Bexit vääntöä

Euroopan rauha voi olla vaarassa , jos Britannia eroaa EU:sta,varoittaa pääministeri Daivid Cameron. Cameronin, mukaan Britannia on joutunut katumaan joka kerta, kun se on kääntänyt selkänsä Euroopalle. Britannian historia on tiukasti kytköksissä Eurooppaan , mistä esimerkkeinä mm. Waterloon taistelu ja kaksi maailmansotaa.

Britannian eroa EU:sta vaativalle Brexit-kampanjalle kasvot antanut Boris Johnson vastaa Cameronille, että Euroopan unioni pyrkii luomaan samanlaisen supervaltion kuin Hitler ja varoittaa kansalaisia , että vaikka Brysselin byrokraatit käyttävät erilaisia metodeja kuin natsidiktaattori, he pyrkivät yhtälailla yhdistämään Euroopan yhden auktoriteetin alle.

"Napoleon ,Hitler ja erinäiset ihmiset yrittivät tätä ja yritykset päättyivät traagisesti. Ikuinen ongelma on se, että Euroopan ideassa ei ole lojaalisuutta. Ei ole olemassa yhtä auktoriteettiä, jota kuka tahansa kunnioittaisi tai ymmärtäisi. Tämä aiheuttaa massiivisen demokraattisen tyhjiön."

Johnsonin mukaan EU:n "tuhoisat" epäonnistumiset ovat vauhdittaneet jännitteitä jäsenvaltioiden välillä ja antaneet Saksalle mahdollisuuden kasvattaa voimaansa, eli "ottaa valtaansa Italian talouden ja tuhota Kreikka."

Pyrkimykset yhdistää Eurooppa yhden hallituksen alle ovat toistuneet viimeisen 2000 vuoden ajan Euroopan historiassa. Johnsonin mukaan tavoitteena on ollut saada takaisin menetetty kulta-aika ,Rooman valtakunta.

Johnson jatkaa, että EU_jäsenyyden taloudellisia hyötyjä on liioiteltu, sillä euro on pikemminkin kiristänyt jännitteitä jäsenvaltioiden välillä.

"Italialaiset , jotka olivat aikoinaan merkittäviä moottorien valmistajia, ovat tuhoutuneet euron myötä-tämä olikin saksalaisten tarkoitus"

Euron kautta Saksa on saavuttanut lyömättömän edun tuottavuudessaan koko euroalueeseen nähden. Siksi brittien tulisikin toimia Euroopan sankareina , terveen järjen äänenä ja lopettaa tapahtumakulku, joka on karkaamasssa käsistä.

Kampanjointi puolesta ja vastaan on kiihtynyt viime viikkoina.
Britannia äänetää asiasta 23.kesäkuuta.
676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siinä Cameron on oikeassa että nationalismi on ollut suuri syy sotiin. EU:n jäsenet eivät ole koskaan sotineet keskenään. Pisin rauhanjakso Euroopan historiassa.

Äänestä

Euroopassa on ollut todella pitkä rauhanaika. Se päättyi EU:n natomaiden sekaantumiseen Jugoslaviaan aseiden avulla 1 990 luvulla. Tätä naton sekaantumista ei haluta muistella. EU:n natomaat taasen ovat sotineet kaiken aikaa muualla. EU-aikaa ennen läntiset siirtomaaisännät yrittivät asevoimalla estää siirtomaiden itsenäistymisen. Ranska 1 950 luvulla Vietnamissa ja se sekä muut Afrikassa. EY-Euroopan yhteisö ja nato eivät suinkaan ole pulmusia rauhanliittolaisia. Ne ovat ydinasevaltioita ja tuhonneet kansojen elinehtoja mittaamattomasti. Cameronit ja muut turhaan yrittävät valikoidusti unohtaa todellista historiaa. Parhaillaan nato laajentaa rajusti sotaharjoituksia. Nyt Euroopan itäpuolella Suomi mukaanlukien. Kenraali Lindbergin solmima Isäntämaasopimus toimii "vapaaehtoisesti" Suomenkin maaperällä ja ilmatilassa. USA:n sotakoneet paukuttavat äänivallia Oulun läänin pohjoisosissa yöllä. Lieneekö tarkoitus totuttaa kansalaiset sodan melskeeseen.
Sodanvaara on olemassa EU:sta riipuen ja riippumatta. Läntisen kapitalismin menetykset maailmankaupassa tekevät siitä haavoittuneen tiikerin. Haavoittunut tiikeri voi käyttäytyä arvaamattomasti.
Rauhanvoimien liike tarvitsisi vetoa riippumatta siitä, säilymmekö EU:n jäseninä vai ei.

Äänestä
  • "Se päättyi EU:n natomaiden sekaantumiseen Jugoslaviaan aseiden avulla 1 990 luvulla."

    Puhu vaan suoraan että NATO lopetti serbien tekemät kansanmurhat. Hävyttömän kauan niiden annettiinkin jatkua.

    "EU:n natomaat taasen ovat sotineet kaiken aikaa "

    Jaa? Missäs vaikka Norja on sotinut? Ja vielä jatkuvasti?

    Ihan noin tiedoksesi: ennen EU-aikaa tapahtuneista asioista on aika turha syyttää EU:ta.

    "Kenraali Lindbergin solmima Isäntämaasopimus "

    Suomen valtion solmima isäntämaasopimus.

    Rauhanliike voisi kohdistaa huomionsa Venäjään. Se on militaristinen imperialistinen valtio joka hyökkäilee naapurimaihinsa ja pyrkii epävakauttamaan muuallakin.

    Äänestä

  • Rauha tarkoittaa myös sitä että voi elää rauhassa. EU on vienyt rauhan useimmilta rahojen kera. Lopulta tämä tukiaisvaltio päätyy tunkiolle ihmisten kanssa. Mikään ei voi estää sitä koska on eletty koko euron ajan veloilla. Ja toiset ovat rikastuneet keinotekoisesti tukiaisilla. Joskus petkutetut tämän tajuavat.

    Äänestä

  • rauhaa.rauhaa kirjoitti:

    "Se päättyi EU:n natomaiden sekaantumiseen Jugoslaviaan aseiden avulla 1 990 luvulla."

    Puhu vaan suoraan että NATO lopetti serbien tekemät kansanmurhat. Hävyttömän kauan niiden annettiinkin jatkua.

    "EU:n natomaat taasen ovat sotineet kaiken aikaa "

    Jaa? Missäs vaikka Norja on sotinut? Ja vielä jatkuvasti?

    Ihan noin tiedoksesi: ennen EU-aikaa tapahtuneista asioista on aika turha syyttää EU:ta.

    "Kenraali Lindbergin solmima Isäntämaasopimus "

    Suomen valtion solmima isäntämaasopimus.

    Rauhanliike voisi kohdistaa huomionsa Venäjään. Se on militaristinen imperialistinen valtio joka hyökkäilee naapurimaihinsa ja pyrkii epävakauttamaan muuallakin.

    Suomen valtion edustajat eivät allekirjoittaneet isäntämaasopimusta,
    sen teki kenraali. sopimuksen allekirjoittaja on vastuussa, varsinaiset päättäjän luulevat olevansa turvassa sitten kun tämä maanpetos käsitellään oikeudessa,

    Äänestä

  • aikanaan kirjoitti:

    Kenraali on nimenomaan Suomen valtion edustaja joka hallituksen ja presidentin valtuuttamana allekirjoitti sen sopimuksen.

    Ettekö te tiedä ja ymmärrä mitään?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kansa-päättää kirjoitti:

Euroopan rauha voi olla vaarassa , jos Britannia eroaa EU:sta,varoittaa pääministeri Daivid Cameron. Cameronin, mukaan Britannia on joutunut katumaan joka kerta, kun se on kääntänyt selkänsä Euroopalle. Britannian historia on tiukasti kytköksissä Eurooppaan , mistä esimerkkeinä mm. Waterloon taistelu ja kaksi maailmansotaa.

Britannian eroa EU:sta vaativalle Brexit-kampanjalle kasvot antanut Boris Johnson vastaa Cameronille, että Euroopan unioni pyrkii luomaan samanlaisen supervaltion kuin Hitler ja varoittaa kansalaisia , että vaikka Brysselin byrokraatit käyttävät erilaisia metodeja kuin natsidiktaattori, he pyrkivät yhtälailla yhdistämään Euroopan yhden auktoriteetin alle.

"Napoleon ,Hitler ja erinäiset ihmiset yrittivät tätä ja yritykset päättyivät traagisesti. Ikuinen ongelma on se, että Euroopan ideassa ei ole lojaalisuutta. Ei ole olemassa yhtä auktoriteettiä, jota kuka tahansa kunnioittaisi tai ymmärtäisi. Tämä aiheuttaa massiivisen demokraattisen tyhjiön."

Johnsonin mukaan EU:n "tuhoisat" epäonnistumiset ovat vauhdittaneet jännitteitä jäsenvaltioiden välillä ja antaneet Saksalle mahdollisuuden kasvattaa voimaansa, eli "ottaa valtaansa Italian talouden ja tuhota Kreikka."

Pyrkimykset yhdistää Eurooppa yhden hallituksen alle ovat toistuneet viimeisen 2000 vuoden ajan Euroopan historiassa. Johnsonin mukaan tavoitteena on ollut saada takaisin menetetty kulta-aika ,Rooman valtakunta.

Johnson jatkaa, että EU_jäsenyyden taloudellisia hyötyjä on liioiteltu, sillä euro on pikemminkin kiristänyt jännitteitä jäsenvaltioiden välillä.

"Italialaiset , jotka olivat aikoinaan merkittäviä moottorien valmistajia, ovat tuhoutuneet euron myötä-tämä olikin saksalaisten tarkoitus"

Euron kautta Saksa on saavuttanut lyömättömän edun tuottavuudessaan koko euroalueeseen nähden. Siksi brittien tulisikin toimia Euroopan sankareina , terveen järjen äänenä ja lopettaa tapahtumakulku, joka on karkaamasssa käsistä.

Kampanjointi puolesta ja vastaan on kiihtynyt viime viikkoina.
Britannia äänetää asiasta 23.kesäkuuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu