Vähän kaikenlaista harrastetta, ensin pitää vain hoitaa muita asioita pois alta.
Joitain vanhoja kavereitakin voisi käydä tervehtimässä että mitä kuuluu nykyisin.
Keidenkään "tanssityttöjen" luokse en taida uskaltaa, enkä edes yrittää, vaikka ovatkin mielestäni aika söpöjä sinänsä, ja saisin heti tietoon missä päin kaupunkia sellaisia asustelee tällä hetkellä.
Mutta kauneus pelottaa tuollaisissa nuorissa naisissa sitten, aika paljonkin joskus että jos jotenkin vahingossa tekee tuollaisille pahan olonkin.
Sitten pitäisi käydä eräässä todella jännittävässä kalastuspaikassakin, silloin jos sinne menee, otan kyllä älypuhelimen mukaan ja laitan siitä GPS:n päälle jotta näkee sijaintini jos jotain sattuu tuossa paikassa, on niin paha se maasto.
Tuolla jos loukkaantuu jotenkin että ei pääse liikkumaan, loukkaantuminen hengenvaarallisestikin on helppoa tuossa maastossa, on älylätty ja GPS siinä päällä näkee sijainnin.
Ja kaikenlaista muutakin tekemistä olisi tiedossa.
Aika hyviä pullia nuo kivikylän täytetyt lihapullat, ei siis sokeripullia, vaan lihapullia, noita on erilaisia noita täytettyjä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.