Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Vyöruusu vainoaa, löytyykö apua

aiheellinenkysymys

Kuopiossa tiuhaan käyvä ja asuva mies on kärsinyt jonkin aikaa toistuvasta, kivuliaasta ja pahasta vyöruususta. Kuuri toisensa jälkeen menee, muttei apua löydy. On alkanut tuntumaan siltä, että vaikka toisaalta taudin tietää olevan vaaraton vaikkakin kiusallinen ja inhottava, silti haluaisi siitä eroon sen kivuliaisuuden takia.

Onko apukeinoja? Olisiko apua luontaistuotteista tai ravinnosta?

Itse googlasin netistä että tauti on herpesviruksen aiheuttama. Virus pesiytyy hermoihin ja oirehtii sieltä aina kun oirehtii, eli lopullisesti sitä ei varmaan saa koskaan pois ihmiskehosta. Samainen virushan on syynä mm. aivokalvontulehduksen tapaiseen meningoenkefaliittiin sekä historissa mm. tappavaan ja erittäin vaikeasti hoidettavaan epidemiaan nimeltä "englannin hikitauti".

En usko aivokalvojen olevan vielä tuhoutuneita, mutta kyllähän tuo vähän askarruttaa että kuinka krooninen tauti voi olla aikuisella ihmisellä. Voiko se oikeasti vielä pullahtaa jossakin esille tuon muutamassa tunnissa tappaneen hikitaudin tavoin? Voiko Kuopion ilmassa, vedessä tai muissa olosuhteissa olla jotakin joka tätä aiheuttaa?

2

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vesi_rokko

      Jaa, että paikkakunnasta kiinni?

      "Voiko Kuopion ilmassa, vedessä tai muissa olosuhteissa olla jotakin joka tätä aiheuttaa?"

      "Vyöruusun aiheuttaa sama herpesviruksiin kuuluva Varicella zoster -virus, joka aiheuttaa lapsena vesirokon lähes jokaiselle. Virus jää elimistöön vuosikymmeniksi hermojuureen selkäytimen lähelle."
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Vyöruusu

      Kyllä se on lapsena sairastettu vesirokko.

      "Lisäksi vesirokon sairastaneille voi puhjeta myöhemmin vyöruusu, tyypillisesti vasta yli 50-vuotiaana."
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Vesirokko

    • vehkatar

      Itse sain vyöruusun stressaavan elämänvaiheeni aikana.Uskon ,että sillä oli suuri syy sairastumiseeni.Kehon fyysinen ja psyykkinen tila jostakin häiriintyy.Terveellinen ruoka ja hyvä yleiskunto ei varmaan tilannetta pahenna.Vyöruusuun saa myös rokotteen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2344
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      52
      2029
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1863
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1638
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1572
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      26
      1437
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1410
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1392
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1370
    Aihe