Mersu on kova ruostumaan

Ruostekasa

Ruostunut Mersu
Kuusi vuotta vanhan Mercedes-Benz-henkilöauton kaikki ovet ja takaluukku piti vaihtaa ruosteen takia. Omistaja oli ostanut auton käytettynä yksityiseltä, mutta kustannukset kuuluivat omistajan mukaan koritakuun takia maahantuojalle. Maahantuoja oli suostunut ”asiakasystävällisesti” maksamaan korjauksista 70 prosenttia, vaikka katsoikin takuun päättyneen. Omistajalle jäi silti 4 852 euron osuus kustannuksista. Maahantuojan mukaan takuu oli jo päättynyt, eikä yksityishenkilöltä ostetusta autosta voinut vaatia korvauksia virhevastuun perusteella.
SUOSITUS Auto oli huollettu maahantuojan korjaamolla lokakuussa 2010, jolloin huoltokirjan puhkiruostumattomuustakuukohtaan oli merkitty rasti kohtaan ”kyllä”. Tammikuussa 2012 tehdyssä huollossa rasti oli merkitty kohtaan ”ei”, mutta maahantuoja ei selvittänyt, miksi takuu oli tuolloin päättynyt. Mikään ei lautakunnan mukaan viitannut siihen, että ruostumisen syynä olisi muu kuin korirakenteen puutteellinen korroosionkestävyys. Koska takuussa tarkoitetusta virheestä ei saa koitua asiakkaalle kustannuksia, maahantuojan piti korvata auton omistajalle 4 852 euroa.

35

1791

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alkuaines

      Ryssät perkele kuluttaa kaiken sinkin ämpäreihinsä, ei riitä johtotähteen!

    • Jopasnytruostahti

      Vain Tojo ruostuu nopeammin.

      Mutta eituo 6 vuotta ole kovin tyypillinen aika.

      • Anonyymi

        Tojoni ei päädy romuttamolle ruosteen takia, vaikka ikää on 20 vuotta.
        Se menee hyväkuntoisena vaihtoon ja rahaakin saa moninkerroin enemmän kuin samanikäisestä marsusta joka on romuttamotavaraa.


    • unohdettujuttu

      Olen harkinnut 2-3 vuotiasta Mersua kakkosautoksi mutta tuo ruostuminen vie mielenkiinnon.

      • ostase

        2 vuotta vanha W205. Ovet, konepelti, etulokasuojat ja takaluukku alumiinia. Ei ruostu ei.


    • igiygliy

      Kaikki autot mm. tuokin vm. sinkitään tehtaalla tai suomessa, tämä toimenpide on jäänyt tällä kertaa virheellisesti pois, ota yhteys maahantuojaan.

      • mersu.on.ruosteromu

        Ei niitä peltejä Suomessa sinkitä poislukien joita Suomessa valmistetaan. Jos niitäkään. Mersu ruostuu nykyään melkein kuin Tojo.


      • ruostepeikko

        Taitaa ainut mikä on ruosteessa niin sinun alushousut.


      • ruostemersu
        ruostepeikko kirjoitti:

        Taitaa ainut mikä on ruosteessa niin sinun alushousut.

        Siksi ajankin Mersulla. Käy sävy sävyyn.


      • saumoo

        Korin korjaus peltejä on markkinoilla tarjolla, huru mykkä!


      • ruostekasa
        saumoo kirjoitti:

        Korin korjaus peltejä on markkinoilla tarjolla, huru mykkä!

        Eipä viitsi ostella ruostuvia Mersun romuja joita pitää alkaa jo liki uutena korjaamaan.


      • TojoKesti
        mersu.on.ruosteromu kirjoitti:

        Ei niitä peltejä Suomessa sinkitä poislukien joita Suomessa valmistetaan. Jos niitäkään. Mersu ruostuu nykyään melkein kuin Tojo.

        Ajoin 11 vuotta samalla Toyota Corolla Versolla, jonka ostin uutena. Ei ollut murheita ruosteesta. Yksi vika tuli (siis vain yksi), jarrusylinteri jumitti. Akkukin kesti 11 vuotta. Oli vähävikaisin auto 48 autoiluvuoteni aikana.
        Nyt on MB180 2014 ja ollut jo kahdesti korjattavana.


    • Ollil1

      Ymmärtääkseni näiden uudempien mallien korit kestää, noin vm.2008 ja uudempien. Vanhemmat on sitävastoin usein ihan karmeassa kunnossa, Vito pakut ja väyryset on ihan oma lukunsa. Toisaalta näkee joskus vielä siistejä w124 mallejakin, mersu vaatinee hyvää huolenpitoa.

      • Korroosiokaara

        W124 ruostui myös mutta ei niin pahasti kuin uudet.


      • E220_CDI
        Korroosiokaara kirjoitti:

        W124 ruostui myös mutta ei niin pahasti kuin uudet.

        MItä korimalleja tarkoitat uusilla? Montako ruosteista W204, W212 tai edes W211 faceliftiä olet nähnyt? Onko esittää kuvia ruostevaurioista?


      • laatutavaraa
        E220_CDI kirjoitti:

        MItä korimalleja tarkoitat uusilla? Montako ruosteista W204, W212 tai edes W211 faceliftiä olet nähnyt? Onko esittää kuvia ruostevaurioista?

        Ei niitä ole. Trolli vain trollaa.


      • vähän.on

        Kyllä niitä löytyy, mutta onneksi vielä yksittäistapauksia. Pieni haku kuukkelilla.


      • olimalli124
        Korroosiokaara kirjoitti:

        W124 ruostui myös mutta ei niin pahasti kuin uudet.

        Oli -95 mallinen E 124 korinen aikoinaan. Kyllä se oli oikea ruosteromu. Jos uudet todellakin ovat vielä herkempiä ruostumaan, niin kierrän kaukaa. Luulin, että uudemmat olisivat parempia.


      • vanhamuttaparas
        E220_CDI kirjoitti:

        MItä korimalleja tarkoitat uusilla? Montako ruosteista W204, W212 tai edes W211 faceliftiä olet nähnyt? Onko esittää kuvia ruostevaurioista?

        no pikkujuttu on, tosin on autollakin ajettu jo puolimiljoonaa, paalissahan muut autot ovat jo tässä vaiheessa, w211 200 2009, kuskin puolen oven alaosa saranapuolelta kukkii, eturengas on heittänyt sepeliä tuohon kulmaan ja hakannut maalit pois, 3 vuotta sitten kerran hätäseen maalattu, mutta nyt tarttis taas petrata, muutoin on kyllä ruostevapaa joka puolelta alusta mukaan lukien ja kyytihän on edelleen erinomainen, olen koeajanut uudempiakin...


    • Kittiviat

      Onko kittivikaa vielä näissä 2010 lukulaisissakin?

      • ruoste.syö

        Kyllä on ja PALJON.


    • AutonIrvikuvaMersu

      Onhan täysi paskamerkki.

    • Tarkkakorvainen

      Hiljaisessa kesäyössä kuulee hyvin kun Mersu ruostuu.

    • kdpppp

      Mersuni täyttää pian 10v eikä ole yhtään ruostetta. ..

      • uniiqqi

        Onko valkoinen väriltään?


      • pahvimuki

        Ei pääse köyhät elvistelemään johto tähdellä?


    • nelivetomese

      Ootteko koskaan kuulleet autojen ruosteenestokäsittelystä? Entäs pesusta ja vahauksesta? Googlettakaa kyseisiä termejä, niin voitte saada uutta tietoa.
      Kaikki autot ruostuu, jos niillä vaan ajetaan huolehtimatta mistään, idiootit...

    • RuosteOngelmaJatkuu

      Bongattu jo ainakin vm. 2012 ruosteisia (E- ja C-sarja). Ongelmaa ei ole selätetty vieläkään.

    • Tane001

      Vaimolla on 2014 mersu nii on alakanu kukkiin ite ajan tojota 2004 avensiksella eikä oo ruostetta yhtään kun ite ajelen mieluusti halvemmilla. Ois kaupan väyrynen ajettu 70000 oleilee tallissa oli tarkotus capricen jälkeen ottaa ajoon mutta ajelen mieluummin halvemmalla.

      • huonoprovo

        Ja sitten heräsit ja näit parkkipaikallasi ruosteisen Toyotan...


      • pieni_ihme
        huonoprovo kirjoitti:

        Ja sitten heräsit ja näit parkkipaikallasi ruosteisen Toyotan...

        Trollaajien "mersuissa" yllättävän paljon ruostetta. Alumiinisissa ovissa.


    • MustaRauta

      Pelkään kyllä Mersuni ovien ruostuvan koska pesussa ovien sisälle jää vettä. Alareunoissa on vedenpoistoaukot, mutta ei kaikki vesi tule niistä ulos. Oven avaaminen muuttaa alareunan kallistusta ja lisää vettä tulee ulos, mutta ei sittenkään kaikki.

      Aikaisemman MB:n ovien alareunat ruostuivat vaikka kuinka paikkamaalasi. Tukin alaseunan vesireiät ja kaadoin ruosteensuojamassaa (hyvin juoksevaa) koteloon ja annoin seisoa vuorokauden. Sama käsittely jokaiseen oveen ja ruoste lakkasi puskemasta läpi.

      • voiskokeillatuota

        pitikö purkaa paljonkin oviverhouksia pois


      • näitäÄläKastele
        voiskokeillatuota kirjoitti:

        pitikö purkaa paljonkin oviverhouksia pois

        Mersun alumiininen ovi ruostuu heti pois, jos vähänkin kostuu. Muovi on kanssa aine, jota ei parane päästää veden yhteyteen. Samoin uimahousut.


    • Cepy

      Paljoko tane001 hinta väyrysellä voisin pojille peltoautoksi ostaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      208
      11930
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      58
      5569
    3. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      23
      3014
    4. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      48
      2900
    5. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      47
      2535
    6. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      34
      2105
    7. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      47
      1969
    8. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      38
      1955
    9. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1931
    10. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      1827
    Aihe