Minusta on lakanut tuntua siltä että minua vaivaa masennus. olen saanut kokea paljon nuoresta iästä huolimatta ja liian lyhyessä ajassa. ollessani 6 vuotias tätini mies sairastui syöpään ja menehtyi siihen se otti koville mutta oikea elämäni helvetti alkoi ollessani 8 vuotias hyvin läheinen ihminen minulle mummonin menehtyi sairaalaan 4kk sen jälkeen sain kuulla että pappani oli menehtynyt kolarissa samana päivänä kuoli hamsterini vaikka se ei niin paljon koskettanutkaan. sen jälkeen minulta kuoli paljon lemmikkejä kissani jäi auton alle toinen karkasi marsuni kuolivat jne... sitten minua alettiin nimittelemään koulussa elämäni oli yhtä itkua ja on yhä vaikka minua ei enäää kiusata koulussa välillä huudellaan perään jotakin ilkeää. sitten eräänä syksynä äitini meinasi kuolla sairaalaan siitä slevittiin onneksi säikähdyksellä. viiem syyskuun lopussa sain kuulla että 19 vuotias serkkuni oli kuollut se tuntui todella pahalta tuntui että olin juuri saamassa elmästäni kiinni ja sain uutisen että pappani oli kuollut se tapahtui joulupäivänä, eilen olin hautajaisissa. lisäksi tätini on erittäin masentunut koska hänen poikansa kuoli hän on alkoholisti on ollut monesti hoidossakin ja nyt uhkailee tappavansa itsensä. Nyt olen 15 vuotias ja tuntuu hirveältä minulla ei ole koskaan käynyt sellaista ajatusta päässäni että tappaisin itseni. mitä minun pitäisi nyt tehdä?
Nuori masentunutko?***
hubbeli
3425
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
on kuule kurjempiakin kohtaloita, ite käyny yhtänuorena läpi dekadia kovemman sarjan mutta selvitty on. et voi tehdä asialle muuta kuin antaa ajan kulua, elämä on kuolemista ja luopumista, mutta siinä välissä on se elämä jota elät, anna mennä nenä menosuuntaan taakse vilkuilematta, elät omaa elämääsi ja otat opiksi toistenkin virheistä.
sä oot 15 eli hankalassa iässä asioiden merkityksen suhteen, sitä ottaa sillon niin tosissaan kaiken. kunhan aikaa kuluu muutama vuosi lisää niin alkaa arki painaa päälle eritavalla ja tollaset asiat jää taka alalle.
Ei tunteita voi verrata. Itse en ole ollut kovin vahva, en olisi kestänyt sitä mitä "hubbeli" on tähän mennessä joutunut kokemaan. Jollekin toiselle taas, kuten "ffffff":lle nuo asiat eivät välttämättä olisi ottaneet koville. Ihmettelisin kyllä paljon, jos olisi helppoa.
Ikä on hankala, se on totta, mutta sen piikkiin ei voi kaikkea laittaa. Tietenkin lapsi, nuori ja aikuinen kokee eri tavalla keskenään, nuori ehkä erityisen herkässä elämänvaiheessa.
On vaikeaa elää nenä pelkästään menosuuntaan, sillä menneisyys on osa ihmistä joka tapauksessa. Sen kanssa täytyy oppia elämään. Menneisyyttä täytyy saada käsitellä niin paljon että oppii elämään sen kanssa. Kellään ei ole oikeutta kieltää.
En tahdo kirjoittaa enempää, koska tiedän, että tälläisella keskutelualueella voi saada vaikka minkälaista kommenttia. Sinulle kuitenkin paljon jaksamista, sitä tarvitset. Ja jos haluat jutella lisää, anna vaikka meiliosoitteesi. Auttaisin kovin mielelläni sen minkä voin. Ehkäpä minullakin olisi jotain annettavaa, ei voi tietää.
Voimia.
Joo vastoinkäymisiä vain eikä mitään ilon aiheita: ei ainakaan niin suuria että ne nostaisivat mielialaa. Seurauksena oli vakava masennus ja psykoosi: muutenkin alkoi jo tuntua siltä että menettää otteensa: alkoholismi ja lääkkeiden kanssa pelleilya(nyt kuivilla). Ei muuta hakemaan apua tarvitset sitä ennen kuin on liian myöhäistä nyt olisi juuri oikea hetki: kun vielä pystyt tiedostamaan tilanteesi: itse mennessäni hoitoon en itse sitä tiedostanut vaan minut lähetettiin koulusta opettajien toimesta.