Vastaus voi olla yllättävä. Siis itseään, omaa puoluettaan ja Heikki Haavistoa, rauha hänen sielulleen. Edes sossut eivät olisi saaneet aikaan niin huonoa liittymissopimusta kuin kepu. Ja nyt itkua ja nillitystä riittää.
Keitä viljelijät saavat kiittää ahdingostaan?
tässäheikki
791
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Liittymissopimus on vanhentunut jo ajat sitten. Kaikki ehdot käydään läpi uudelleen seitsemän vuoden välein.
Niin Heikkihän elää vielä, joten sielu ei tarvitse ainakaan siinä mielessä rauhaa. Kyllä liittymissopimuksessa oli maatalouden osalta suuria virheitä, siitä huolimatta, että maatalouden asiantuntia Haavisto neuvotteluja ulkoministerin ominaisuudessa veti. Juuri epäonnistuneiden neuvottelujen takia maksamme nyt suuria määriä kansallisia tukia. Eu. tuet määräytyvät kussakin maassa viitesadon mukaan. Suomen osalta viitesato määräytyi edellisen katovuoden keskisadon perusteella joka oli hiukan yli 2000 kg hehtaarilta. Tämän pienen viitesadon johdosta Suomi sai pienet Eu. tuet. Esim Hollannissa ja monessa muussa maassa viitesato on moninkertainen Suomeen verrattuna jopa 9000 kg hehtaarilta ja etelä Euroopassa yli 10000 kg hehtaarilta. Tämä oli Suomen silloisilta edustajilta suuri moka, jota ei enää jälkeen päin voi korjata.
Älä höpötä! Kyllä virheet aina korjattua saa. Faktoihin kaikki perustuu.
Jos se olisi mahdollista nämä virheet olisi kauan sitten korjattu. Suomi on liittynyt tietyillä ehdoilla Eu:hun ja niiden kanssa mennään nyt ja tulevaisuudessa.
Ei niitä saa enää korjattua, päinvastoin huononevat joka neuvotteluissa. Maatalous oli Suomelle tärkein neuvottelukohde ja siinä epäonnistuttiin. Suomi joutuu pitämään viljelyä pystyssä kansallisilla tuilla ja piilotetuilla tuilla.
Pää syy nykyiseen viljelijöiden ahdinkoon ei ole Eu. sopimus vaan ylisuurista investoinneista seurannut ylivelkaantuminen. Jos yrityksen tuloista suurin osa tulee tuista, niin investointien suhteen pitää olla erittäin varovainen, koska tuet tulevat vuosien saatossa muuttumaan ja todennäköisesti alaspäin. Euroopassa ja muuallakin maailmassa olevasta ylituotannosta johtuen tuottajahinnatkaan eivät tule nousemaan päin vastoin, joten on venäläistä rulettia tehdä miljoonainvestointeja maatalouteen.
Tuo varmaan on jopa totta, Tiedän tiloja joissa nuori isäntä on lähtenyt jatkamaan tilaa, sanoisinpa että jopa korskeasti. Kerralla kaikki uusiksi lainarahalla. Pankista kyllä rahaa saa, omaisuutta kun on. Ei minusta järkevää, tappaa se laina talonpojankin.