Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Liisa, vanha tuttu

Kuumayö

Puhelin soi ja kun vastasin, moi kuului moi täällä on Liisa. Hetken aikaa kelasin ja muistin hänen aiheuttaneen melkoisen kalabaliikin. Kysyin mitä hänelle kuului, kertoi autonsa hajoneen ja tarvitsisi kyytiä kauppaan. Hän oli muuttanut paikkakunnalleni noin pari kuukautta sitten. Vihin oli saanut ystävättäreltään. Hain hänet kotoaan ja olimme jo käyneet kaupassa. Paluumatkalla hän kehotti mua ajamaan eräälle maisemapaikalle, jossa oli erittäin kaunis maisema kuulemma, ja olihan se. Liisa kertoi, että oli jäänyt kaipaamaan mun ihania suudelmiani. Saisko nyt sanoi ja kun suutelumme ei saanutkaan heti loppua, hän otti ja siirsi käteni reidelleen, hänpä olikin ilman pikkuhousuja, sanoi hyväile mua, sulla on niin ihanan hellät kädet. Nyt mulla on tilaisuus, jota kukaan ei voi viedä multa hän sanoi. Vihdoinkin saan rakastella vapaasti kanssasi, eikä kellään ole mitään sanomista siihen. Pääsimme heille jolloin hän sanoi riisu mut mä haluun sut alasti syliini. Tällaiseksi mä ole tän kuvitellutkin ja siksi olen jaksanut odottaa. Tällaista rakastelua mä olen aina halunnut, mutta kun mun toiveeni on vain mun. Olethan yö kanssani, lupasin. aamulla kahvipöydässä hän ehdotti 2 - 3 kertaa viikossa rakastelu, sopiiko sulle, minä haluan ihanaa seksiä ja nyt sitä olisi tarjolla. Sä ole ainoa ihminen jolle mun on helppo puhua hän sanoi, sä kun osaat olla mun makuuni hellä. hän sanoi.

1

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • papukaijamerkkijoo

      Buuaahahaa jälleen peräkamari poika runkkailee pumpattavaa lammasta kertoo satuja

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2228
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      49
      1926
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1838
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      74
      1625
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1588
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1492
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1393
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1352
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1311
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1304
    Aihe