänne, jos ei ole töitä?

Äänestä
  • Tätä olen toisinaan varovasti kysellyt. Se on kysymys, joka todistaa minun elävän toissapäivää, en osaa katsoa tulevaisuuteen ym. Rakennetaan helvetinmoisia kolosseja. Ne alkavat sykkiä elämää kuten kaatunut ja lahonnut puu metsässä. Ettäs tiedät.

    Äänestä

Tesomakin laitetaan ihan uusiksi. Räkänen lähiö missä joka toinen päivä joku narkki tappaa jonkun...

Äänestä

Turku on hyvä esimerkki taantuvasta kaupungista. Turun keskusta tyhjenee totaalisesti. Mitään uutta ei rakenneta.

Äänestä

Mahtava teollisuusaikakausi on auttamattomasti ohitse Tampereelta, jotain on kehiteltävä sen tilalle.

Äänestä
  • Onhan kaupungilla pystyvä johto, pormestarit ja muut. Emme voi epäonnistua

    Äänestä

  • PeeJiiPee kirjoitti:

    Onhan kaupungilla pystyvä johto, pormestarit ja muut. Emme voi epäonnistua

    Olihan tuo sarkasmia, olihan?

    Äänestä

  • JoopaJooNiinJuu kirjoitti:

    Olihan tuo sarkasmia, olihan?

    Eihännyttoki. Miksi niin ajattelet? Sehän olisi rumaa

    Äänestä

  • PeeJiiPee kirjoitti:

    Eihännyttoki. Miksi niin ajattelet? Sehän olisi rumaa

    Niinnjakun saadaa ratikkakin, hip-hei

    Äänestä

Rakentamalla kaupunki tulee ei jämähtämällä paikalleen. Rahaa menee,mutta kyllä sitä tuleekin.

Äänestä
  • Arvelen kertoimeksi n. 0,6

    Äänestä

  • rahaa.tulee kirjoitti:

    Arvelen kertoimeksi n. 0,6

    taitamaton voit töhertää sakuroilla lattiaan mitä hieroglyyfejä hyvänsä

    Äänestä

"Tampereesta yritetään väkisin metropolia "

Tampere rakennetaan tukkoon ja slummiutetaan.

Äänestä
  • Samaa mieltä tuosta. Keskustaa pitäisi laajentaa, mutta jostain syystä se halutaan tunkea täyteen asuinrakennuksia. Ei ne keskustaa elävöitä, vaan tappaa. Puistoja, liikekeskuksia, palveluita ja muuta tarvitaan. Rakentaisivat vaikka sen kasinon mieluummin Eteläpuistoon, kuin asuinrakennuksia. Saataisiin taas uusi keskus, joka vetää ihmisiä. Tampereen keskustassa käyvä väki on painottunut liikaa Hämeenkadun varteen. Onneksi Koskikeskus on tuonut sitä edes vähän sivuun.

    Äänestä

  • ffdsgfdg kirjoitti:

    Samaa mieltä tuosta. Keskustaa pitäisi laajentaa, mutta jostain syystä se halutaan tunkea täyteen asuinrakennuksia. Ei ne keskustaa elävöitä, vaan tappaa. Puistoja, liikekeskuksia, palveluita ja muuta tarvitaan. Rakentaisivat vaikka sen kasinon mieluummin Eteläpuistoon, kuin asuinrakennuksia. Saataisiin taas uusi keskus, joka vetää ihmisiä. Tampereen keskustassa käyvä väki on painottunut liikaa Hämeenkadun varteen. Onneksi Koskikeskus on tuonut sitä edes vähän sivuun.

    Jep. Maailmalla sellaisiakin kaupunkeja, joissa tehotonta rakennuskantaa raivataan pois, että saadaan avattua kaupunkinäkymää ilmavammaksi ja puistoja lisätään. Kaupungin keuhkoja.

    Tukkoon rakentamalla saadaan aikaan se kulttuurielämys, joka on esim. Rautatieaseman-Tullintorin maastossa nyt. Kalliilla tehtiin laajennus- ja muutostyöt. Houkuteltiin ravintolayrittäjät. Nyt yrittäjät vaihtuvat tiheään kun edelliset myyvät hädässä. Tyhjiä tiloja tullut paljon. Alueen elävöitysvastuun ovat ottaneet siideri- ja pilleripöhnässä mekastavat rytmiryhmät. Näköjään päivystävät lähes ympärivuorokautisesti. Elävöityssyistä, tietty.

    Pahoin pelkään, että kaupunkijohtoiset suurhankkeet Tampereella kupsahtavat samalla tavalla kontilleen. Kulut huudatetaan, mutta tulos on stahanovilainen. Ei siis hyvässä mielessä.

    Äänestä

Jo peruskoulun maantiedon tunneilla opetettiin aikoinaan, että metropoli oni yli viiden miljoonan ihmisen kaupunkialue. Sittemmin markkinointihöpötyksessä koko käsitteen sisältö on pahasti hämärtynyt. Eli Tampere ei voi mitenkään olla metropoli, eikä siitä koskaan sellaista kehkeydykään. Kehittyvä ja kasvava kaupunki Tampere on aivan varmasti, eikä sellaista kaikki nettiin kirjoittavat kepulit näytä sietävän. Suomessa on paljon pikkukaupunkeja, joissa uuden rakentaminen on varsin vähäistä. Sopii muuttaa sellaiseen, jos runsaan rakentamisen kokee itselleen häiritseväksi.

Kun ruvetaan haukkumaan Ratinan kaltaista kovahintaisten asuinneliöiden aluetta slummiksi, ei voi kuin ihmetellä, ymmärtääkö kommentoija, mitä slummi tarkoittaa. Kannattaa katsoa nykysuomen sanakirjasta. Aivan niin: köyhälistön asuinaluetta, jossa infra on usein pahasti rapistunutta. Niitä löytää runsaasti kehitysmaista ja Yhdysvalloista.

Äänestä
  • Ei slummi saivartelemalla muuksi muutu.

    Ja joku Ratinakin voi jo odottaa muuttumistaan slummiksi. Tik-tak. Euroopassa on kaupunkikeskustoja, jotka ovat taantuneet käytännössä slummeiksi, vaikka kaikki eivät ole esim. ylitiukkaan rakennettuja. On vain menty pilaamaan se keskusta.

    Nythän Tampereella alkaa olla myymäläliiketoiminta paljolti kannattamatonta kun asiakkaat on keskustasta karkotettu taitamattomilla liikennejärjestelyillä. Vilkkauden ja elävyyden palauttaminen ei onnistu yhtä helpolla kuin pilaaminen. Joku elävoittämistunkiokokeilu jossakin Hämpin varrella vain korostaa taitamattomuutta tässä asiassa. Vai ollaanko tahallaan syöttämässä keskustan asiakkaat automarketteihin??

    Äänestä

  • slummiaPukkaa kirjoitti:

    Ei slummi saivartelemalla muuksi muutu.

    Automarketeille kernaasti kelpaa se liikevaihto, joka Hämpiltä vapautuu.

    Äänestä

Ja taas turkulaista vituttaa. :)

Äänestä
  • Ne nauraa suoraa huutoa, kun Tampereen vero% ylittää hellerajan ja Areenat sun muut hulluuden monumentit rapautuvat ja vajoavat maan sisään.

    Äänestä

  • hubaa.riittää kirjoitti:

    Ne nauraa suoraa huutoa, kun Tampereen vero% ylittää hellerajan ja Areenat sun muut hulluuden monumentit rapautuvat ja vajoavat maan sisään.

    ”Tietovuoto paljastaa: Tampere myy tornitalojen tontteja SRV:lle poikkeuksellisen halvalla”

    http://www.aamulehti.fi/kotimaa/tietovuoto-paljastaa-tampere-myy-tornitalojen-tontteja-srvlle-poikkeuksellisen-halvalla/

    ”…etelä- ja pohjoiskannen tontit on oltu valmiita myymään ”hinnalla millä hyvänsä”.”

    Veronmaksajan etu tässä taas päällimmäisenä, varmaan.

    Äänestä

  • lasketaan.yhteen kirjoitti:

    Kokonaisuus ratkaisee.

    Missähän sen näkisi?

    Äänestä

  • ei.valkene.se.päivä kirjoitti:

    Missähän sen näkisi?

    Jospa tuon kaiken ratikkakoohotuksen, areenakansikoohotuksen, Eteläpuistokoohotuksen jne. tarkoituksena on vain rahastaa niin paljon kuin rahaa lähtee. Ja rahaahan niissä kaikissa kelluu posketon määrä. Mutta peräisin veronmaksajien kukkaroista. Yhteistä rahaa.

    Rahastuksen jälkeen sitten rahastajat kaikkoavat muille maille, joita ei ole tärvelty ja konkattu.

    Liittyykö tähän mitenkään, mutta tuli mieleen eräskin entinen kaupunginjohtaja. Promosi uutta lähiötä ja mainosti vielä, että hänelläkin on siellä tontti. Että aikoo muuttaa sinne. Että kaikki sinne. Moni epäili, että muuttaako se. Kun se lähiö sitten valmistui, niin heppuhan myi tontin pois. - Kuulemma yksi Aittoniemi oli hepun perässä, eräissä asioissa.

    Äänestä

  • kassankilinää kirjoitti:

    Niitä miljoonia ja niistä viipaleita moni kärkkyy

    Äänestä

  • på.eget.ficka kirjoitti:

    Niitä miljoonia ja niistä viipaleita moni kärkkyy

    Mahdollisimman paljon talteen ennen kuin kaatuu koko paska

    Äänestä

  • Turkulaisia todella nyt ketuttaa.
    Raha liikkeelle pankeista seisomasta.

    Äänestä

  • Manse.bravo kirjoitti:

    Turkulaisia todella nyt ketuttaa.
    Raha liikkeelle pankeista seisomasta.

    Nyt jaetaa rahaa

    Enneku häivytää

    (apinaa koijataan. apinaa pumpataan)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Poisvaan kirjoitti:

Siis kuka täällä näistä päättäjistä kuvittelee, että Tampere on tai koskaan tulee olemaan joku metropoli? Ei tämä tuppukylä junttila ole mikään vetonaula, minne tarvitaan kasino, ratikka, areenoita, tunneleita, pilvenpiirtäjiä, jne. Ilmiö on tuttu köyhistä turistimaista: liika löysä raha laitetaan typeriin hankkeisiin, mutta kansa pysyy yhtä junttina. Ei se vetonaulaksi tätä paikkaa tee, koska tympeät asukkaat on se syy, miksi täällä ei kukaan halua muuta kuin käväistä ja lähteä samantien menemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu