Haittamaahanmuuton jatkumista toivovat eurokommunistit yrittävät usein väittää rajavalvonnan olevan niin kallista , ettei siihen kannata ryhtyä. Tässäkin asiassa totuus on kuitenkin toinen.
Saksa on julkaissut budettisuunnitelmansa pakolaisten suhteen ja varaa jo ennen vuotta 2020 käytettäväksi hurjat 94 miljardia euroa. Jos budjetin laskeminen aloitetaan tästä vuodesta , tulee vuosihinnaksi yli 20 miljardia euroa.
Eurooppalainen ajatuspaja kohautti aiemmin arviolla , joiden mukaan rajavalvonta tulisi maksamaan EU:lle sata miljardia seuraavan 10 vuoden aikana, eli vuosihinta koko Euroopalle olisi sen arvion mukaan 10 miljardia. Jo pakolaisten vastaanottokulut yhdelle suurelle maalle ovat siis tuplaten suuremmat kuin rajavalvontakulut koko Euroopalle.
Tosiasiassa rajavalvontakulut päätyvät olemaan vielä pienemmät, koska arvio oli muodostettu hölmöllä laskutavalla,jossa Euroopan jokaista rajaa valvottiin. Käytännössä valvontaa tarvittaisiin vain Etelän ja Idän ulkorajoille. Siten kulut laskisivat jo puoleen arvioidusta.(The Daily Beast)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.