Moi kaikille muillekin yksinäisille.
Sattumoisin osuin tänne palstalle eilen ekan kerran. Jollain tapaa helpotti ja lohdutti aika tavalla sen asian tiedostaminen, ettei ole ainoa joka miettii näitä asioita.
Olen alle kolmekymppinen, ihan tavallinen sieväksi sanottu ja seurallinenkin nuori nainen, saan halutessani kontaktin ihmisiin helposti, mutta...p..njauhaminen ottaa luonnolle pitemmän päälle, ei jaksa.
Hyviä ystäviäkin minulla on olemassa, mutta kaikki asuvat tyyliin vähintään 300 km päässä ja seurustelevat - sinkkuystäville jää siten vähemmän aikaa -> näen heitä erittäin harvoin. Ja itse en ole tilaisuuksista huolimatta ryhtynyt seurustelemaan avoeroni jälkeen, koska en ole halunnut jakaa elämääni näiden "ihan kivojen" miesten kanssa. Eikö silti, en ole luopunut toivosta, että tapaisin joskus samansuuntaisesti ajattelevan miehen. Olisi mukavaa kun olisi seuraa harrastuksiin tai ajatustenvaihtoon. En sinällään pelkää yksinäisyyttä koska suurimman osan elämästäni olen viettänyt omassa seurassani kun en ole joukkuepelaaja vaan tykännyt esim. lukemisesta enemmän.
Lisäksi olen muuttanut usein, se väsyttää, eikä aina jaksa olla erityisen aktiivinen ja "hankkia" uusia kavereita. Eikä oikeastaan aina haluakaan. Pidän ihmisistä, on kiva tutustua uusiin ihmisiin ja näkökulmiin, mutta samalla joutuu aina antamaan itsestäänkin jotain. Välillä tuntuu siltä, että minusta on enää sirpaleita jäljellä. :/
Minua vaivaa usein ulkopuolisuuden ja irrallisuuden tunne; näen kaiken, itsenikin, ikään kuin ulkopuolelta. Kai mietin liikaa asioita enkä siedä kovin hyvin pinnallisuutta. Ihmettelen usein maailman menoa, pyrin hahmottamaan kokonaisuuksia ja aikamme ilmiöitä. Näin ei varmaan pitäisi tehdä, pitäisi täyttää elämänsä ja aikansa päättömällä kohkaamisella ja aivottomilla teoilla, menisi vaan virran mukana.
Tämä kaikki tuntuu ihan mielettömälle ja käsittämättömälle. Siksi oli hienoa löytää täältä muittenkin kirjoituksia - on olemassa muitakin ihmisiä, jotka pysähtyvät tällä hektisellä elämän valtatiellä Ajattelemaan, eivätkä kulje elämäänsä laput silmillä. Lähiympäristössäni ei sellaisia tosiaankaan ole, mutta samojen tähtien alla kuitenkin..siitäkin tiedosta tulee jo parempi mieli!
Sattumoisin osuin tänne palstalle eilen ekan kerran. Jollain tapaa helpotti ja lohdutti aika tavalla sen asian tiedostaminen, ettei ole ainoa joka miettii näitä asioita.
Olen alle kolmekymppinen, ihan tavallinen sieväksi sanottu ja seurallinenkin nuori nainen, saan halutessani kontaktin ihmisiin helposti, mutta...p..njauhaminen ottaa luonnolle pitemmän päälle, ei jaksa.
Hyviä ystäviäkin minulla on olemassa, mutta kaikki asuvat tyyliin vähintään 300 km päässä ja seurustelevat - sinkkuystäville jää siten vähemmän aikaa -> näen heitä erittäin harvoin. Ja itse en ole tilaisuuksista huolimatta ryhtynyt seurustelemaan avoeroni jälkeen, koska en ole halunnut jakaa elämääni näiden "ihan kivojen" miesten kanssa. Eikö silti, en ole luopunut toivosta, että tapaisin joskus samansuuntaisesti ajattelevan miehen. Olisi mukavaa kun olisi seuraa harrastuksiin tai ajatustenvaihtoon. En sinällään pelkää yksinäisyyttä koska suurimman osan elämästäni olen viettänyt omassa seurassani kun en ole joukkuepelaaja vaan tykännyt esim. lukemisesta enemmän.
Lisäksi olen muuttanut usein, se väsyttää, eikä aina jaksa olla erityisen aktiivinen ja "hankkia" uusia kavereita. Eikä oikeastaan aina haluakaan. Pidän ihmisistä, on kiva tutustua uusiin ihmisiin ja näkökulmiin, mutta samalla joutuu aina antamaan itsestäänkin jotain. Välillä tuntuu siltä, että minusta on enää sirpaleita jäljellä. :/
Minua vaivaa usein ulkopuolisuuden ja irrallisuuden tunne; näen kaiken, itsenikin, ikään kuin ulkopuolelta. Kai mietin liikaa asioita enkä siedä kovin hyvin pinnallisuutta. Ihmettelen usein maailman menoa, pyrin hahmottamaan kokonaisuuksia ja aikamme ilmiöitä. Näin ei varmaan pitäisi tehdä, pitäisi täyttää elämänsä ja aikansa päättömällä kohkaamisella ja aivottomilla teoilla, menisi vaan virran mukana.
Tämä kaikki tuntuu ihan mielettömälle ja käsittämättömälle. Siksi oli hienoa löytää täältä muittenkin kirjoituksia - on olemassa muitakin ihmisiä, jotka pysähtyvät tällä hektisellä elämän valtatiellä Ajattelemaan, eivätkä kulje elämäänsä laput silmillä. Lähiympäristössäni ei sellaisia tosiaankaan ole, mutta samojen tähtien alla kuitenkin..siitäkin tiedosta tulee jo parempi mieli!
Vastaukset 4
Vanhimmat
hei..olen 32-wee ja yhden 13-wee:n tytön yh-äiti. muutettiin treelta hesaan väkivaltaa pakoon ja olen yksinäinen. en myöskään ole kovinkaan hanakasti edes etsinyt. baarit ei käy, kun ite en juo.ja olen sisältäni rikki tuhansina sirpaleina..mietin usein jos mulla olisi ystäviä tääl hesassa niin pintaliitäjiä en halua enää tuntea. ja jaksaisinko jälleen "antaa" kaikkeni. olen altruisti ja muiden etu menee oman etuni edelle.sille en voi mitään,olen syntynyt sellaiseksi.silti on ihanaa löytää toisia pinnallisuuteen kyllästyneitä.olen sellanen ajattelija ja filosofisti ja vaalin alati henkisiä arvoja.
Galleria sivusi ei toimi, miten sinuun saisi yhteyden! Olen kanssa muuttanut treelta pois, pakoon väkivaltaista miestäni. Meillä voisi olla paljon juteltavaa. Toivottavasti ei ainakaan samaa exmiestä!!
Olipa hieno kirjoitus, aivan uskomatonta! Ja arvaa miksi? En nimittäin voinut kuin lukea uudestaan tuon tekstin. Syykin on selvä, tai oikeastaan niitä taitaa olla kaksi. Ajattelin nimittäin itsekseni, että olipa siinä paljon asiaa. Herätit minussa uinuvan inspiraation kirjoittaa yksinäisyydestä, mutta ennen kaikkea halusin vastata sinulle. Yritän epätoivoisesti etsiä ajatuksistani hienolta kuulostavia korulauseita joilla tehdä lähtemätön vaikutus, mutta pääni on tyhjä ja ajatukseni kuin märkä sukka, eikä minulla ole ainuttakaan lausetta jota en olisi käyttänyt loppuun, joten ei korulauseita. Se ei kuitenkaan estä kehumasta sinua.
Ensimmäinen vaikutelma jonka sain tekstistäsi, oli positiivisuus. Ihan totta! Viestissäsi oli paljon positiivista sanomaa. Ja toinen seikka joka teki vaikutuksen, on rehellisyys. Sen voi aistia kirjoituksen jokaisesta käänteestä. Onkin siis aika esittää rehellinen kysymys: oletko koskaan harkinnut vakavasti kirjoittajanuraa?
Tässä vaiheessa haluan mainita, että monet näistä kirjoituksista (kaikki lukemani) ovat olleet samalla tavalla rehellisiä, eli luontevan avoimia. Syy miksi kiinnitin erityistä huomiota sinun kirjoitukseesi, löytynee sisältäni. Epäröin käyttää sana sydämestäni, koska moinen suoruus voi tuntemattomalta esitettynä kuulostaa röyhkeältä. Sinä kuitenkin liikutit jotain palasta, ehkä pudonnutta peilinsirua, ja samalla muistutit minua tärkeästä asiasta. Me jotka yritämme ymmärtää kokonaisuuksia, emme ole koskaan yksin, vaikka ajatuksemme muodostuvatkin hiljaisuudessa. Ymmärtäminen voi olla raskasta, varsinkin jos näkee asioissa kaksi totuutta. Toisesta pahaa puhuva ystävä herättää tunteita, joilla tavallaan yrittää ymmärtää, mutta enimmäkseen sitä vain väsyy. Turhautuminen ja yksinäisyys lyövät kättä päälle ja tekevät sopimuksen. Aina ei jaksaisi lähteä ulos, kun toisinaan on mukava uppoutua siihen kirjaan. Elämä on muutenkin kiireistä, pitääkö sitä vielä hoputtaa loputtomiin? Ystävät ovat toki tärkeitä, mutta mitä on ystävyys ellei ymmärtämistä; ja ymmärtävätkö he jotka vaativat?
Anteeksi tämä puheripuli! Paha tapa joka ei näemmä irtoa edes pesemällä. Mutta kuten olin (jossain vaiheessa sanomassa), minun täytyy vielä mainita eräs juttu. Totta kai minulla on oma lehmä ojassa. Itse asiassa lehmäparka taitaa olla jo niin syvällä, ettei sitä kiskota pohjalta edes apuvoimin. Silti minun on jatkettava kohti kiitosta, sillä kiitoksen tuo sinun kirjoituksesi ansaitsee. Haluan myös sanoa sen, että tunnen pari kaltaistasi fiksua nuorta naista. Valitettavasti heitä on vain kourallinen, joten jos saat pidettyä kiinni tuosta upeasta asenteesta, jota sinusta (ja kirjoituksestasi) huokuu, teet yhden tähtiin tuijottajan onnelliseksi. On nimittäin jonkinlainen ihme, että tällainen käppänä (tosin vasta 26-vuotias, mutta henkisesti rusina) voi kaikkien pessimististen ajatustensa keskellä hymyillä kuin heikkopäinen poika, joka juuri löysi hiekkalaatikosta jojon.
Kiitoksia sanoistasi, kiitoksia ajatuksistasi, ja erityisesti kiitoksia siitä että jaoit ne kanssamme.
Miten voi muuten olla mahdollista, että juuri yksinäisten palstalla on ne parhaat ajatukset, sekä tietysti mielenkiintoisimmat tyypit? No, elämä on elämätön mysteeri, vai miten se nyt menikään? Hassu sattuma matkalla hautaan, niin kuin toiset sanovat.
Ystävällisesti: Flag
Kiitos Flag ja te muut, jotka ystävällisesti olette tahtoneet sanoa sanasenne ajatuksistani :) se ilahduttaa minua, kuten myös se että oikeasti olette siellä jossain! Toivon kaikkea hyvää teille!
Ja, Flag, olet oikeassa, olen peruspositiivinen ihminen :) Mutta ilmeisesti jonkun tason "toisinajattelija"..
Kirjoittaminen on joskus käynyt mielessä, jäsennän maailmaa sanoilla. Mutta en tiedä miten sen kanssa pääsisi alkuun. :/
Koitan pitää kiinni omasta linjastani, eikä sitä mikään ole uhkaamassakaan. Onnistun kuitenkin luovimaan täällä omien näkemysteni mukaan tekemättä siitä numeroa samalla kuitenkin pysyen maailman syrjässä kiinni.
Päiväni valaistui kun sanoit, että olin saanut sinut hymyilemään! Se on hienoa, vahvistaa uskoani siihen, ettei tämä kaikki ole turhaa!
Saa kirjoittaa: [email protected]