Nettikeskustelusta

Nettikeskustelusta on muodostunut uudenlainen tapa purkaa paineita, välittää tietoa. Nettikeskustelulle on usein ominaista liioittelu, kapea-alaisuus ja rehvakaskin verbaalivirtuositeetti. Tämän vuoksi suhtaudun keskusteluun samalla asenteella kuin sarjakuviin. Kyse on viihteestä. Tosin parhaimmillaan täältä löytyy tietoakin ja se on arvokasta. Ihmisten tolkuton haukkuminen taas on viihdettä ja saa jäädä omaan vaatimattomaan arvoonsa. Tosin syvällinen lukutaito ei näitäkään palstoja lukiessa ola pahitteeksi. Pitää olla suodatin päällä.
3125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suodatin on hyvä olla nimenomaan netissä jossa ihmiset keskustelevat nimimerkein. Sitten on hyvä muistaa että kyllä suuttua saa mutta ei ikuista vihaa pitää.

Äänestä
  • Laki velvoittaa operaattoria säilyttämään yhteystiedot tästäkin viestistä, joten jos jotakuta kiinnostaa tämän viestin johdosta nostaa syyte, niin raastuvassa tavataan. Käräjäoikeudet käsittelevät nettikirjoittelusta johtuvia kunnianloukkausjuttuja pari kappaletta joka viikko. Tiedän yhden henkilön, joka tuomittin viime vuonna, vaikka olin häntäkin näistä tele/verkkotunnisteasioista valistanut.

    Siispä on viisasta olla syyttämättä ilman parempaa tietoa tai varsikaan nimittelemättä jotain henkilöä nimeltä mainiten. Tuo Hallitus-palstalla EKL-nimimerkillä Södermania nimitellyt otti suuren riskin. Tuomiossa otetaan huomioon myös keskustelupalstan julkisuus (tekee teosta törkeän) ja kirjoituksen suosio. Siis mitä useampi lukija, sitä isompi tuomio.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KLI kirjoitti:

Nettikeskustelusta on muodostunut uudenlainen tapa purkaa paineita, välittää tietoa. Nettikeskustelulle on usein ominaista liioittelu, kapea-alaisuus ja rehvakaskin verbaalivirtuositeetti. Tämän vuoksi suhtaudun keskusteluun samalla asenteella kuin sarjakuviin. Kyse on viihteestä. Tosin parhaimmillaan täältä löytyy tietoakin ja se on arvokasta. Ihmisten tolkuton haukkuminen taas on viihdettä ja saa jäädä omaan vaatimattomaan arvoonsa. Tosin syvällinen lukutaito ei näitäkään palstoja lukiessa ola pahitteeksi. Pitää olla suodatin päällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu