kaikkia sitä?

kaikkia sitä hulluja päästetään eduskuntaan....eilen juhanna vartiainen oli sen oloinen kuin ois aamu lääkitys jäänyt ottamatta!! vääntelehti ja ryki kravattiaan hyvä ettei tukehtunut!! omituinen pulukka ettei vaan olisi niuvanniemeltä avohoidoss?? jututkin olivat sekavia ja haukkui muita älykääpiöiksi!??? vaikka itse oli lääkityksen tarpeessa!!
16183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

kaikkia sitä?
Esityshän oli riemastuttava. Ääni kohosi falsettiin ja kädet heiluivat kuin tuulivoimalan markkinoijalla. Jäin kuitenki kaipaamaan paperien ilmaanheittämistä takinrepimistä ja käsilläkävelyä omalle istumapaikalle. Show oli muuten melko täydellinen. Mieleen muistui joku haastattelu jonka Vartiainen antoi jollekkin naistenlehdelle ollessaan vielä Sosialidemokraatti. Siinä mainittiin mm. päiväunet ja taisi olla muutakin virkakuntoa lisäävää oheisrekvisiittaa ??

Äänestä

Tarkoitat että Vartiainen kertoi ikäviä totuuksia ja ikävistä totuuksistahan pääsee eroon haukkumalla viestintuojan. Niinpä niin.

Äänestä

Vartiaisen kertomuksesta ei voinut erehtyä. Vartiainen todisti olemuksellaan ja sönkkäämisellään kokoomuksessa vallitsevan älyllisen tason. Stubb laskee sormillaan ja pääsee yleisemmin kolmeen asti. Tosin viimepäivinä hän on osoittanut oppineensa 8 ja 9 numerot, mutta ei välinumeroita, eikä sitä miten ne laskettaisiin yhteen. Paradoksi onkin, että maamme hallitus on kansoitettu hyvin alhaisella älyllä ja mitähän siitä vielä seuraa?? Ahneutta ei näiltä älyn vajauksesta kärsiviltä kyllä puutu, mutta äly ja ahneushan eivät pesi samassa päässä.

Äänestä

Hei Linden

Äänestä

Ota

Äänestä

En tunne henkilökohtaisesti Vartiaista, mutta itselleni tuli mieleen joku sairaus noista liikkeistä ja se ei tarkoita hulluutta, ainakin mies puhui asiat niin kuin ne ovat...älyssä ei näyttänyt olevan mitään vikaa.
Täytyisikö mielestäsi eduskunnassa olla vain täydellisiä, hajuttomia yms. ulkoisesti muovinukkea muistuttavia ihmisiä?
Ei saisi olla mitään "vikaa", pitäisi seisoa kuin vahanukke paikoillaan.
Enemmänkin ihmettelen taparikollisen eduskunnassa oloa, kuten Rinne on.
Ja sössötys on Rinteellä pahempaa kuin Vartiaisella, samoin älynpuute näkyy Rinteen sössötyksissä.
Aloittajalle: Joku vamma tai sairaus ei merkitse hulluutta, esim. moni cp-vammainen voi olla huippuälykäs.

Äänestä
  • vartiainen on varmaan monisairas ja min cp adhd liiketoimiltaan.
    väliin on kuin älyissään,toisinaan kuin kukku luuruu huru-ukko.

    toisaalta rankkaa show:ta tarvitaan,nyt vain hienostellaan kuin nirppanokka-akat. suoraa ja oikeaa sanaa ei tule juuri koskaan keneltäkään,vain samaa soopaa ja sekin valetta.

    Äänestä

  • kokoomuksen "hakkarainen",joka suoltaa ulos mitä oikeasti pitää sanoakin. siinä on muilla herrakelmeillä miettimistä tuulen suunnasta.

    Äänestä

Vartiainen tuli taas " SUOMEEN " ruotsin borin käskystä vahtimaan ruotsin etuja, miten näitä påaskoja syntyy aina kokoomukseen, siellä taitaa politiikkojen koulutus ruotsiin päin kaatuaa.

Äänestä

HEJ

Äänestä

Hei

Äänestä

Todella

Äänestä

Juuri

Äänestä
  • Arvostan.

    Äänestä

Oivakka

Äänestä

VÄÄ

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apuvamätukehdun kirjoitti:

kaikkia sitä hulluja päästetään eduskuntaan....eilen juhanna vartiainen oli sen oloinen kuin ois aamu lääkitys jäänyt ottamatta!! vääntelehti ja ryki kravattiaan hyvä ettei tukehtunut!! omituinen pulukka ettei vaan olisi niuvanniemeltä avohoidoss?? jututkin olivat sekavia ja haukkui muita älykääpiöiksi!??? vaikka itse oli lääkityksen tarpeessa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu