Unijukalle minullakin on asiaa.
Onko kuntoutusasiassani menossa jotakin väärin
tai se ei johdakaan tilanteeseen, mistä olisi itselleni apua?
Jos näin on käymässä, voisinko itse vaikuttaa siihen?
Onko vähän vanhempi mieshenkilö oikeassa, että
kuntoutukseni ei vaikuta nyt siltä, mitä sen pitäisi olla?
Onko hän tosissaan, että auttaisi minun jutun suhteen
(vai puhuuko vain) ? Hän oli kyllä työssä, missä hoiti
kuntoutuksiinkin liittyviä asioita, joten tietänee ne.
Mitä tämä mies yleensäkin ajattelee minusta?
Netissä olemme yhteyksisssä ja usein, monena
päivänä viikossa.
Onko kuntoutusasiassani menossa jotakin väärin
tai se ei johdakaan tilanteeseen, mistä olisi itselleni apua?
Jos näin on käymässä, voisinko itse vaikuttaa siihen?
Onko vähän vanhempi mieshenkilö oikeassa, että
kuntoutukseni ei vaikuta nyt siltä, mitä sen pitäisi olla?
Onko hän tosissaan, että auttaisi minun jutun suhteen
(vai puhuuko vain) ? Hän oli kyllä työssä, missä hoiti
kuntoutuksiinkin liittyviä asioita, joten tietänee ne.
Mitä tämä mies yleensäkin ajattelee minusta?
Netissä olemme yhteyksisssä ja usein, monena
päivänä viikossa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Varmasti voit vaikuttaa itsekin omaan kuntoutukseesi. Ehkä asiasta olisi hyvä puhua henkilön kanssa joka siitä nyt vastaa, ja mainita nämä epäilykset.
Mutta jäi mieleen, että tuntuuko sinusta itsestäsi siltä, että jotakin on kuntoutuksessa nyt väärin, vai tulivatko nämä ajatukset sen jälkeen kun olit keskustellut tämän henkilön kanssa?! Ja jos olet keskustellut hänen kanssaan vain netin välityksellä, niin mistä hän päätteli, että nykyinen tapa olisi väärä!?
Etupäässähän kyse on siitä, miltä itsestäsi tuntuu eli mitkä tulokset ovat. Minun on vaikea tähän suoraa vastausta sanoa, koska en tunne alaa tarpeeksi. Mutta varmasti kuntouttajiakin on "eri koulukunnan" väkeä, joilla on asioista eriäviä näkemyksiä. Sikäli siis on ensiarvoista varmastikin se mitkä tulokset nykyisellään ovat ja miltä ne ovat itsestäsi tuntuneet. Jos ne ovat toimivia, niin ei niitä kai ole silloin syytä vaihtaa!?
Kiitos Unijukka!
Kyllä minä itse(kin) ajattelin, ennen kuin kerroin tälle miehelle,
ettei kuntoutusasia nyt ole niin kuin sen tulisi olla. Kävin siellä
muutaman päivän ajan, eikö vielä tullut mitään rakentavaa
suunnnitelmaa. Jatko-osa on vasta muutaman kuukauden päästä
ja silloinkin vain samoin muutama päivä eli noin puolet Kelan
myöntämistä päivistä jäävät jostakin syystä käyttämättä.
Minulla ei siis ole mitään tuloksia ja juuri mitään ei ole vielä
tutkittu. Lääkärintarkastuskin oli hyvin pintapuolinen,
sisälsi lähinnä vain paperiasioista puhumista.
Tämä mies päätteli ainakin siitä, ettei kaikki ole nyt kohdallaan,
koska puolet päivistä jää pois, eikä tämän alun jälkeen tullut
vielä mitään suunnitelmaa. Kuulemma tässä vaiheessa pitäisi
olla jo sellainen. Lisäksi hän huomasi saman kuin minäkin,
että kuntoutuspaikassa kiinnitettiin huomiota epäolennaisiin
asioihin.
Mites tämä mies muuten? Olenko minä hänelle jollakin
tavalla tärkeä? Vaiko vain huvikseen kirjoittelee kanssani?
Mitä korttisi näyttävät meidän välillä olevan, jos jotakin on?
Jatkuukohan tämä juttu netitse? Tapaaminen?
Kyllä tämä henkilö on ihan välittävä persoona, jonka kanssa siis olat kirjoitellut. Ja sinulla on häneen syntymässä mahdollisesti suurempikin yhteys.
Teillä on yhtymäkohtia sekä henkisiin että käytännön asioihin, eli suhteenne on kahden kypsän ihmisen suhde. Sitä voi pitää harvinaisena ja varmasti hyvälaatuisena merkkinä. Toisaalta tulee mieleen se, että koettako molemmat elämän jollakin tapaa liian raskaana tai haasteellisena, jostakin "painosta" voisi tehdä hyvää luopua !
Kiitos Unijukka!
Tämähän kuulostaa positiiviselta :-)
Häntä ei tainne häiritä se, kun minulla on fyysisiä hankaluuksia.
Toisaalta, hän on työssään nähnyt sellaisia ihmisiä.
Tuntuu, hän ymmärtää minua.
Mielenkiintoista tuo(kin) henkiset asiat.
Kyllä itse koen elämäni jotenkin liian raskaana ja ehkä haasteellisenakin.
Voisiko siihen vaikuttaa jotakin se, kun pohdin asioita syvällisesti?
En tiedä, kokeeko hän omalla kohdallaan raskautta tai haasteellisuutta,
voisin yrittää ottaa selvää. Kyllä "paino(i)sta" olisi ilmeisesti hyvä
päästä eroon; ainakin itse koen niin.
Tämä on jännä juttu, sikälikin, koska emme ryhtyneet kirjoittamaan
seuranhakupalstalla. Aloitimme kahdesta aiheesta, mitkä ovat kummallekin mielenkiintoisia. Hän huomasi ne minun sivustoltani
ja aloitti keskustelun. Sitten mukaan tuli muitakin asioita.
Unijukka, miten näet tämän asian?
Kyseinen mies toi esiin sen, että hän on eronnut.
(Olin jo aiemmin arvellut itsekseni, mutta nyt
asia selvisi, kun hän mainitsi.)
Mikä olisi oikea tapa, että olisin korrekti?
Olisiko hyvä kirjoittaa asiaan liittyen jotakin
vai olla kirjoittamatta? Kaipaisiko hän ymmärrystä
tai että olen surullinen erostaan? Olikohan hänellä
jokin motiivi kertoa asiasta?
Ole sopivan avoin niin olet korrekti. Toisaalta taas saan kyllä viitteitä siitä että elämään henkinen puoli ja toisaalta henkisen taakan helpottaminen on teitä yhdistäviä tekijöitä.
Se onko hyvä kirjoittaa ja mistä, on jo suhdeneuvontaa, joka ei ihan lopulta alaani ole sekään. Mutta paremminkin kannattaisi ajatelle tätäkin viestintää sitä kautta, että miksi et uskaltaisi tehdä sitä mikä tuntuu oikealta ja helpottaa omaa sisintäsikin. Onko lopulta jotakin menetettävää. Vaikka toki ei kerralla kaikkea voi tai pidä kertoa.
Kannattaa yleensäkin mennä rohkeasti "kohti tuntematonta", ja sitä mikä tuntuu oikealta ja hyvältä, lievittää henkisestikin. Siellä on lopulta mahdollisuudet muutokseen ja paranemiseen monessa mielessä. Älä epäröi liikaa, äläkä pohdi asioita liian monimutkaisesti, on mahdollisuus löytää aito yhteys !
Kiitos Unijukka!
Kirjoitin miehelle hänen kertoneen eronneensa.
Totesin sen olevan surullinen asia, olen siis pahoillani.
Kirjoitin myös, jos hän haluaa joskus kertoa jotakin, niin kuuntelen.
En tiedä, mitä hän ajatteli tuosta, ei kommentoinut millään tavalla.
Mutta jatkaa kuitenkin yhteydenpitoa eli ei siinä mielessä vihainen. Mieleeni tuli silti, jos minä en olisi saanutkaan ottaa asiaa puheeksi?
Jos hänelle tuli siitä negatiivinen mieliala? Sellaista en toivo.
Jos nyt mokasin (jotakin) ?
Ei minulla mitään menetettävää ole, jos hän vaikka lopettaisikin
kirjoittamisen, koska emme ole tavanneetkaan. Mutta kuitenkin
olemme pitäneet yhteyttä melkein joka päivä, monen kuukauden
ajan, eli siihen on jo tottunut.
Aivan oikein, ei ole mitään menetettävää, vain voitettavaa. Ja sekin on jo aivan riittävä asia, että osaa avoimesti kertoa itsestään. Ja kun asiat avautuvat itsestään tietyssä tilanteessa, tarkoittaa se lopulta sitä, että menee ihmisenä ikään kuin eteenpäin.
Ei ole tarpeen ajatella mitä toinen tekee. Mutta se on tietenkin totta, että ei netin välityksellä kommunikoidessa voi toisen reaktioita nähdä, eli se on eri asia kuin tavata ikään kuin kasvotusten. Mutta siinähän se positiivisuus on, että kuitenkin voi oppia ymmärtämään paremmin sekä itseään, että joskus vähän muitakin.
Siitä voi joka tapauksessa taasen jatkaa jotakin vähän oppineena. Ei ole syytä pelätä ainakaan omaa avoimuttaan, vaikka joskus voi toki olla varovainenkin.