Dissosiaatio ja opiskelu

Työkaluja pärjäämiseen saa parhaiten ottamalla yhteyttä puhelimen tai netin avulla alla olevaan paikkaan.

https://vastaamo.fi/psykoterapia/dissosiaatio

Jos on pään sisällä valtataistelu, niin voiko itse koskaan hakea apua oikeisiin ongelmiin eikä juosta lääkärillä valittamassa sitä sun tätä ja toivoa että tohtorisetä huomaisikin todelliset ongelmat. Se ei vaan mene niin...vuodet vierii mutta ongelmat vain syvenevät.

Olen jo itseasiassa saanut apua(huh onneksi!), mutta terapia alkaa vasta kesällä, nyt pitäisi opiskella. Aivan mahdoton sairaus kyllä kyseessä, ei voi tehdä mitään ennen kun on psykoosissa.

Moi.

Kirjoita päiväkirjaa. Anna kaikille puolillesi mahdollisuus osallistua kirjoittamiseen. Älä yritä väkisin sulkea niitä muita pois, se tekee olon yleensä vain pahemmaksi. Mä aloitin niinkin idioottimaisesti että kirjoitin vaan paperille "hei te tyypit minun sisällä joita en ihan tunne, mä haluaisin nyt tehdä näin --". Muutaman viikon päästä mulla oli sivutolkulla tekstiä eri käsialoilla, joista yksi oli ainakin ihan selkeästi meikäläisen käsiala joskus teini-ikäisenä (yli 10v sitten). Suurinta osaa en oikein edes muista kirjoittaneeni, mutta helvetisti ahdistusta sielät ainakin purkautui ulos.

Jos olo on mennyt ihan överiksi ja keskittyminen mahdotonta, mulla auttaa usein ainoastaan mun vanha unilelu. Meen peiton alle olemaan se kainalossa vaan ja tärisen. Aivot hakkaa satamiljoonaa, sydän hakkaa vielä enemmän mutta jossain vaiheessa tärinät laantuu ja pää hiukka selkiää. Pahimmissa oloissa on aikoinaan ottanut tarvittavaa pamia tai muuta rauhoittavaa; nykyisin respoja ei uusita enää kun olen alkoholin kanssa töppäillyt, niin on pärjättävä ilman (tai mentävä viinakauppaan :/).

Opiskelen, mut ei se helppoa ole. Muutaman viikon jaksaa aina hyvin, sit alkaa stressitasot nousta ja viimeiset ajat menee ihan sumussa ja sit taas romahdellaan. Alkosta oon yrittänyt pysyä erossa, se poistaa liikaa estoja ja musta pääsee joku vittumainen, täysin muista välittämätön idiootti irti - siis ihan eri tyyppi kuin kuka oikeasti olen. Se sitten romuttaa kaikki mun ainoatkin jäljellä olevat ihmissuhteet ja niitä sirpaleita on kiva keräillä jälkikäteen...

Terapiahommat on toistaiseksi jäissä; lähete jäi edelliseltä lekurilta kirjoittamatta ja nyt oon ollut jo vuoden päivät ilman hoitokontaktia. Taas pitäis jaksaa 3kk käydä jossain avautumassa ennen kuin uutta lähetettä vois edes saada. Sormet ristissä toivon vaan, että tää jotenkin menis yhtäkkiä itsestään ohi. Vaan eihän se mene, tietenkään. Oon kuitenkin saanut omatoimisesti kirjoittelulla ja kaikella muulla itsetutkiskelulla asioita aika paljon paremmale mallille kun mitä ne on olleet. Valoa näkyy aina hetkittäin tunnelin päässä ja opiskelutkin on, vaikeuksista huolimatta, sujuneet melkein täydellisin arvosanoin. Kukaan ei ikinä uskois mitä mun päässä tapahtuu, jos yrittäisin jollekin hyvänpäivän koulututulle kertoa. Mut en yritä, se ei kuulu niille.

Onnea sulle valintakokeisiin. Opiskeluissa pärjääminen ei oo ollenkaan mahdotonta, jos sulla on hyvä motivaatio ja terapiakin on alkamassa. Koita sitä päiväkirjaa/kirjeenvaihtoa itses kanssa. Mua se auttoi. Samaten kun se, että tein itsestäni vähän niinkuin kartan: mitkä tunteet linkittyy mihin ajatuksiin ja minkälaisiin puoliin meikäläisessä. Se helpottaa joskus suunnistamista tässä oman pään viidakossa.