Hyvät tulevat ja tuoreet vanhemmat (avautuminen)

Onneksi olkoon! Lapsen saaminen on jännittävää aikaa. Mutta pitäkäähän mielessä, että teidän vastuullanne on ihminen, jonka koko elämän laatu on pitkälti kiinni siitä, kuinka "hyvin" kasvatuksessa onnistutte. Lähipiirissäni on lukuisia sellaisia nuoria aikuisia, joilla on mielenterveysongelmia juurikin siksi, että lapsuus ei mennyt ihan niinkuin Strömsöössä. Minäkin lukeudun tähän porukkaan. Minulla on ollut ongelmia masennuksen, sosiaalisten tilanteiden pelon kanssa, pakko-oireiden ja itsetuhoisen käytöksen kanssa viimeiset kymmenen vuotta. Hengissä ollaan, mutta pari kertaa olen ollut erittäin lähellä itsemurhaa.

Moni teistä varmasti miettii, että hyvinhän tässä menee, en pahoinpitele enkä seksuaalisesti hyväksikäytä lastani, olen hyvä isä/äiti! Mutta tämän avautumisen tarkoituksena onkin muistuttaa, että myös muulla on väliä. Ne ovat pieniä mutta tärkeitä asioita.

Jotta teidän lapsistanne tulisi mahdollisimman tasapainoisia ja onnellisia ihmisolentoja, minulla on pari vinkkiä teille:

1. Kun lapsi on surullinen/vihainen, tarjoa myös tukea äläkä vain kritisoi/huuda
Lapsen kiukuttelu ja itku ovat puolustuskeinoja, joilla lapsi hakee vanhemman turvaa. Jotkut kuvittelevat, että kun lapselle huutaminen tai tukasta vetäminen hiljentää lapsen, työ on tehty. Mutta älkää herranjumala sentään jättäkö lasta yksin tunteittensa kanssa! Toruminen on OK, kunhan on lapsen tukena kun hänellä on kurja olo. Kun lapsi itkee, on äärimmäisen tärkeää halata, olla läsnä ja tukea lasta. Jos lapsi ei koskaan saa kaipaamaansa tukea näissä vaikeissa tilanteissa, ei hän opi käsittelemään vaikeita tunteita. Myöhemmällä iällä tällainen yksilö saattaa purkaa vaikeita tunteita esimerkiksi väkivallan keinoin, joko muita tai itseään kohtaan (minä tein sein viiltelyn avulla, 10 vuoden ajalta arpia onkin jo kertynyt melkoinen määrä).

2. Muista huomioida lastasi myös silloin, kun hän on nätisti/hiljaa
Eli toisin sanoen älä tee niin, että puhut tai huudat lapsellesi vain silloin, kun lapsi on vaikea tai surullinen. Anna myös positiivista palautetta ja ilmaise selkeästi, että rakastat häntä. Iloitse lapsesi kanssa, halaa usein. Jos lapsi saa palautetta vain silloin, kun hän tekee jotakin väärin, itsetunto ei pääse kehittymään normaalisti. Muista antaa positiivista palautetta monipuolisesti, ei vain kouluarvosanojen suhteen; tue hänen persoonansa kasvua (persoona on muutakin kuin suoritukset!). Minusta tuli koulun suhteen perfektionisti, koska vain hyvien arvosanojen avulla sain vanhemmiltani edes joskus positiivista palautetta. Yritin saada niiden kautta rakkautta, siinä onnistumatta. Yhä edelleen määrittelen itseni suoritusten kautta, ja itsetuntoni on olematon. Epäonnistuminen koulussa/töissä saa minut inhoamaan itseäni, sillä koen, että epäonnistuin ihmisenä.

3. Jos sinulla on mielenterveysongelmia, hae apua!
Vanhempien mielenterveysongelmat ovat myrkkyä lapselle. Usein nämä ongelmat "peritytyvät". Lapsi aistii sen, että kotona ei ole kaikki hyvin. Oman isän/äidin ongelmien aiheuttama impulsiivisuus ja vihaisuus tai passiivisuus/masentuneisuus saa lapsen luulemaan, että hän aiheutti äidin/isän pahan olon. Vanhemman mahdollinen impulsiivinen käytös (esim raivokohtaukset) tekevät kodista lapselle pelottavan paikan, jossa joutuu olemaan varuillaan. Jos äiti/isä on usein vihainen, lapsi alkaa pelkäämään häntä. Lapsi ei uskalla hakea kontaktia tai jutella, vaan vetäytyy omiin oloihinsa. Turvaton lapsuus on eräs yleisimpiä syitä lukuisille eri mielenterveysongelmille, mukaanlukien masennus, paniikkihäiriö ja useat persoonallisuushäiriöt. Minun äitilläni oli mielenterveysongelmia, ja raivoaminen saattoi alkaa minä hetkenä hyvänsä. Sain kovan rangaistuksen mitä pienemmistä asioista, jos äitillä sattui olemaan huono päivä. Aloin pelkäämään äitiäni, ja emme olleet koskaan kovin läheisiä. Tunsin oloni vierailijaksi omassa kodissani. Nykyään äitini voi paremmin, mutta emme ole vieläkään läheisiä. Terve lapsi-vanhempi -suhde ei päässyt koskaan muodostumaan, sillä sain äidiltä enemmän vihaa kuin rakkautta.

4. Älä käytä fyysistä kuritusta
Vielä nykyäänkin monet uskovat, että lapsen kasvatukseen kuuluu fyysinen kuritus. Mutta ilman sitäkin pärjää, ihan tosi. Aloin pelkäämään äitiäni osittain myös siksi, että hän tukisti ja antoi luunappeja usein. Kun veljeni sai selkäsaunan (mattopiiskalla), menin vessaan piiloon ja itkin. Olisin halunnut puolustaa veljeäni, mutta en uskaltanut, minua pelotti liikaa. Eli en suosittele minkäänlaista fyysistä kuritusta, sillä sen käyttö meidän kotona lisäsi ahdistustani ja myrkytti lapsi-äiti -suhteeni.

Nykyään tiedetään paljon enemmän siitä, mitkä ovat hyvän kasvatuksen ainekset. Taustalla on lukuisia tutkimuksia, ja aiheesta on myös paljon kirjoja. Eli ei kannata luottaa siihen, että omat vanhemmat hallitsivat kasvatuksen hyvin ja matkia heitä.

Onnea ja menetystä!
070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kieroonkasvanutihminen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu