Tuo aloite on nyt menossa eduskuntaan

HölmölässäNäin

"Kansalaisaloite työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi on saanut 85 337 allekirjoitusta ja tulee eduskunnan käsittelyyn. Aloitteen tavoitteena on ylläpitää eläkeläisten ansaittu tulotaso ja estää köyhtyminen."

Toivotaan että se ei pääty sinne muitten aloituksien joukkoon joita ei käsitellä sillä Sipilällä on nyt tiukka säästökuuri menoillaan ja rahaa tarvitaan.

7

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bortugalissa

      Työeläkeindeksi ei vaikuta valtiontalouteen muuten kuin alennettuna se vie ostovoimaa, eläkeläiset yleensä käyttää eläkkeensä paitsi ne joilla jättäeläkkeet on.

    • ei-ikinä-SDPTÄ

      Mielestäni TODELLA KUSIPÄISTÄ TOIMINTAA leikata jo moneen kertaan leikattuja työeläkkeitä. joihin muutamassa vuodessa ostovoiman syövän huonon indeksiehdon SDPLÄIS-LIPPONEN liitti, koska työeläkkeet maksetaan eläkeyhtiöistä. Talous ja työpaikaikkatilanne paranisi, jos eläkeläisten ostovoimaa lisättäisiin. Sekin raha tulisi kulutukseen, eli koko Suomi hyötyisi.

      YLISUURET ELÄKKEET PITÄISI LEIKATA JA ELÄKEKATTO. Niinhän lähes kaikissa MUISSA EU-MAISSA jo on. Tottakai Suomen pitää tässäkin asiassa pyrkiä yhdenmukaisuuteen muiden kanssa.

      • SIHSIPU

        EU vaatii eläkeleikkauksia vaikka ne ei valtionrahoihin vaikuta, köyhät vain halutaan kyykyttää.
        Ero EUsta on ratkaisu tähänkin.


      • RahanKiertokulku

        Työeläkkeitä ei makseta verovaroista toisin kuin kansaneläkkeet ja takuueläkkeet. Työeläkevaroista on leikattu jo 20 vuotta ja rahaläjän koko on jo noin 184.000 miljoonaa euroa, 184.000.000.000 euroa, 184 miljardia euroa.
        Työeläkkeistä maksetaan veroa, joten jo pienetkin työeläkkeet rikastuttavat valtiota. 1400 e/kk työeläkkeellä ei saa kansaneläkettä, mutta veroa menee kunnasta ja seurakunnasta riippuen n . 170-200 e/kk. Lisäksi tietysti kulutuksesta arvonlisäverot.
        Ilman leikkauksia 1400 e/kk olisi yli 1700 e/kk poistettu kansaneläkkeen perusosa nykyarvoltaa yli 100 e/kk päälle.
        Eläkeläisistä suurin osa on yksin asuvia. Varsinkin pääkaupunkiseudulla ja suurimmissa asutuskeskuksissa alle 2000euron kuukausieläkkeet menevät kulutukseen kokonaan palkkatyötä korkeamman verotuksen takia. Harvaan asutuilla alueilla, joissa joukkoliikenne on heikko, oman auton pito tulee ylivoimaiseksi jo 1400 euron tyeläkkeellä yhden hengen talouksissa, ja takseihinkaan ei rahat riitä.
        Työeläkeleikkauksia ei voi perustella kansantaloudellisilla seikoilla. Leikattua työeläkerahaa on veroparatiiseissa kymmeniä miljardeja, joissa ne eivät hyödytä Suomea mitenkään. Ne ovat jättipotti hoitopalkkioina välikäsille.
        Turha vrittää esittää tekosyinä tulevien polvien eläkkeitä. Nämä miljardit ovat Suomesta pois eivätkä tue investointeja eikä kulutusta, jotka puolestaan loisivat ja ylläpitäisivät tuotantoa ja työllisyyttä. Siitä karttuisi nuoremmille ikäluokille tuloja ja työeläkettä. Koko kansantalous hyötyisi.


      • RahanKiertokulku

        Tarkistus: Esimerkkitapauksessa 1400 e/kk työeläkkeestä menee useimmissa kunnissa veroa yli 200 e/kk. Käteen jää alle 1200 e/kk.


      • Ryöstöautomaatti

        Suomen työeläkejärjestelmä on poikkeuksellinen EU:ssa ja koko maailmassa. Suomessa työeläkemaksut kerätään YKSITYISIIN työeläkeyhtiöihin, ei valtiolle.
        SAK-AY on keskeinen vaikuttaja työeläkeratkaisuissa.
        Työeläkeindeksien heikennykset ja sen seurauksena useimpien nykyisten työeläkeläisten kestämätön taloudellinen tilanne juontuu Lipposen-Halosen hallituksen päätöksiin vuodelta 1995. Himoleikkaajiin kuului myös "Liisan lista"- Jaakonsaari ja Arja Alho. Halonen oli entinen sosiaali- ja terveysministeriön, oikeusministeri ja SAK:n lakimies vuodesta 1970.
        Leikkausten piti kestää vain muutama vuosi, jossa ehditään ja ehdittiinkin varautua suurten ikäluokkien eläköitymiseen. Siitä tehtiinkin ryöstöautomaatti.
        Haloselle, Alholle, Jaakonsaarelle ja muille SDP:n vetoeläteille ei yksityiset työeläkerahat
        kuulu mitenkään.


    • SF-HölmölässäToisin

      Rikkaassa Ruotsissa eläkekatto euroissa on noin 4180 e/kk. !!!!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      276
      4712
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2894
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      36
      2882
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1816
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1674
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      61
      1438
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      220
      1204
    Aihe