Oman parisuhdekäyttäymisen tapaa ja oikeastaan myös tapaa miksei sitä parisuhdetta saa/halua solmituksi pystyy jonkinverran tarkastelemaan ja löytämään syitä moiselle miettimällä omaa toimintaansa ja ennenkaikkea tunteiden käsittelynsä tapaa, jonka on osin oppinut jo lapsuuden kodissa. Tunteiden ilmaisu parisuhteessa voidaan karkeasti jaotella kolmeen tyyppiin: turvalliseen, takertuvaan ja välttelevään. Turvallisen tyylin oppinut osaa hakea läheiseltään tukea ongelmiin, takertuva hakee hyväksyntää ja välttelevä on tottunut kaikesta selviytymään yksin. On selvä, että liiallinen takertuvuus sekä välttelevyys ei parisuhteessa tuota hyvää. Mihin tyyppiin sinä kuulut?
Ja vielä riippuvuus toisesta on hyvä juttu. Rakkaus on jatkuvaa yhteydenpitoa, virittäytymistä toisen maailmaan ja tunteisiin, välillä väärintulkintoja ja yhteyden katkeamista. Mitä turvallisemmin on kiintynyt ihmisiin joita rakastaa sitä paremmin kykenee virittymään ja vastaamaan toisten tarpeisiin. Riippuvuus toisesta ihmisestä ei ole heikkouden merkki vaan juuri sen ansioista olemme elossa.
Ja vielä riippuvuus toisesta on hyvä juttu. Rakkaus on jatkuvaa yhteydenpitoa, virittäytymistä toisen maailmaan ja tunteisiin, välillä väärintulkintoja ja yhteyden katkeamista. Mitä turvallisemmin on kiintynyt ihmisiin joita rakastaa sitä paremmin kykenee virittymään ja vastaamaan toisten tarpeisiin. Riippuvuus toisesta ihmisestä ei ole heikkouden merkki vaan juuri sen ansioista olemme elossa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä kuulun mielestäni turvalliseen tyyppiin. Parisuhteessa ollessa olisin halunnut nimenomaan sitä, että olisimme yhdessä yrittäneet ratkoa ongelmia.
Hienoa, mutta harmi sinulle, että kumppanisi ei toiminut niin ja siksihän suhteita kaatuu.
Välttelevä
ja takertuvan välimaastossa. Tarviin omaa rauhaa ja aikaa, mutta silti haluan luottaa, että kumppani ymmärtää sen.
Ymmärrän oman rauhan ja ajan tarvitsemisen, koska itsekin tarvitsen niitä. Ei parisuhteessa tarvitse olla koko ajan yhdessä.
Läsnä oleva:)
Vaikeaa kysymys... Mulla on vähän tapana yrittää selvitä yksin, mutta mitä tuossa äkkiä parisuhteitani mietin, niin tapoihini kuului ensiksikin pyrkimys itsenäisen naisen rooliin. Vihasin sellaista uusavutonta vauva-naiseksi heittäytymistä joka roikkuu vaan miehessään kuin lapsi. Halusin olla pärjäävä, osaava aikuinen joka osaa ja pärjää ilman miehensäkin apua ja toimintani suuntasi ensiksi yksin yrittämiseen.
Osasin kuitenkin hakea apua ja tukea tarvittaessa myös mieheltäni.
Nuorena halusin myös paljon miellyttää exiäni johtui jonkinlaisesta itsetunnon heikkoudesta, mutta samalla minua soimattiin sellaisesta vetäytymisestä murheiden tullen ja puhumattomaksi heittäytymisestä...
Toisaalta ihastumiseen kai kuulluu halu olla mukava kiva ja miellyttää toista eli onko se sitten edes mikään poikkeavuus?
Suhteeni ovat yleensä olleet yhtä lukuunottamatta hyvin läheisiä ja olemme olleet toistemme ns. parhaat ystävät eli kaikesta on voinut puhua ja kaikessa toisen tukeutua. Kyllä se ilon ja hädän hetkellä oli aina se ensimmäinen jolle soitin.
Luulen että olen ollut vähän kaikkea noista riippuen iästä, omasta tilanteesta ja suhteesta ja suhteessa olo ajasta.