Halonen katselee

14178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Pääsi Halonenkin kerran keittiön kautta..

Halosella on vain yksi epävirallinen valtiovierailu USA:aan (2002). Silloinkin apulaisulkoministeri Armitagen,
ei Bushin (jonka hän toki silloin tapasi), vieraana.

Bushilla oli aikaa jatkuvasti kaikille muille, paitsi EU:n pj-maan presidentille. Luulisi nyt, että Bushiakin olis kiinnostanut Suomessa järjestetty EU-Venäjä-huippukokous ja tätä kautta Halonen pääsisi Yhdysvaltoihin, mutta ei.

Ruotsin EU-kokouksessa vieraili, miksi ei tullut suomeen vaikka samoihin aikoihin kävi Virossa?

Äänestä

Liimallako se pankkoelätti on taas päänsä sekaisin laittanut?

Äänestä

Halonen presidenttinä häpeätahra.
Vapaussotureitten tilaisuuksissa ei ollut lainkaan.
Sanoi itse punavankihaudalla toimittajalle, että vakaumuksensa takia, ei ole olllut lainkaan. Ensin koitti kierrellä toimittajan kysymystä " en ole kerennyt"...toimittajan tivatessa, että ennätettihän tännekkin, siihen Halonen " vakaumukseni takia en ole ollut yhdessäkään heidän tilaisuudessaan".
Miten tuollainen edes voinut olla presidentti.
Presidentin ykköstehtävä veteraanien vaaliminen.

Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Muutamat viimeiset vapaussoturit olivat Halosen kaudella jo yli satavuotiaita. Tämä vapaussotaan 12-vuotiaana lähtenyt oli heistä viimeinen:

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/3944-viimeinen-vapaussoturi-lennart-ronnback-kuoli-102-vuotiaana

    En oikein usko, että noilla viimeisillä oli enää Halosen kaudella mitään tilaisuuksia. Sama juttu punaisten puolella, hiljaista oli sielläkin.

    Vuosi 1918 on monelle suomalaispoliitikolle ja Suomen kansalle yhä hankala paikka. Siitä saatiin tänään osoitus, kun tasavallan presidentti Tarja Halosta ei näkynyt Jääkärisäätiön, Vapaussoturien huoltosäätiön, Lotta Svärd Säätiön ja niitä lähellä olevien yhdistysten järjestämässä juhlassa vapaussodan päättymisen 90-vuotispäivän kunniaksi. Finlandia-talo kyllä oli täynnä, joukossa runsaasti harmaantunutta vetaraaniväkeä kunniamerkkeineen.

    - Pyysimme häntä viimeiseen asti tilaisuuteen, totesi Finlandia-talolla pidetyn tilaisuuden järjestäjiä edustanut dosentti Martti Häikiö lyhyesti.
    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/23855-taalta-puuttuu-tarja-halonen

    Äänestä

  • Uskottava.se.on kirjoitti:

    Tämä oli tosiaan vapaussotureitten juhla.
    Siitä ei kieltäminen. Edes hiuksia halkomalla.
    "Halonen presidenttinä häpeätahra.
    Vapaussotureitten tilaisuuksissa ei ollut lainkaan.
    Sanoi itse punavankihaudalla toimittajalle, että vakaumuksensa takia, ei ole ollut lainkaan. "
    Tuskin nyt punavangitkaan elossa olivat.

    Äänestä

  • Uskottava.se.on kirjoitti:

    Vuosi 1918 on monelle suomalaispoliitikolle ja Suomen kansalle yhä hankala paikka. Siitä saatiin tänään osoitus, kun tasavallan presidentti Tarja Halosta ei näkynyt Jääkärisäätiön, Vapaussoturien huoltosäätiön, Lotta Svärd Säätiön ja niitä lähellä olevien yhdistysten järjestämässä juhlassa vapaussodan päättymisen 90-vuotispäivän kunniaksi. Finlandia-talo kyllä oli täynnä, joukossa runsaasti harmaantunutta vetaraaniväkeä kunniamerkkeineen.

    - Pyysimme häntä viimeiseen asti tilaisuuteen, totesi Finlandia-talolla pidetyn tilaisuuden järjestäjiä edustanut dosentti Martti Häikiö lyhyesti.
    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/23855-taalta-puuttuu-tarja-halonen

    Kuvassahan on talvisodan ja jatkosodan veteeraneja, tunnettuja Mannerheimin ristin ritareita. Viimeinen vapaussoturi Lennart Rönnback oli kuvanottohetkellä jo kuollut.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Kuvassahan on talvisodan ja jatkosodan veteeraneja, tunnettuja Mannerheimin ristin ritareita. Viimeinen vapaussoturi Lennart Rönnback oli kuvanottohetkellä jo kuollut.

    Silti Halonen boikotoi.
    Vakaumuksensa takia. Olisi pitänyt liittää
    Suomi Neuvotoliittoon. Peeveli ukot kun
    panitte hanttiin, Siksi ei Halosta näy.

    Äänestä

Kepulipressaa ei enää tähän maahan tule.

Äänestä
  • Keput hyvin tyytyväisiä Niinistöön. Äänestämme taas Niinistöä sankoin joukoin. Presidentin vaalissa unohdetaan puolue, tietenkin vasemmistolaisuus kauhistuttaa, jo tekosensa 1917 ja 1918.
    Presidentit ei edusta puoluettaan virassaan.
    Paitsi Halonen. hänelle piti olla valinta demari.

    Äänestä

  • Samoilla.aalloilla kirjoitti:

    Keput hyvin tyytyväisiä Niinistöön. Äänestämme taas Niinistöä sankoin joukoin. Presidentin vaalissa unohdetaan puolue, tietenkin vasemmistolaisuus kauhistuttaa, jo tekosensa 1917 ja 1918.
    Presidentit ei edusta puoluettaan virassaan.
    Paitsi Halonen. hänelle piti olla valinta demari.

    "hänelle piti olla valinta demari"

    Voisitko suomentaa?

    Äänestä

Tuntuu, että aina, kun Halonen puuttui nimityskuvioihin ja valitsee jonkun muun kuin hallituksen ehdottaman henkilön, on valittu demari ja ehdotettu sitoutumatontn tai muista puolueista. Onko demarien jäsenkirja todellakin Suomessa ainoapätevyyden ja sopivuuden mitta?
Onneksi Haloskaa ei voi enää valita presidentiksi.

Halonen nimitti sen demarin ,koska se on perhe tuttu.

Hallitus oli yksimielinen ja valitsi itselleen parhaimman henkilön.
Halosen piti demari tuttunsa valita.

Halonen vaarantaa yhteiskunnan, sanoi professorit aamu tv ssä.

Äänestä
  • "Tuntuu, että aina, kun Halonen puuttui nimityskuvioihin ja valitsee jonkun muun kuin hallituksen ehdottaman henkilön, on valittu demari ja ehdotettu sitoutumatontn tai muista puolueista. Onko demarien jäsenkirja todellakin Suomessa ainoapätevyyden ja sopivuuden mitta?"

    Jäsenkirja on "pätevyyden ja sopivuuden" mitta, ja siksi Kevan viimeaikaiset pomopestit ovat menneet kepulaisille. Kepulaisilla vain on homma mennyt "hieman" hanurilleen, kun ovat joutuneet eroamaan kuka minkäkin epäselvyyden vuoksi. Kepulaisten epärehellisyys ei pitkälle kanna.

    Kelaan piti saada uusi johtaja. Tarjolla oli ammattimies, mutta hänen osaamisensa sivutettiin kun silloinen "pääministeri" Vanhanen kiirehti ilmoittamaan, eli vaatimaan, että paikka kuuluu kepulaiselle. Näin Hyssälä sai hyvän palkintoviran. Ammattimies ei tainnut olla kepulainen...

    Äänestä

HAlosen tuntien katsoo Niinistön menoja kademieleelä.
Itse ei päässyt noihin kuvioihin.
Ajatuksensa oli pääosin punavankihaudalla.
Haudataanko Halonen punavankihaudalle ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ei.vaan.tullut kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/niinisto_ja_haukio_edustivat_valkoisen_talon_juhlaillallisella__katso_video_ja_kuvat/8881637

Sellaista se olisi ollut, jos olisi kutsun saanut Valkoiseentaloon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu