Poliisirikollisena-sivusto ja ruusuiset lasit

Alla olevasta linkin Internet-sivustolta löytyy luettavaa noin 25 vuodelta Suomessa poliisin tekemistä rikoksista.

On myös piiloon siivottuja ihmisiä tapahtumineen yhteiskunnan julkisivun kaunistamiseksi.

Suomi puhtaaksi (hyväveli)korruptiosta, talousrikoksista, epäeettisyydestä, väärinkäytöistä, varkauksista, asiakirjaväärennöksistä, mustamaalaamisesta, lavastetuista rikoksista, kansalaisten piinaamisesta, eri viranomaistahojen seksuaali-ja väkivaltarikoksista, myös poliisirikollisuudesta!

http://poliisirikollisena.com/
4151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jossain luin täällä että viitisenkymmentä viranhaltijaa on urkkinut Anneli Aurein tapausta, varokaa, sillä työ voi mennä alta, kun tarpeeksi nuukaisi mennään.

Äänestä
  • Vakiohäirikön sivustolle on näköjään poliisirikoksena kirjattu Aarnion pahoinpielykin.

    Äänestä

Luoja paaduttaa ihmisiä jotka näyttävät maailman silmissä upeilta, menestyviltä, valtaa omaavilta ja joita useat ihmiset ihailevat ja kunnioittavat. Kaikenlaiset skandaalit ja rikokset ovat poliittisissakin asetelmissa yleisiä.
Samoin usein erilaiset maalliset suositut julkkiksetkin jäävät kiinni aina aikajoin jostain. Niinkuin myös kirkon korkeassa asemassa olevat työntekijätkin narahtavat sillointällöin jostakin sikamaisuudesta ja juopottelusta.

Maailmankaikkeuden Luoja tahtoo syntisten ihmisten keskittävän toivoa, huomiota ja rukouksia Herraan Jeesukseen Kristukseen. Eikä vain kohdistaa toivoaan ihailtuihin ja suosittuihin henkilöihin jotka ovat vain pelkkiä heikkoja syntisiä ja rajallisia ihmisiä. Paatumuksen, korruptiivisen ja rikollisen toiminnan sekä kaikenlaisten sikamaisuuksien paljastuessa useat hyväuskoiset ihmiset viisastuvat.

Esivallan pitäisi toimia maanpäällisenä Luojan palvelijana, eikä Luojan valtakunnan vastustajana. Kuolemansynti, "ylpeys käy aina ennen lankeemusta".

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005024697.html

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


demoneita_ja_syntisiä kirjoitti:

Alla olevasta linkin Internet-sivustolta löytyy luettavaa noin 25 vuodelta Suomessa poliisin tekemistä rikoksista.

On myös piiloon siivottuja ihmisiä tapahtumineen yhteiskunnan julkisivun kaunistamiseksi.

Suomi puhtaaksi (hyväveli)korruptiosta, talousrikoksista, epäeettisyydestä, väärinkäytöistä, varkauksista, asiakirjaväärennöksistä, mustamaalaamisesta, lavastetuista rikoksista, kansalaisten piinaamisesta, eri viranomaistahojen seksuaali-ja väkivaltarikoksista, myös poliisirikollisuudesta!

http://poliisirikollisena.com/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu