Tällä hetkellä ja yleensäkin oikeistolaisinta politiikkaa harjoittava RKP tuntuu olevan SDP:n hyvä liittolainen. SDP pitää yllä ruotsinkielisten oikeuksia, jotka sortavat suomenkielistä väestöä ja etenkin työntekijöitä.
Ruotsin kieli ei ole hieno asia Suomessa, vaikka RKP niin Kokoomuksen kanssa toitottaakin. Samalla toitotetaan isoa lamaa, joka ei näy ruotsinkielisen eliitin elämässä. Heidän tulonsa kasvaa kasvamistaan ja samalla heidän vaikutusvaltansa kasvaa Suomen talouselämässä.
Tosin Suomen talouselämä on ajettu niin alas, etten ihmettele miksi täällä on lama pieni- ja keskituloisilla.
Ja tämän alas ajon on saanut aikaan Kokoomus SDP:n avustuksella. Vaikka en ihmettele Lipposen ja Urpilaisen politiikkaa, koska Lipponen tuntui olevan pääministeriaikanaan enemmän oikealla kuin Kokoomuksen ministerit.
Nyt on kuitenkin aika lopettaa yhteistyö Kokoomuksen kanssa. Sen politiikkaa on nähty hallituksessa jo neljännesvuosisata ja mihin kuntoon se on saanut Suomen!
Ja tämän kaiken alasajon on SDP sallinut ja vielä ottanut RKP:n suorittamaan tätä alasajoa. Kyllä herroille raha kelpaa. Se on ollut tosi siitä asti kun raha on keksitty.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Rinne on matuja Suomeen houkutteleva feministinen homottaja.... ja kaikkea tätä seurauksista välittämättä. Ensimmäsitä kertaa Suomessa viholliset voivat vain kävellä maahamme ja saada täysihoidon, vaikka he avoimesti halveksivat, uhkailevat, vihaavat ja haluavat tuhota maamme, raiskata ja raadella lapsemme ja aiheuttaa kaaosta levittämällä paskaoppejaan tänne moskeijoidensa kautta. Kaaos ja murha-aallot kuuluvat islamin syvimpään ytimeen. Siellä sota, missä islam.