Mitä Paavali tarkoitti kun sanoi että pistin on

annettu hänelle lihaan ?

2. Kor. 12:7

Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.

Eilen Oulun ry:n toinen puhuja kertoi että se olisi sitä, että kun Paaali vainosi kristittyjä ennen kuin sai uskon lahjan.

Jotenkin puhujan selitys ei ihan istu tuohon Paavalin toteamukseen.
19330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kirjoitat, ettei Paavalilla ollut uskoa?
On turha saarnailla siitä lahjasta, ennen Jeesusta se oli juuri näin kun Saul sen toteutti, Hän uskoi yhteen Jumalaan Jahween kuten oikein olikin.
Hän ei vain tunnistanut Jeesusta Messiaaksi.
Hän uskoi Jumalaan ihan täysillä kuten myös lestadiolaisetkin, mutta ei nasaretilaiseen Messiaana.
Hän palellut juutalaisten Jumalaa Jahwea moitteettomasti, lain hengessä, aivan kiihkoon asti. Hän eli Vanhaa Testamenttia täysillä, jopa ylikierroksilla.
Hän oli aina äärimmäisyyksien mies kaiken kaikkiaan.
Otan otteita saarnastani vuodelta 2014 ko. asiasta, aiheena Paavalin piikki lihassa.
Paavali on Raamatussa esiintyneistä ihmisistä ainut joka on ollut Jeesuksen henkilökohtaisessa opissa usean vuoden ajan, Ylösnousemuksen jälkeen.
Tooran, eli Vanhan Testamentin Hän oli oppinut Jerusalemissa Gamaliel opissa, Hän oli fariseus ja Sanhedrinin jäsen ja yliopiston opettaja.
Paavali opiskeli tutkijoiden mukaan jopa 18 vuotta, ja puolet tästä ajasta itse Jeesukselta, joka teki Hänestä ”pakanain apostolin, ” joksi Hän itseään usein nimitteli ihmisen
Paavalin elämä ei ollut helppoa, tehtailijan poikana Tarsoksessa, n.100 kilometriä itään Alaniasta. Olosuhteet tekivät Hänestä hieman leuhkuuteen taipuvaisen. Itse Hänellä oli lupa tehdä rukousliinoja.
Damaskon tien tapahtumien jälkeen Paavali oli kuitenkin ratkaisunsa tehnyt, mutta ilman vaikeuksia ei Hän saanut evankeliumia Jeesuksesta julistaa.
Paavalia vaivasi jonkinlainen ongelma, joka ei jättänyt rauhaan, ja Hän nimittää sitä ”piikiksi lihassaan”. Paavali mainitsee sen useaan eri kertaan.
Jeesus kertoi jo tämän Ananiakselle, ennekuin Hän tapasi Sauluksen, siunatakseen Hänet Jeesuksen työhön.
Apt 9;16 sanoo Hänen kääntymyksestään; - Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden.
Kaikki nämä toteutuivat Hänessä, sanasta sanaan.
Jeesus kuitenkin kutsuu palvelukseensa juuri niitä, joita ihmiset vähiten tehtävään odottavat. Herra on savenvalaja, joka muovaa valitsemansa, välillä rikkomalla ja taas valamalla tehtäväänsä sopivaksi. Joihinkin se koskee enemmän, mitä toisiin.
Näin kävi kristittyjen vainoojalle Sauluksellekin joka vihastutti koko Jerusalemien, omat ja vieraat, ja tästä Hän sai rauhan vasta eläkevuosinaan.
Paavali pyysi yhteensä kolme kertaa toimintansa aikana, että Jumala ottaisi Häntä vaivannen pistimen pois, mutta apua ei tullut eikä kuulunut.
Pistin jäi jatkamaan tehtäväänsä Hänessä.
Voin hyvin kysyä; -Onko kenelläkään teillä tunnetta, että jokin piikki on omassa olemuksessa, joka rajoittaa toimintaa?
Minulla se on, ja samasta syystä, mitä Paavalilla, ja syy selviää hieman myöhemmin.
Olen rukoillut ainakin sata kertaa sen poistamista, mutta lihani vuoksi Jeesus ei ole sitä poistanut, joudun elämään itseni vuoksi sen kanssa.
Piikin poistamiseen ei Jeesus suostunut Paavalillakaan, vastasi ainoastaan; - "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. ( 2 Kor 12;9).
Piikki oli siis Paavalissa, kuten minussakin on täysin siksi, että tälläkin luonteella saa palvella Herraa ilolla ja heikkouden vahvuudella.
Paavali tässäkin piti saada ikään kuin jatkaa; -Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani.
Paavali joutuukin myöntämään jakeessa 10; - Juuri heikkona olenkin voimakas.
Tähän saan minä yhtyä, kuten tekin, Jeesuksen armo ylittää kaiken inhimillisen ihmisjärjen.
Paavalille tämä oli poikkeuksellinen nöyrtymisen ele.
Paavalin piikistä on luettavissa mitä merkillisimpiä tarinoita, liikavarpaasta köyryselkään ja puolisokeuteen.
Mikään ei niistä pidä paikkansa, sairauksia oli, mutta piikki ei ollut hänelle nämä sairaudet, vaan aivan jokin muu.
Moni kuvitteli Hänen huonon ryhtinsä piikiksi, sillä Hän Käveli kyyryssä ja ilmeisesti näkökin oli heikko ja siihen aikaan oli usein sokeutta, hiekkamyrskyjen ansiosta.
Pitää aina mustaa, että kun Jeesus ottaa käyttöönsä, Hän myös mahdollistaa asettamansa toimet, silmäsairaudet parantuvat jo Uudestisyntymisen myötä, tällaisen tehtävän edessä, sillä kirjoittihan Hän 1/3 osan Uutta Testamenttia.
Moni povasi, että piikki oli muisto Hänen menneisyydestään, sillä Hän oli mukana kivittämässä ensimmäistä kristittyä marttyyri Stefanosta ja vainosi Ylipappien luvalla seurakuntaa, aina aikeena ottaa heidät hengiltä Lain hengen mukaisesti.
Ei, Jeesus ei kosta omilleen, vaan kaikki on ohjausta.
Uskosta osaton taas kohtaa Jumalan vihan Lain mukaan ja Hän saa aina rangaistuksen ja jopa kirouksen. ( 1. Moos 12; 1-3).
Paavalille piikki oli siunaus, jonka Hän muutaman kerran myöntääkin, minulle se on täysin selvä, piikki kuuluu lihaani, uskon säilyttämisen nimissä.
Piikki ei voinut olla sen ajan somaattinen (fyysinen) tauti, kuten malaria, Maltan kuume, epilepsia, krooninen oflalmia (silmän sidekalvon tulehdus, joka vie sokeuteen), kouristukset tai sen tapaiset tartuntataudit.
Paavali olisi yksinkertaisesti kuollut niihin kaikissa koettelemuksissaan.
Saatana

Äänestä
  • Jatkan;Paavali olisi yksinkertaisesti kuollut niihin kaikissa koettelemuksissaan.
    Saatana on ovela, Hän käyttää välineenään usein uskonvahvistusta, jopa todistaa vanhurskaiden keskellä, ja ilman Hengen apua eroa on vaikea todentaa.
    Kysyä saattaakin oliko piikki todella saatanan enkelin, vai Jeesuksen ohjaus?
    Painitko Sinä koskaan tämän asian kanssa, minulle se on hyvinkin vaikea joskus ymmärtää, keneltä apu tulee.
    Siinä on kuitenkin yksi selvä ohje; Jos se kirkastaa Kristusta, olet oikeissa käsissä,,, Herassa Jeesuksessa Kristuksessa.
    Joh. 16;13 sanoo; - Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva.
    Uudestisyntyvän ihmisen on aina helpompi erottaa Henkiä, mitä uskosta osattomien.
    Minulle tilanne aukesi, kun tajusin Paavalin pistimen, Hänen joka oli juutalaisista juutalaisin ja omien sanojensa mukaan, Jeesuksen apostoli ja kerskasi sillä, kuten minäkin jos ei muuten niin mielessäni usein teen, mutta molemmat meistä kärsivät, ja samasta pistimestä.
    Paavali kertokoon siitä omalla tyylillään.
    2 Kor. 12; 7 sanoo; Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi.
    Näin Paavali paljastaa elämästään jotain tuskallista ja salattavaa.
    Tästä hänen saamastaan pistimestä oli tullut ase Saatanan käsiin. Sen avulla Saatanan enkeli pääsi kurittamaan ja rusikoimaan Paavalia.
    Vaikka Herra käytti pistintä pitääkseen Paavalin kurissa ja siten oikealla tiellä, hän samalla antoi Saatanan enkelille mahdollisuuden päästä kiusaamaan valittua asettaan.
    Jumalalle ei ole mieleen ylvästely ja rehvastelu. Hän pitää nöyristä, vaatimattomista palvelijoista, jotka eivät kuitenkaan luovuta helpolla.
    Olemme erään, Jumalan kaitsennan suuren salaisuuden edessä. Miksi Jumala sallii Saatanan sillä tavoin raastaa Jumalan omaa lastaan. Eikö pienempi kuritus olisi Hänelle riittänyt?
    Sen vielä ymmärrämme, että luopiotilassa olevaa Saatana saa kiusata. Näinhän tapahtui Kuningas Saulin elämässä. Raamattu sanoo karusti, että Herran lähettämä paha henki kiusasi Saulia (1 Sam 16:14-16, 23). Herran henki siirtyi pois Saulista, ja Herran lähettämä paha henki alkoi ahdistaa häntä.
    Ihmistä johtaa aina henki, Jumalan henki tai saatanan henki. Neutraalia aluetta ei ole olemassa.
    Nämä ovat vielä ymmärrettävissä, mutta saatana kiusasi myös Jeesusta (Mark 1:13) Neljäkymmentä päivää autiomaassa.
    Mikä oli siis Paavalin pistimen syy?
    Se oli ylpeys, itserakkaus ja narsistisuus, jota myös minussa on tunnistettavissa sekä monessa meistä.
    Se oli Paavalin pistin, lihassa; - Minun on pakko kerskailla, vaikkei siitä hyötyä olekaan.

    Äänestä

  • Aamuvoltit, upotus? Suako on palellu? Mitä syytä sulla on olla itserakas, kirjoitustaidoton ukko?

    Äänestä

  • kempeleskö kirjoitti:

    Aamuvoltit, upotus? Suako on palellu? Mitä syytä sulla on olla itserakas, kirjoitustaidoton ukko?

    Mitkä kirjoitusvirheet nyt oli??

    Kuulin muuten ise sen saarnan, eikä oikein toiminut, mutta Kessin sanoma istuu paremmin Raamattuun.

    Ehkä se piikki on juuri sinun lihassa?

    Äänestä

Kiitos Kes vastauksestasi.

Paras tähän asti kuulemistani,

Äänestä

Kiitos itsellesi.

Saarnassa, 45- 50min. sen pystyy nostamaan tähänkin päivään, eli oman "pistimen" tunnistamiseen.

Minulla se on aika sama, mitä Pavella.

Kes.

Äänestä

Paavali parka kärsii pahoista omatunnon tuskista ja alemmuus kompleksista.

Äänestä
  • MIssä se ilmenee?

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    MIssä se ilmenee?

    Paavalin kirjeissä.

    Äänestä

  • SurkuPaavalia kirjoitti:

    Paavalin kirjeissä.

    Sinullekko?

    Äänestä

Saatana voi yrittää ahdistusten avulla heikentää uskoamme. Apostoli Paavali mainitsi, että hänelle annettiin ”piikki lihaan, Saatanan enkeli, lyömään” häntä. (2. Korinttilaisille 12:7). Olipa kyse jostakin fyysisestä vaivasta, esimerkiksi huonosta näöstä, tai vääristä apostoleista ja muista, jotka asettivat Paavalin apostoliuden ja sananpalveluksen kyseenalaiseksi, Paavali ymmärsi, että Saatana voisi käyttää tätä ongelmaa ja siitä johtuvaa turhautumista heikentääkseen hänen iloaan ja horjuttaakseen hänen nuhteettomuuttaan (Sananlaskut 24:10). Nykyään Saatana voi yllyttää perheenjäseniä, koulutovereita tai jopa diktatorisia valtioita jollakin tavoin vainoamaan Jumalan palvelijoita.

Jumala kuuli hänen hartaat pyyntönsä. Siitä huolimatta hän ilmaisi Paavalille, ettei hän puuttuisi tilanteeseen yliluonnollisesti. Paavalin piti sen sijaan luottaa siihen, että Jumalan voima auttaisi häntä kestämään ”piikkiä”, joka hänellä oli lihassaan. (2. Korinttilaisille 12:7–9.) Paavalin tavoin sinäkin voit kärsiä jatkuvasti jostakin vaikeasta elämäntilanteesta. Joitakuita lannistavat henkilökohtaiset ongelmat: taloudelliset vaikeudet, väärinymmärrykset tai kenties persoonallisuuksien yhteensopimattomuudesta johtuvat hankaukset. Ruumiillinen sairaus tai heikkous voi myös aiheuttaa sen, että kristitty tarvitsee rohkaisua. Kenties pohdit, miksi Jumala ei näytä mitenkään puuttuvan asiaan. Eikö hän tiedä tilannettasi vai eikö hän välitä sinusta? Tästä ei suinkaan ole kysymys!

Jumala käyttää epätäydellisiä ihmisiä toteuttamaan hänen tahtoaan huolimatta siitä, millaisia puutteita ja ongelmia heillä on – ja kunnian saa Jumala, jolle se kuuluukin. Hän voi antaa heille opastusta ja viisautta, jotta he voisivat selviytyä ongelmistaan ja säilyttää ilonsa hänen palveluksessaan. Hän voi tosiaan käyttää epätäydellisiä ihmisiä tekemään suuria tekoja heidän heikkouksistaan huolimatta.

Äänestä
  • Paavalihan itse sanoo, mikä pistin on; 2 Kor. 12; 7 sanoo; Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi.

    Mainitsin sen omassa vastausessani, lue se.

    Paavalille ei Jumala antanut mitää, vaan antajana oli Jeesus.

    Joten älä työnnä Jumalaa Hänen asioihinsa.

    Hänhän kääntyi Jumalann palveliasta Jeesuksen palveliaksi.

    Kes.

    Äänestä

  • Epätäydellinen ihminen tarvitsee sovittelijaa puhtaan ja täysin pyhän Jumalan kanssakäymisessä. Mooseksen lakiliitto toimi tässä tehtävässä osittaisesti ja muodosti esikuvan todellisesta sovituksesta. Kun Jeesus antoi täydellisen sovitusuhrin uskovien puolesta Jumalan Karitsana, hän on meidän puolestapuhujamme ja sovittajamme nyt Jumalan edessä.

    Äänestä

  • elanni kirjoitti:

    Epätäydellinen ihminen tarvitsee sovittelijaa puhtaan ja täysin pyhän Jumalan kanssakäymisessä. Mooseksen lakiliitto toimi tässä tehtävässä osittaisesti ja muodosti esikuvan todellisesta sovituksesta. Kun Jeesus antoi täydellisen sovitusuhrin uskovien puolesta Jumalan Karitsana, hän on meidän puolestapuhujamme ja sovittajamme nyt Jumalan edessä.

    >>Epätäydellinen ihminen tarvitsee sovittelijaa puhtaan ja täysin pyhän Jumalan kanssakäymisessä.** Jumalahan on ollut hiljaa sitten Malakian profetian, poikkeuksena pari lausetta, lähinnä Jeesuksen upotuksen yhteydessä.
    Malakia 4;
    4 Muistakaa minun palvelijani Mooseksen laki, jonka minä Hoorebilla hänelle säädin koko Israelia varten käskyiksi ja oikeuksiksi.
    5 Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.
    6 Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi.
    Tässä Mooseksen Laki on pidettävä mielessä, mutta tunnistettava tienraivaaja, joka oli Johannes Kastaja.
    Hän tuli Elian HENGESSÄ, Eliahan oli ensimmäinen suuri profeetta, joka ennusti Jeesuksen tulon.
    >>Mooseksen lakiliitto toimi tässä tehtävässä osittaisesti ja muodosti esikuvan todellisesta sovituksesta. ** Lain sovitushan oli aina uhraaminen, viattoman veren muodossa.
    Jeesus oli Vanhan Liiton punainen lanka, Lupaus joka otti pois maailman synnin ja mahdollisti iankaikkisen elämän VAIN uskomalla Häneen ja tekemällä Pyhiä tekoja.
    >>Kun Jeesus antoi täydellisen sovitusuhrin uskovien puolesta Jumalan Karitsana, hän on meidän puolestapuhujamme ja sovittajamme nyt Jumalan edessä.** Hän sovitti myös Lain, mutta vain omilleen, Hänen seuraajilleen, ja tämä on ainut tie Isän luokse.
    Jumalaa ei voi ihminen suoraan lähestyä. Hän ei vastaa mihinkään anomukseen.
    Jeesus on kaikkivaltias, ainut Herra.
    Kes.

    Äänestä

  • Jeesus sanoi: ”Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Johannes 14:6.) Jeesus on siis se, jonka välityksellä me voimme lähestyä Isää. Jeesus neuvoikin seuraajiaan rukoilemaan hänen nimessään (Johannes 14:13; 15:16). Se ei tarkoita, että meidän pitäisi rukoilla Jeesusta vaan sitä, että rukoilemme Jeesuksen nimessä muistaen, että juuri hänen ansiostaan voimme lähestyä täydellistä ja pyhää Isäämme.

    Äänestä

Pave tiesi, että kesitaksesta tulee väärillä Raamatun tulkinnoillaan piikki hänen persieeseensä.

Äänestä

Veritulpasta jollekin on saattanut aiheutua voimakas pistävä kipu jalkaan. Veritulpan syntymisen syistä on monenlaisia teorioita.

Kesän kuntoilijoille vinkiksi: On ollut tapanani pyöräillä n. 40 km lenkkejä naapurikaupunkiin ja takaisin. Jos on unohtunut tankata nestettä matkalla, seuraavana yönä on saattanut tulla kovia kivuliaita kouristuksia reisiin.

Kokemukseni mukaan kannattaa tankata havupuujuomaa tai Marlin mandariini-appelsiini-tyrnimehua (C- ja E-vitaminoitua), tai muuta antioksidanttipitoista mehua. Sitten jäivät tulematta suonenvedot ja kouristukset.

Äänestä
  • Käykö tuo tankkaus myös 60 vuotta kiekkoilleelle helluntaipastorille, pitääkö nakella voltteja ryyppyjen välissä, ettei tuu kouristuksia, onko pakko olla marlia?

    Äänestä

Jos olet 60 vuotta kiekkoillut helvetissä helluntailaisten pastorina, niin en minä sille mitään voi. Otan osaa. Mutta saat sinä juoda sian kusta, jos se on marlia parempi vaihtoehto mielestäsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EilaP kirjoitti:

annettu hänelle lihaan ?

2. Kor. 12:7

Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.

Eilen Oulun ry:n toinen puhuja kertoi että se olisi sitä, että kun Paaali vainosi kristittyjä ennen kuin sai uskon lahjan.

Jotenkin puhujan selitys ei ihan istu tuohon Paavalin toteamukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu