Amnesty: Kansalle pakolaiset tervetulleita

Pakolaisvastaiset mielipiteet valtaavat alaa? Ehei!

Kansainvälisen kyselymme mukaan 80% ihmisistä on valmis vastaanottamaan pakolaisia kotimaahansa. Kahden kolmasosan mielestä oman maan hallituksen tulisi tehdä enemmän pakolaisten auttamiseksi.

Tutkimuksellamme kartoitettiin mielipiteitä pakolaisia kohtaan 27 eri maassa. Haastattelut toteutti arvostettu konsulttiyritys GlobeScan. Ensimmäistä kertaa julkaistavan pakolaisindeksin (Refugees Welcome Index) kärkeen nousivat Kiina, Saksa ja Britannia. Kiinalaisista vastaajista jopa 46 prosenttia sanoi olevansa valmiita majoittamaan pakolaisia omaan kotiinsa. 86 prosenttia kiinalaisista osallistujista vastasi, että Kiinan pitäisi tehdä enemmän pakolaisten auttamiseksi.

Saksalaisista taas 96 prosenttia sanoi olevansa valmiita vastaanottamaan pakolaisia maahansa – vain kolme prosenttia vastaajista oli tästä eri mieltä. Erityisen myönteisesti suhtautuvien joukkoon nousivat myös Jordania ja Kreikka, jotka ovat molemmat vastaanottaneet paljon pakolaisia viime vuosina. Suomi ei ollut mukana kyselyssä.

Kyselyn luvut puhuvat selvää kieltä – ihmiset ovat valmiita toivottamaan pakolaiset tervetulleiksi. Monien hallitusten ajama epäinhimillinen politiikka on ristiriidassa kansalaisten ajatusten kanssa.
http://yle.fi/uutiset/amnesty-raportti_kansalaiset_pakolaisille_paljon_hallituksia_suopeampia/8891641
16206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kansalaiset ovat pakolaisille paljon suopeampia ja hyväksyvämpiä kuin hallitukset. Olisi vaadittava, että hallitukset noudattavat kansan tahtoa.
Hyvänä esimerkkinä kansan positiivisesta asenteesta vastatulleille on se, ettäsSuomalaiset lahjoittivat ennätysmäärän avustusjärjestöille: ”Monille tuli mitta täyteen äärilaidan puheista”. Suomalaisten halu auttaa muita ihmisiä kasvoi pakolais­kriisin ja talousvaikeuksien keskellä. Suurin osa suomalaisista on inhimillisiä ja auttavaisia. Tämä on selvästi ruohonjuuritason vastaus rasismin ja vihapuheen nousuun.

Äänestä
  • Haista hullu idiotti paska..

    Äänestä

Ensinnäkin, Suomi ei ole mukana kyselyssä, ja toiseksi, näitä kaikenmailman ns kyselyjä yritetään syöttää ihmisille muka totuutena. Kukaan järkevä ei pidä moista paskaa mitenkään luotettavana. On säälittävää jos joku uskoo moiseen "propagandaan" Moiset väitteet ovat osoitettu aivan toisenlaiseksi, joten tuonkin kyselyn voi jättää aivan omaan arvoonsa ja antaa suvakkien yrittää kusta silmään. Totuuttahan ei voi mitenkään ohittaa. Pakolaiset ovat paskaa jo suurimman osan eurooppalaisten mielestä, ja sitä totuutta on vaikea vannouteemmankin suvakki hörhön yrittää kumota.

Äänestä
  • Just niin kuka hevetin idiootti luulee että nämä pakolaiset ovat jotain rikkautta, haistkaa paska koko porukka..

    Äänestä

  • Kuka helvetin aasi lulee että nämä pakolaiset tuovat jotakin hyvää europaan, tulee
    mieleen miksi kukaan ei kysy poliitoilta että tienaat noin 16000kr kuukaudessa
    mitä he ajattelevat että me elätään noin 1000 kuukaudessa
    Tästä täytyy keskustella enemmän ......

    Äänestä

  • Eikö sieltä ole ketään keskusteliia joka uskaltaa otaa nämä pakolaisten kustannukset ja politiikojen tienat esille?????

    Äänestä

Kun kysytään että kai haluat auttaa hädänalaisia niin tottakai melkien kaikki sanoo että kyllä.
Jos kysyttäisiin että haluatko kurjistaa maasi ja maksaa miljardeja joka vuosi Irakin armeijan nuorien sotilaisen luxuslomaan Suomessa niin liki kaikki sanoisi että EI PRKL!

Turvapaikka OK, taskut rahaa täyteen EI PRKL!

Äänestä
  • Mikset ota omaan kotiin ??? Jos olet auttavinen ilman muuta omaan kotiin siellä he saavat parhaan avun, Mitä te jauhatte ,autakkaa hädän aläisiä ja pitkää turpanne kiini, siis otakkaa kotiine!!!!!!

    Äänestä

  • Taidat olla lapsukainen rasisti.

    Äänestä

Kiinaan sitten vaan! Kaikki!

Äänestä

Rasistien propagandaan ei tarvi kenenkään uskoa. Me sivistyneet tiedämme, että kansa ottaa mielellään vastaan pakolaisia ja auttaa heitä uuteen yhteiskuntaan. Rasismin aika on ohi. Teitä on enää 8,5%.

Äänestä

Tuota sinun tutkimustasi pakolaisiin suhtautumisesta en usko! Tutkimuksessa on käytetty niitä piirejä, joitten suhtautuminen pakolais kysymykseen on jo edeltä käsin tiedetty.
Muutaman positiivisen kokemuksen olen pakolaisista saanut, mutta se ei tarkoita sitä, että me heitä ruokkisimme ja järjestäisimme heille luksus olot maassamme.
Kun tässä joku päivä sitten tulin mökiltä, ja odottelin bussia niin samalla pysäkillä oli neljä vierasmaalaisen näköistä naista ja kaksi lasta. Muitakin suomaslaisia oli odottamassa samaa bussia, mutta he olivat vähän sivussa pysäkiltä, ilmeisesti vierastivat pakolaisia. Minulle tehtiin kohteliaasti tilaa pysäkin penkillä, jossa istui ne kaksi lasta ja ilmeisesti heidän äitinsä. Istuin siihen pikkutytön viereen joka oli ehkä iältään peruskoulun ekaluokkalaisen ikänen. Aikuiset puhuivat siinä omalla kielellään kaiken aikaa. Tuo vieressäni istuva pikku tyttö hivuttautui minua lähemmäksi ja välillä me katsoimme toisiamme silmiin, hänellä oli suuret ruskeat silmät. Yrittikö tuo pikku tyttö vedota minuun omassa elämän tilanteessaan, tai hädässään. Olin mökki vaatteissani ja pitkine partoineni, enkä ollut varmaankaan mitenkään puoleensa vetävän näköinen. Hellyttävän näköisiä ne tytöt ja äiti siinä olivat. Tyttö oli kyllä onnistunut saamaan sympatiani. Väitän, että tytön ja minun välille oli syntynyt sanaton sympatia. Toivoisin, että me Suomalaiset olisime vähän rohkeampia täällä jo olevien pakolaisten kanssa. Omat vaikeutemme meillä on siinä, ettemme ymmärrä heidän kieltään, niin kuin eivät hekään ymmärrä meitä. Tippa silmässä minä sitten kotonakin muistin sitä pientä tyttöä.

Äänestä
  • ja.aj

    Äänestä

  • Haist paska...

    Äänestä

  • nixnix kirjoitti:

    ja.aj

    Tiedän mitä ajattelet, mutta odota mitä tapahtuu kohta, ehkä muutat mieli piteesi täyttä helvettiä !!!!

    Äänestä

  • Sini silmäinen, olen nähnyt samantapaukisia joka päivä, täysiä huiputtaja koko porukka...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ponacero kirjoitti:

Pakolaisvastaiset mielipiteet valtaavat alaa? Ehei!

Kansainvälisen kyselymme mukaan 80% ihmisistä on valmis vastaanottamaan pakolaisia kotimaahansa. Kahden kolmasosan mielestä oman maan hallituksen tulisi tehdä enemmän pakolaisten auttamiseksi.

Tutkimuksellamme kartoitettiin mielipiteitä pakolaisia kohtaan 27 eri maassa. Haastattelut toteutti arvostettu konsulttiyritys GlobeScan. Ensimmäistä kertaa julkaistavan pakolaisindeksin (Refugees Welcome Index) kärkeen nousivat Kiina, Saksa ja Britannia. Kiinalaisista vastaajista jopa 46 prosenttia sanoi olevansa valmiita majoittamaan pakolaisia omaan kotiinsa. 86 prosenttia kiinalaisista osallistujista vastasi, että Kiinan pitäisi tehdä enemmän pakolaisten auttamiseksi.

Saksalaisista taas 96 prosenttia sanoi olevansa valmiita vastaanottamaan pakolaisia maahansa – vain kolme prosenttia vastaajista oli tästä eri mieltä. Erityisen myönteisesti suhtautuvien joukkoon nousivat myös Jordania ja Kreikka, jotka ovat molemmat vastaanottaneet paljon pakolaisia viime vuosina. Suomi ei ollut mukana kyselyssä.

Kyselyn luvut puhuvat selvää kieltä – ihmiset ovat valmiita toivottamaan pakolaiset tervetulleiksi. Monien hallitusten ajama epäinhimillinen politiikka on ristiriidassa kansalaisten ajatusten kanssa.
http://yle.fi/uutiset/amnesty-raportti_kansalaiset_pakolaisille_paljon_hallituksia_suopeampia/8891641

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu