Ollaan vaimon kanssa näin eläkkeellä aikamme kuluksi laskeskelleet ja alkaneet pitää tarkkaa kirjaa talouden menoista ja tuloista, ja kauhuksemme huomasimme että tuo meidän osamaksulla 4 vuoden aikana ostama Skoda auto on aivan hirveä rahareikä!
Ensinnäkin ostohinta oli mielestämme kallis: 27800 euroa uutena. Eikä sen kummempi auto ole kuin Skoda octavia combi 1.8 bensa turbolla, vuosimalli 2011. Varustetaso on kaikkein heikoin eli ns. karvalakki malli. Onhan tuossa sentään kääntyvät etupyörät, mutta kovin on vähissä mukavuudet. Ei lämmitettävää etulasia, ei xenoneita, vaan himmeät halogen lyhdyt, ei aluvanteita vaan peltivanteet, rengaskoko vanhanaikainen 195/65 R 15. Ei sisäantennia, vaan katolla harottava vanhanaikainen piiska-antenni.
Auton käyttökulut ovat olleet järkyttävät. Vaimo sai sydänoireita kun kuuli viimeisenkin korjauslaskun loppusumman: 2412 euroa. Eikä tuossa muuta tehty kuin koneeseen uusittiin yksi palanut venttiili. Siihen vielä päälle jatkuvaa öljyostosta ja muita kuluvia osia, tuntuu että mikään osa ei tässä merkissä kestä samalla tavoin kuin edellisessä meidän Ford Focus farmarissa. Meillä meni säästöistä huomattava osa tuohon kalliiseen vikaan.
Taisi olla vikahankinta, vai mitä mieltä te olette? Joka puolella tyrkytettiin skodan ylivoimaisuutta, ja nyt voin sanoa, että oleme kokeneet ihan kantapään kautta tämän "testivoittajan". Vaihto on edessä, mutta ei mene kaupaksi yksityisesti, eikä liikkeet hyvitä tuosta mikään 12 000 enempää. Väliraha olisi joku ihan mieletön 20 000 euroa eikä tuommoisia summia kahden eläkeläisen palkasta makseta.

Vastaukset 44
Vanhimmat
Skoda on tunnettu itäauto eikä sitä suositella kuin todellisille harrastajille joita aate vie mukanaan.
Lääplääp lääplääp lääplääp lääplääp lääplääp
Taisi joku skodisti saada ...
Kyykmannilla on taas maaninen vaihe. Ei tule uni millään.
SKODAA ÄLÄ EDES HARKITSE OMAKSI.
LÄHTEE
AKKA
RAHAT
KAVERIT
JA SUN ELÄMÄ
jos omistat lue tämä tarkkaan.Saatat joutua vaihtamaan skodaasi uudet ovet ruostumisen vuoksi.Vettähän ne ovat aina täynnä
Saksalaisen laatuauton uusi ongelma (skoda on vain halppis kopio): ruoste kukkii ja asiakas maksaa...
Volkswagenien ja samalla muiden VAG -konsernin autojen eli Skodien, Seatien ja Audien ongelmista on riittänyt hurjan paljon paljon keskusteltavaa VAGarena-keskustelupalstalla. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten alkanut keskustelu TSI-moottoreiden jakoketjuongelmista jatkuu ja aina vaan uusia jakoketjuongelmaisia liittyy keskusteluun.
Uudempi keskustelu sensijaan on ryöpsähtänyt toisesta ja vähintään yhtä kiusallisesta laatuongelmasta. Uudempien Volkswagenien eli vuoden 2005 jälkeen valmistettujen pellit nimittäin näyttävät joissain tapauksessa ruostuvan kohtuuttoman nopeasti. Vanhat mallit taas ovat olleet huomattavasti vähemmän alttiita ruostumiselle.
Ongelmat näyttävät pesivän erityisesti kromatuilla kylkilistoilla varustetuissa malliversioissa. Ruoste kukkii näiden lisäksi myös esimerkiksi kattokaiteiden kiinnityspaikoissa ja ovien reunoissa.
Erityisesti monia keskustelijoita kiukuttaa se, että Volkswagenin 12 vuoden puhkiruostumattomuustakuu ei näytä antavan asiakkaille ainakaan täyttä turvaa ruostetapauksissa. Asiakkailta on veloitettu erisuuruisia osuuksia remonteista, joita esimerkiksi pilalle ruostuneiden ovien vaihdosta on aiheutunut. Remonttien kokonaiskustannukset ovat suurimmillaan useita tuhansia euroja.
Mekin jo oman kullan kanssa ollaan jääty eläkkeelle. Työsuhdeautolla olen tottunut aikanani ajelemaan ja nyt sitten eläkkeellä omalla velattomalla Superb 4x4 TDI:llä. Töissä ollessani usein ajattelin, etten näitä premiumeja voi enää eläkkeellä ajella, koska niissä esiintyi vikoja ja premiumhintaan niitä korjattiin. Tämä Skoda onkin ollut todella positiivinen tapaus - ei vian vikaa ja sentään ollaan sillä reissattu mökkimatkat ja muut jo neljän vuoden ajan. Voisihan sen jo vaihtaa uuteen, mutta mitä suotta kun näin hyvin toimii ja on tilava ja erittäin hyvä ajaa.
Premium on audi ainakin tiettynä mallina. Skodalla ei ole premium mallia eikä sen ole tarkoitus olla kuin halpaversio niille joille kelpaa edullinen peruskulkine. Toki erikseen aatteen miehet jotka ehdoin tahoin ajavat skoodalla.
Niin no, kaikki kunnioitus ikäntymiseen, mutta eikös myös kaikki aistit ala pettämään ikääntyessä?
Kuulo on jo heikentynyt ( ei haittaa melu).
Paikkoja kolottaa ( tärinä ja pompottelu tekee hyvää)
Lattiat vedessä( vesivuodot sisään) - kengät pysyy huudeltuina
Peilit tippuilee ( eipä tarvii enää katsella itseä)
Ruoste raiskaa ( ei näe enää niin hyvin kun ennen)
Rahat katoaa ( ei muista että minne)
Ajellaan hitaasti vasemmanpuoleista ohituskaistaa motarilla( ei huomata muuta liikennettä).
Naapurit nauraa ( ei näe enää ).
vai että premium...on sulla jutut.kjäh kjäh kjäh
vanhoille ei kostea homeinen ilma tee hyvää
Tässä vuotaa raakasti ylihintainen sämpylä
2014 superpaska
26.5.2015 19:41
https://www.youtube.com/watch?v=rf_1iO-qNK8
hei,larppa vuotaako skeidat vai ei
ikävää luettavaa
http://www.vagarena.fi/index.php?topic=2177.0
Hienoa, että poitsut kadehtii Skodaa. On se hyvä auto.
VAG ei osaa tehdä nykyisin kuin kolmenlaisia autoja:
1. Ylikalliita
2. Pakastinkin on lämmin noihin verrattuna
3. DSG-laatikot synonyymi murheille
Voihan sitä kirjoittaa johonkin muulle palstalle, jos ei ole täällä mitään omaa sanottavaa, eikä kokemusta asioista. Jookosta?
Hyvinhän se oli sanottu. Oikein, kun laittoi tänne!
jos omistat lue tämä tarkkaan.Saatat joutua vaihtamaan skodaasi uudet ovet ruostumisen vuoksi.Vettähän ne ovat aina täynnä
Saksalaisen laatuauton uusi ongelma (skoda on vain halppis kopio): ruoste kukkii ja asiakas maksaa...
Volkswagenien ja samalla muiden VAG -konsernin autojen eli Skodien, Seatien ja Audien ongelmista on riittänyt hurjan paljon paljon keskusteltavaa VAGarena-keskustelupalstalla. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten alkanut keskustelu TSI-moottoreiden jakoketjuongelmista jatkuu ja aina vaan uusia jakoketjuongelmaisia liittyy keskusteluun.
Uudempi keskustelu sensijaan on ryöpsähtänyt toisesta ja vähintään yhtä kiusallisesta laatuongelmasta. Uudempien Volkswagenien eli vuoden 2005 jälkeen valmistettujen pellit nimittäin näyttävät joissain tapauksessa ruostuvan kohtuuttoman nopeasti. Vanhat mallit taas ovat olleet huomattavasti vähemmän alttiita ruostumiselle.
Ongelmat näyttävät pesivän erityisesti kromatuilla kylkilistoilla varustetuissa malliversioissa. Ruoste kukkii näiden lisäksi myös esimerkiksi kattokaiteiden kiinnityspaikoissa ja ovien reunoissa.
Erityisesti monia keskustelijoita kiukuttaa se, että Volkswagenin 12 vuoden puhkiruostumattomuustakuu ei näytä antavan asiakkaille ainakaan täyttä turvaa ruostetapauksissa. Asiakkailta on veloitettu erisuuruisia osuuksia remonteista, joita esimerkiksi pilalle ruostuneiden ovien vaihdosta on aiheutunut. Remonttien kokonaiskustannukset ovat suurimmillaan useita tuhansia euroja.
Eläkeläisen ei kannata ainakaan Skeidaa hankkia riesakseen koska silloin on nälkäkuolema alituisena uhkana.Rahat nimittäin menevät autokorjaamoiden pohjattomiin kirstuihin!
Niin ja mahdollinen suku epäilee testamentissa olevan petoksia, kun skoda on syönyt kaiken.
Turpa kiinni saakelin sosiaalipummit ja yhteiskunnan syöttiläät.
Varmasti olette kateellisia Skodan hyvälle myyntimenestykselle ja yleensä Skodalle.
Meillä mm. tässä taloyhtiössä on kolmella perheellä Skoda Octavia 3-5 vuotta vanhoja autoja. Kaiikki Skodan omistjat ovat hyvin tyytyäisiä autoihinsa ja samaa voi sanoa yleensä kaikista Skodan omistajista.
On turhaa nimitellä myöskin Sodan omistajia tuulupukukansaksi, komunisteiksi ja köyhiksi eläkeläisiksi. Kaikki talossamme asuvat, Skodan omistajat ovat suuren omistusasunnon omistajia ja varakkaanpaa porukkaa.
Miksi jatkuvasti kateelisuuttaan nimitteelee ja mollaa Skodaa ja Skodan omistajia?
Tietysti vain kateellisuuttaan.
Kerran itäauto, aina itäauto. Näin se valitettavasti menee kun vaihtohyvitys riittää kohtuudella vain uuden itäkulkineen ostoon.
Olet kehityksestä jälkeen jäänyt!!!Osaat näköjään kirjoittaa.. plussat siitä sinulle1
Hyvinhän tuokin oli sanottu ja asiaa kirjoitti.
Kerran itäauto -aina itäauto.
Mikä siinä harmitti?
Luulenpa että skeida jullin kantsii uskoo ettei kukaan ole noista meluavista vettä vuotavista liisinki sämpylöistä kateellinen.skoda aiheuttaa korkeintaan myötä häpeää.
Tässä helkamaautojen esittely video
https://www.youtube.com/watch?v=1XlUTzrU3vc&nohtml5=False
Skoda jää pahoin kilpa sisarensa jalkoihin huonolla laadullaan että muotoilultaan.Oli asiantuntijan kommentti.
Ja näkeehän tuon jokainen videon katsonut
En osaa venäjää. En opettele. Sinä osaat. Sori siitä. Minkäs sille sitten.
Tässä vuotaa raakasti ylihintainen sämpylä
2014 superpaska
26.5.2015 19:41
https://www.youtube.com/watch?v=rf_1iO-qNK8
hei,larppa vuotaako skeidat vai ei
ikävää luettavaa
http://www.vagarena.fi/index.php?topic=2177.0
EI KORJATTAVA LOPU ITÄLINTOISSA
Onneksi minulla on SUPERB COMBI 3.6 FSI kaikilla herkuilla!!HIENO LÄNSIAUTO ,ON mukava kun ei oo ns,itälinttaa alla!!!Tappaa mersut ja pemarit !!
hahhahhaaahhh
superb compi- istu ja pompi :)
Se on skeida jullin venäjän rolssi
Lada menee kepeesti ohi.
Ei anna luonto periksi ostaa skeidaa. Joka skeidaan kätensä lykkää, skeidaa on sen elämä siitä eteenpäin. Mustapekkakortti jää elämässä käteen, jos skodan ostaa. Oma ego ei sovi itäkippaseen, skoda on itäauto, sitä se on aina ollut, sitä se tulee aina olemaan.
Hyvä Kyyykman.
Paljon asiaa ongelmista kauttalinjan.
Onhan tuo hyvä että nuo asiat tuodaan julki, skoodan ongelmat ja viat, ja myös koko VikaWaagen kippojen onkelmat.
Ei noita toisi VW eikä Skoda myyjät tietoisuuteen, se nyt on selvä
Kannattaa katsella muita merkkejä jos luotettavan auton haluaa ostaa. Itsellä on tässä jo 4. Mazda alla, ja täytyy sanoa että "Toimii" :)
Voihan ne mazdat olla teknisesti hyviä, mutta entä ne ruosteongelmat.
skoda onkin liisinki kippa.ei kukaan hullu noita omaksi osta.
ovetkin lahoo.eipä ihme jos aina vettä täynnä
tuleehan tuo kalliiksi.
halppis on kallis loppupeleissä, kallishalppis Skeidanen
Ehkä kannattaa olla vastaamatta kriitikkotrollille . Hänen aloituksensa kuivuvat vähin äänin. Olisi mielenkiintoista seurata tuota kehitystä!
Itse en viitsi edes enää pitää lukua Skoda automme menoista, alkais vain vituttamaan vieläkin enemmän, koko hiton vehje (Superb 2009) on menossa vaihtoon, mutta sanotaan näin, että missään autossa ei ole ollut tuollaista vikamäärää, ja meillä on ollut jo 14 autoa, joista 3 Peugeotia - ensimmäistä kertaa erehdyin ostamaan itämerkin.
Onko sulla jo ollut ongelmia ikkunaveivien kanssa? Niistä tulee uusi riesa näin talviaikaan.
Onhan tässä olevinaan sähkötoimiset ikkunat, mutta ikkunan avaus/sulku toimii silloin kun tykkää. Jos ei toimi, täytyy sammuttaa moottori, vääntää avaimesta takaisin virrat päälle, sitten alkaa toimia. Taas jonkin aikaa.
Toimii varmaan noinkin... Mulla on varakampi, jolla veivaan ikkunoita, kun muuten eivät toimi. Siinä oven alareunassa on pieni reikä johon se kampi sopii. Mutta, kun tuo kampi on niin heppoinen. Kerran olen jo pikaliimalla kursinut sen kasaan.
Sitähän tässä ihmetteleekin, kuka viitsii maksaa tuollaisia korjaus- ja huolto -sekä varaosahintoja, vaikka kuinka olisi "suomen rikkaimpia".
Ja kärsiä kaupungissa nykivän epämiellyttävän helpis-DSG:n kanssa