Oma kokemus.....

Joo,avantoon niin ainakin tuntee elävänsä! Ei kyllä itse ole tullut harrastetua ( mitä nyt tarkoittamatta jokeen aina mulahtanut joskus silloin tällöin )mutta olen kuullut asiasta etupäässä kehuja.

Muuten kyllä mikä tahansa on ihmisen masennukseen oikeampaa lääkettä,kuin pillerit,viiltely tai muu itsetuhoisuus.

Mikäpä sitten on oikea konsti? En todella tiedä,mutta itse olen taittanut masennuksen selän sillä,että olen hyväksynyt ettei joka päivä ole niin hyvä päivä kuin haluaisi. Eli hyväksymällä huonotkin tuulet,väsymyksen ja puhdittomuuden. Kun ei olla koneita,niin jokainenhan joskus on masentunut,melankooninen eikä jaksa jaksaa. Tosisin sanoen asennoitumis asiakin. Jos lääkkeisiin turvautuu,ei kyllä jaksa edes välttämättä ajatella asioita vaan jää asioihin nalkkiin.

Kerran eräänä päivänä vaan tuli ajatus mieleen,jotta kuinka helppoa elämä olisikaan,ellei olisi vaikeaa...silloin päätin jättää vaikean pois,olo keveni ja huojentui. Tuon päivän jälkeen olen elänyt niin,että hyväksyn että on luonnollista jotta joskus asiat vastustaa,silti voi elää. Eikä tämä tarkoita,että olisi hälläväliä asenne,vaan hoidan asiat parhaani mukaan,teen mikä on tehtävissä,enkä suostu suremaan etten voi tehdä sen enempää kuin voin tehdä.

Nykyinen maailman meno tuo paineita,mutta vain jos siihen kelkkaan heittäytyy mukaan.

Voin olla väärässäkin,mutta näin minä elelen pientä ja vaatimatonta elämääni,ja näin olen pärjäillyt. Isot ilot eivät saa suunniltaan onnesta,niistä olen vain iloinen,suuret surut eivät suista raiteiltaan,vaikka noteeraan asiat kuitenkin ja elän niissä rajoissa jotka minulle kulloinkin jää.

Avantoonko siis koko konkkaronkka...noh,ilon tunteminen siitä,että vaikka vettä sataa on vaikka aurinkoa toivoin,sillä mieluummin vettä kuin pommeja,ja tämän itsekseen todettuaan taas jaksaa hymyillä,sateesta huolimatta.