Bernie Sanders on voittanut 20 osavaltiota eli yli puolet tähänastisista 36 osavaltiosta Demokraattisen puolueen avoimissa esivaaleissa (open primary) tai vaalikokouksissa (caucus).
Hillary Clinton oli ennen tätä päivää kuitenkin voittanut kaikki kahdeksan suljettua esivaalia (closed primary). Mutta tänään Clinton hävisi Oregonin suljetun esivaalin Sandersille lähes 10 % erolla 54,34 % – 45,66 % ja Kentuckyn suljettu esivaali päättyi lähes tasatulokseen 46,33 % - 46,75 %.
Suljetussa esivaalissa saavat äänestää ainoastaan puolueen vanhat jäsenet. Esimerkiksi New Yorkin suljetussa esivaalissa äänestämään pääsi vain 1,7 miljoonaa sellaista puolueen jäsentä, jotka puoli vuotta ennen esivaalia olivat rekisteröityneet Demokraattien äänestäjiksi.
Puoli vuotta ennen vaaleja Bernie Sandersin ehdokkuudesta ei tietänyt juuri kukaan. Sen jälkeen hänen kannatuksensa on moninkertaistunut. Kuitenkin 3 miljoonaa riippumattomaksi äänestäjäksi rekisteröitynyttä, jotka valtaosin kannattavat Sandersia, ei saanut lainkaan äänestää New Yorkissa.
18-44-vuotiaiden nuorten äänestäjien ja kaikkien uusien äänestäjien keskuudessa Sanders on selvästi Clintonia suositumpi. Tilanne valitsijamiesten välillä on nyt Clinton 1768 – Sanders 1502. Arizonan 75 valitsijamiehen esivaaleja vaaditaan mitätöitäviksi. Yhteensä esivaaleissa valitaan 4051 valitsijamiestä.
Valitsijamiehet osavaltioittain (SEV nimen edessä merkitsee suljettua esivaalia):
Iowa: Clinton 23 – Sanders 21.
New Hampshire: Clinton 9 – Sanders 15.
Nevada: Clinton 16 – Sanders 19. (Muutos vaalikokouksessa. Aiemmin 20 – 15.)
South Carolina: Clinton 39 – Sanders 14.
Alabama: Clinton 44 – Sanders 9.
American Samoa: Clinton 4 – Sanders 2.
Arkansas: Clinton 22 – Sanders 10.
Colorado: Clinton 25 – Sanders 41. (Muutos vaalikokouksessa. Aiemmin 28 – 38.)
Georgia: Clinton 73 – Sanders 29. (Muutos tarkistuslaskennassa. Aiemmin 74 – 28.)
Massachusetts: Clinton 46 – Sanders 45.
Minnesota: Clinton 31 – Sanders 46.
Oklahoma: Clinton 17 – Sanders 21.
Tennessee: Clinton 44 – Sanders 23.
Texas: Clinton 147 – Sanders 75.
Vermont: Clinton NOLLA – Sanders 16.
Virginia: Clinton 62 – Sanders 33.
Kansas: Clinton 10 – Sanders 23.
SEV Louisiana: Clinton 37 – Sanders 14.
Nebraska: Clinton 10 - Sanders 15.
Maine: Clinton 9 – Sanders 16.
Mississippi: Clinton 32 – Sanders 4.
Michigan: Clinton 63 – Sanders 67.
Northern Marianas: Clinton 4 – Sanders 2.
SEV Florida: Clinton 141 – Sanders 73.
Illinois: Clinton 78 – Sanders 78.
Missouri: Clinton 36 – Sanders 35.
North Carolina: Clinton 60 – Sanders 47.
Ohio: Clinton 81 – Sanders 62.
Ulkomailla: Clinton 4 – Sanders 9.
SEV Arizona: Clinton 42 – Sanders 33. (Muutos tarkistuslaskennassa. Aiemmin 44 – 31.)
Idaho: Clinton 5 – Sanders 18.
Utah: Clinton 6 – Sanders 27.
Alaska: Clinton 3 – Sanders 13.
Hawaiji: Clinton 8 – Sanders 17.
Washington: Clinton 27 – Sanders 74.
Wisconsin: Clinton 38 – Sanders 48.
Wyoming: Clinton 7 – Sanders 7.
SEV New York: Clinton 139 – Sanders 108.
SEV Connecticut: Clinton 28 – Sanders 27.
SEV Delaware: Clinton 12 – Sanders 9.
SEV Maryland: Clinton 61 – Sanders 34.
SEV Pennsylvania: Clinton 106 – Sanders 83.
Rhode Island: Clinton 11 – Sanders 13.
Indiana: Clinton 39 – Sanders 44.
Guam: Clinton 4 – Sanders 3.
West Virginia: Clinton 11 – Sanders 18.
Kentucky: Clinton 28 – Sanders 27.
Oregon: Clinton 26 – Sanders 35.
Kokonaistilanne: Clinton 1768 – Sanders 1502.
Jäljellä on 9 esivaalia. Sanders tarvitsee niissä voittoon keskimäärin 66 % kannatuksen. Se on suuri haaste, ei silti mahdoton.
Suljettuja esivaaleja on jäljellä enää yksi. Kannattajakunnaltaan Clintonille suosiollisia alueita on enää Washington DC, mistä valitaan vain 20 edustajaa.
Sandersille suosiollisia alueita jäljellä on viisi, mukaan lukien Kalifornia. Sieltä valitaan 475 edustajaa ja 8 muusta esivaalista yhteensä 306.
Clinton voitti viimeksi Guamin sotilastukikohdassa ja sielläkin vain yhden valitsijamiehen erolla 4 – 3. Guam ei kuulu USA:n varsinaisiin osavaltioihin ja sieltä valitaan sen pienen koon vuoksi vain 7 valitsijamiestä.
Varsinaisista USA:n osavaltioista Clinton on viimeksi voittanut muun kuin suljetun esivaalin kaksi kuukautta sitten 22. maaliskuuta Arizonassa ja tuostakin esivaalista on vaaliviranomaisille jätetty yli 100.000 äänestäjän allekirjoittama vetoomus uusista vaaleista lukuisten epäselvyyksien ja virheiden vuoksi.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kommunisti USA n presidentiksi ?
Tuohan on kuin Leninin märkä uni ! "Tavoitteenamme on maailmanlaajuinen sosialistinen yhteisvaltio" näin lausi eräs johtava ideologi jo 20 luvulla. "Me haluamme yhden valtion yhden kielen ja yhden Johtajan" unelmoi toinen 20 luvun lopussa. Nuo tuhatvuotiset jos ei iankaikkiset valtiounelmat eivät toteutuneet. Samaan sarjaan on laskettava "amerikkalainen kommunistipresidentti". Sehän olisi sama kuin Kim Il Junnin kutsumiseen valkoiseen talon neuvonantajaksi. Mutta sehän ei hidasta "tuntemettomia" ja muita unelmoimasta ,unelmoidaanhan ikuisesta elämästä, tasavertaisuudesta ja kaiken jakamisesta kaikille. Pääasiahan lienee että unelmia piisaa niillehän on helpoin rakentaa vaikka mitä sehän on nähty. "Kauas pilvet karkaavat" kuten iskelmä kertoo.......
Bernie ei kommunisti ole, vaikka sosialistiksi tunnustautuukin, pitää pohjoismaita sosialistisina ja kannattaa tätä pohjoismaiden mallia. Tuosa vuodelta 2006:
"Bernie Sanders, USA:n senaatin sosialisti ihailee Pohjoismaita
- Sosialismi on amerikkalaiselle senaattorille Bernie Sandersille suunnilleen sama asia kuin pohjoismainen hyvinvointivaltio...
– 20 vuotta sitten ihmiset täällä ajattelivat sosialismilla Neuvostoliittoa tai Albaniaa. Nyt he ajattelevat Skandinaviaa. Vermontissa ihmiset ymmärtävät minun puhuvan demokraattisesta sosialismista.
– Sosialismista puheen ollen ajattelen, että meillä on paljon opittavaa Skandinaviasta ja siitä erittäin hyvästä työstä, mitä eurooppalaiset ovat tehneet. Sellaisissa maissa kuin Suomi, Norja ja Tanska köyhyys on lähes poistettu. Kaikilla on oikeus terveydenhoitoon kansalaisuuden perusteella. Keskiasteen opetus on kaikkien saatavilla tuloista riippumatta, käytännössä ilmaiseksi. Siellä ollaan paljon mukana politiikassa, äänestysprosentit ovat korkealla. Minusta meillä on paljon opittavaa maista, jotka ovat luoneet tasa-arvoisemman yhteiskunnan kuin Yhdysvallat..."
http://hirvasnoro.blogspot.fi/2006/12/bernie-sanders-usan-senaatin.html
Taitaa tuntematonsotilas herätä Ruususenunesta ei tule sosialististä Presidenttiä ,kuka uniin uskoo se varjoaan pelkää.
Sanders on ainoa, joka voittaa toisella kierroksella Trumpin. Superdelegaatit hylkäävät Clintonin, joka ei ole voittanut yhtään aitoa vaalia maaliskuun jälkeen.
Superdelegaatit eivät tule koskaan hylkäämään Clintonia näillä vaihtoehdoilla. Se on fakta, eikä mitään toiveajattelua.
Faktat ovat olemassaolevia asioita. Sinä itse esitit juuri äsken toiveajattelua.
Bernie Sandersin voittotulos Oregonissa on jälleen muuttunut. Suomalainen media uutisoi aamulla Sandersin voittaneen 53 % - 47 %. Samaan aikaan kuitenkin USA:n media kertoi tulokseksi 54 % - 45 %. Green Papers päivitti tarkistetun tuloksen tänä iltana. Se onkin nyt Sandersin eduksi 56 % - 43 %.
Sandersin Suomessakin uutisoitu 6 % voittomarginaali on siis tämän päivän aikana kasvanut kaksinkertaiseksi.
Oregon on ensimmäinen suljettu esivaali, jonka Clinton hävisi ja oli vähällä hävitä tänään myös Kentuckyn suljetun esivaalin. Clintonin takaa ovat nyt kaikonneet myös "puolueen uskolliset soturit". Jäljelläolevissa avoimissa vaaleissa Sanders on suosikki kaikkialla muualla paitsi "establishmentin" pääkaupungissa Washington DC:ssa.
http://www.thegreenpapers.com/P16/OR-D
Ainoat enää jäljelläolevat suljetut esivaalit (closed primaries) ovat New Mexico ja Washington DC. Molemmat pieniä, joista valitaan yhteensä vain 54 valitsijamiestä. Muista jäljelläolevista osavaltioista valitaan yhteensä 687 valitsijamiestä. Clintonin "junttavaalit" on siis pääosin jo käyty ja loput ovat jo astetta demokraattisempia.